Ruotsi kärsi toisen perättäisen tappion amerikkalaisen jalkapallon naisten MM-kisoissa Vantaalla. Suomelle avauspelissään hävinnyt Ruotsi sai tunnustaa Saksan paremmakseen äärimmäisessä tiukassa kamppailussa lukemin 0-6 (0-0).
Ruotsin vaikeudet jenkkifutiksen MM-kisoissa jatkuivat keskiviikkona. Kisoissa seitsemänneksi ennakkoon sijoitettu Saksa onnistui tekemään ottelun kolmannella neljänneksellä yhden touchdownin ja se riitti voittoon. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli maaliton.
Ottelun ainoan touchdownin teki Saksan laitahyökkääjä Ellen Ries komealla 31 jaardin kiinniotollaan. Ruotsalaiset etenivät pelissä suuremman jaardimäärän, mutta useat pallonmenetykset sekä rangaistukset vaikeuttivat maalintekoa ratkaisevilla hetkillä. Jaardit menivät Ruotsille 209-136, mutta vain maalit lasketaan. Ruotsi onnistui kuljettamaan pallon maalialueelle ottelun lopulla kaksi kertaa, mutta kummallakin kertaa tuomarit liputtivat kiinnipitorangaistukset ruotsalaishyökkääjille.
Ruotsin pelinrakentaja Linda Widbergillä ei ollut paras päivä keskiviikkona. Widbergin 16 heitosta vain kaksi päätyi omien laitahyökkääjien käsiin. Saksalaiset olivat pallon kanssa tarkempia ja katkaisivat Widbergin heiton neljä kertaa. Syötönkatkoista kaksi Carina Liebenthalille ja kertaalleen katkoissaan onnistuivat Leonie Stockmann ja Anja Treiber.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin pelin ainoan maalin tekijä, Saksan Ellen Ries ja Ruotsin Elin Luuk, joka eteni pelissä komeasti 159 jaardia juoksuillaan.
Saksa pelaa turnauksensa viimeisen pelin sunnuntaina, jolloin vastaan asettuu Meksiko. Pelissä panoksena sijat 5-6. Ruotsi taistelee sunnuntaina Australian kanssa sijoista 7-8.
Ottelun materiaalit: WWC2022 GAMECENTER
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1