Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Saarinen nosti asemiaan Tour de Skin perinteisen kympillä

Maastohiihto

Saarinen nosti asemiaan Tour de Skin perinteisen kympillä

Tiedote.
Julkaistu: 04.01.2015 klo 13:31
Julkaisija: Maastohiihto

Suomen naiset lähtivät kuromaan tänään eroa kärkeen. Aino-Kaisa Saarinen onnistui nostamaan asemiaan ja sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena 21:nneksi. ”Mulla oli tänään ihan hyvä päivä, sijoitusta sain parannettua ja hiihtäminen oli ihan kohtuullista. Kyllä perinteisestä edelleenkin puuttuu se helppous, se on aika kaukana, mutta ihan sillä tavalla tyytyväinen, kun pysyin ihan hyvin porukan mukana. Sukset kyllä piti, mutta luisto ei ollut ehkä ihan maailman paras, mutta tärkeintä että se piti. Lopussa jouduin haarakäynnille, mutta se johtui siitä, etten enää vaan jaksanut potkia ja se lipsui siinä. Kyllä uskon, että tämä vei kuntoa taas eteenpäin. Tour de Ski on lähtenyt hyvin osaltani alkuun.

Kerttu Niskanen jatkaa Tour de Skitä sijalta 13:sta. Nainen oli pettynyt sunnuntain perinteisen kympin kisaansa: ”Ei menny putkeen ei. Oli vaikea kisa tänään. Sillä lailla oli kyllä aika tympeä keli, kun oli jäinen ja roskia pinnassa. Tänään ei ollut paras päivä itsellä, eikä ollut ihan paras suksikaan. Tänään oli vähän kaikki pielessä. Myö lähetään tyttöjen kanssa matkustamaan ja jauhetaan autossa hyviä juttuja niin, eiköhän se siitä iloksi muutu.”

22:nneksi sijoittunut Anne Kyllönen oli kisan jälkeen hiljaisella tuulella: ”Lyhyestä virsi kaunis. Ihan ok päivä. Mä jätän puhumisen näille muille tytöille.”

25:nneksi Laura Mononen oli suorituksen jälkeen pettynyt: ”En päässyt helpolla. Näissä kekkereissä, jos kaikki palaset eivät ole kohdallaan, niin ei pysty kompensoimaan. Oma suorituskyky ei ole sillä tasolla, eikä ole niin ylivoimainen, että pystyisi tulosta tekemään, jos ei ole paras päivä, eikä suksi kunnossa. Ei se auta jäädä liikaa murehtimaan, sellaista tää urheilu välillä on. Odotin enemmän itseltäni ja olen pettynyt, turha tässä väittää olevansa tyytyväinenkään.”

”Olisi varmaan ollut ihan hyvä päivä, mutta suksi ei ollut ihan paras mahdollinen. Ensimmäisen kiekan piti ihan hyvin, mutta sen jälkeen oli vähän sellainen toivotaan, toivotaan, että päästään mäen päälle –fiilis. Sitä on turha sen enempää murehtia. Nyt on vähän haastetta arvioida, että mikä on oikeasti se terveystilanne, kun ei tänään saanut sellaista normaalihiihtoa tehdä, mutta verryttelyssä oli ihan ok tunne”, 32:nneksi sijoittunut Krista Pärmäkoski kertoo.

Oberstdorfissa nähtiin kisassa pari vaaratilannetta ja kaatumisia naisten kisassa. ”Yön aikana oli sen verran myrskyä, että aikoivat kunnostaa latua ja se latu avattiin huollollekin vasta puolitoista tuntia ennen starttia.  Latu piti olla ajettu aamulla, mutta sitä ei ollut ajettu. Latu oli jäinen ja roskainen, ja kun oli vauhdikas ja mutkikas rata, niin ei ihme, että siellä joku meni nurin. Eilen tuli naisia kuuttakymppiä alas, eikä ollut edes jäinen keli, niin voin vaan kuvitella, kun siihen perinteisen suksilla tulee, niin oli aika vauhdikasta”, Niskanen kommentoi kisalatua.

Huomenna Tour de Skillä on kisojen osalta vapaapäivä. Kisat jatkuvat tiistaina Val Mustairissa vapaan sprinttikisalla. ”Se on mulle ehkä se kaikista vaikein matka Tourilla, mutta uskon, että kun on saatu nyt hyvä vire päälle, niin mukavasti menee. Saa nähdä, kun nämä on aina vähän pieniä yllätyksiä, että miten tulee kulkemaan. Tähän asti olen tourista ihan kunnialla selvinnyt”, Saarinen ennakoi tiistain hiihtoa.

Pärmäkoski kommentoi Tour de Skin seuraavaa etappia: ”Varmasti mulle haastavin kisa näistä: vapaan sprintti korkealla ei ole mulle se paras, mutta lähdetään sinne rämpimään ja taistelemaan.”

”Lähdetään taas tekemään omaa parasta suoristusta, ei täällä muutakaan voi oikein tehdä. Toivon, että jokainen kisa vie hiihtoa eteenpäin. Ei tämä alkukausi oli muutenkaan mitään lentoa ollut, niin lähden täysiä hiihtämään”, Kyllönen kommentoi tulevaa etappia.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs