Tämä on Suomen Painiliiton seuratiedote ja se on lähetetty tähän sähköpostiosoitteeseen sen vuoksi, että olet seurasi yhteyshenkilö tai toimit Painiliiton luottamushenkilönä.
Välitäthän tämän viestin tai tässä viestissä olleita aiheita eteenpäin seurassasi!
***
Lokakuussa järjestettävät painin U23 MM-kilpailut siirrettiin elokuun alussa pois Suomesta. Päätös johtui UWW:n alkukesästä tekemästä päätöksesta, jolloin venäläisten ja valkovenäläisten osallistuminen arvokilpailuihin sallittiin ns. neutraalilla statuksella. Kyseisten maiden joukkueiden jäsenten Suomeen saapumisen varmistaminen osoittautui mahdottomaksi. Aiemmin kesällä U20 MM-kilpailut siirrettiin samasta syystä Puolasta Jordaniaan.
Tapahtuman perumisella on vaikutuksia Painiliittoon ja järjestelyissä vahvasti mukana olleisiin tamperelaisiin seuroihin. Kaikki tapahtumalle asetetut tavoitteet - urheilulliset, taloudelliset ja toiminnalliset - jäivät saavuttamatta ja kokonaisuudessaan tapahtuman peruuntumisen vaikutukset selviävät loppuvuoden aikana.
***
Painiseurojen aktiivitoimijoille tarkoitettu Seurainfo järjestetään keskiviikkona 27.9. klo 19 Teamsin välityksellä.
Seurainfossa käydään jälleen läpi ajankohtaiset asiat ja osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tarkempi ohjelma varmistuu myöhemmin.
Seurainfoon ilmoittaudutaan Lyytin kautta 27.9.2023 klo 12:00 mennessä, jonka jälkeen ilmoittautuneille lähetetään Teams-linkki.
Seurainfon puheenjohtajana toimii seurapalveluvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Salmela.
Toivotaan runsasta osanottoa ja keskustelua, tervetuloa mukaan!
***
Kuortaneella järjestettiin elokuussa jälleen onnistuneet seuravalmentajapäivät, jotka keräsivät lähes 100 seurojen valmentajaa noin 40 seurasta oppimaan uutta, jakamaan tietoa ja keskustelemaan painista.
Kuortaneen Urheiluopisto oli järjestänyt erinomaiset puitteet Kuortane-halliin, johon oli tuotu kahdeksan painimattoa, jossa riitti tilaa niin valmentajien treeneille kuin samaan aikaan järjestyn Himberg-haastajaleirin harjoituksiinkin. Painiväkeä oli kaiken kaikkiaan paikalla noin 200 henkilöä.
Luennoitsijoina toimivat tällä kertaa Suomen Valmentajat ry ja Suomen Urheilun Eettinen Keskus SUEK. Käytännön harjoituksista seuravalmentajapäivillä vastasivat Marko Asell, Jere Heino, Ville Heino, Ville Kainulainen, Marko Korpela, Michael Lyyski, Tuomo Mäntylä ja Petra Olli. Perinteisen alueiden välisen keilakisan voiton vei tällä kertaa jännittävien vaiheiden jälkeen nimiinsä Häme.
Yhteiskuvassa seuravalmentajapäivien ja haastajaleirien osallistujia (kuva: Antti Pekkala)
***
Painiliiton hallituksen aiemmin hyväksymät sääntö- ja sarjamuutokset tulivat voimaan 1.7.2023. Sääntöjä on nyt tarkennettu painikilpailuista saatujen kokemusten perusteella. Myös painikentällä epäselvyyttä aiheuttaneita kohtia on selvennetty.
Yllä olevasta linkistä löydät ikäluokka- ja sarjamuutokset sekä tarkennukset sääntöihin ja niitä koskevat selvennykset.
***
Haettavana olevat SM-kilpailut 2024:
Vapaamuotoiset hakemukset 31.8.2023 mennessä osoitteeseen: [email protected] ja [email protected].
Lisätietoja:
Mika Vuori
kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja
0400496138 / [email protected]
Pasi Sarkkinen
toiminnanjohtaja
0503600036 / [email protected]
Painiliiton hallitus on hyväksynyt 28.3.2023 lääkintä- ja antidopingvaliokunnan valmisteleman Suomen Painiliiton reilun kilpailun ohjelman dopingin ja kilpailumanipulaation vastaiseen työhön. Tämä ohjelma on nyt voimassa ja se korvaa aiemman antidopingohjelman.
Voit tutustua ohjelmaan tästä. Ohjelma mm. edellyttää maajoukkueurheilijoilta SUEK:n Puhtaasti paras ja Reilusti paras -verkkokoulutusten suorittamista ja niitä suositellaan kaikille painiseuratoimijoille ja kilpailulisenssin haltijoille. Linkit koulutuksiin löydät Painiliiton sivuilta ja sinne on koottu tietoa sekä muita hyödyllisiä linkkejä liittyen vastuullisuuteen, antidopingtoimintaan ja kilpailumanipulaation ehkäisyyn.
***
Painiliiton verkkokauppa on avoinna. Verkkokaupasta löytyy uudet maajoukkueen Craft -merkkiset edustusasut sekä -paidat ja ne toimitetaan suoraan tilaajalle. Mikäli sinut on valittu liiton edustustehtäviin ja haluat maajoukkueen uusimman asun, tee pikaisesti tilaus verkkokaupasta.
Verkkokaupasta voit hankkia myös maajoukkueen kannatusasuja ja tehdä löytöjä. Piakkoin sitä kautta on myytävänä myös uusia Nike-painivarusteita.
Verkkokauppa on toteutettu yhteistyössä Budoland Finlandin kanssa.***
Seuratoimintalomake täytetään Lyytin kautta.
Täytättehän yllä olevat lomakkeet ensi tilassa, mikäli ette ole sitä vielä tehneet. On painin kehittämisen kannalta ensiarvoisen tärkeää, että seurojen toiminnasta saadaan luotettavaa ja ajantasaista tietoa.
***
Painiliiton tulee sääntöjensä mukaan jäsenseurojensa ja niiden urheilijoiden osallistumista kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla. Näin ollen kilpailulupa tulee anoa jokaiseen ulkomailla olevaan kilpailuun.
Hae lupaa hyvissä ajoin alla olevalla lomakkeella:
Kilpailulupa-anomus ulkomaille
***
Yhteistyökumppanimateriaali on myös uudistettua ja siihen voi tutustua Painiliiton sivuilta.
Painiliiton yhteistyökumppanuuksiin liittyvissä ideoissa kannattaa olla rohkeasti yhteydessä toiminnanjohtaja Pasi Sarkkiseen tai markkinointivaliokunnan puheenjohtaja Janne Kettumäkeen.
***
Suomen Painiliitto toteuttaa jälleen yhdessä Kuortane OTC:n kanssa II-tason painivalmentajakoulutuksen syksyllä 2023. Kokonaisuus sisältää kolme lähijaksoa, etätehtäviä ja seurakäyntejä.
Lähijaksot:
Valmentajakoulutuksen vastuuhenkilönä toimii Painiliiton koulutuksen asiantuntija Ville Heino. Koulutuksen laajuus 100h. Lähijaksoilla mukana lisäksi valmennuksen erityisalojen asiantuntijoita.
Hakuaika on päättynyt, mutta mikäli olet kiinnostunut koulutuksesta, ota pikaisesti yhteyttä Ville Heinoon ([email protected] / 0405656454).
**
Ennakkotietona myös painin VAT-tutkinnon (VOL 2) käynnistyminen alkuvuonna 2024.
Lisätietoa aiheesta saadaan pian.
**
Päivitetyn Huoltajakoulutus 2023 -materiaaliin voit tutustua tästä.
***
Painiliitto tarjoaa jäsenseurojen käyttöön uusia julistepohjia, joilla voi ilmoittaa seuran harjoituksista.
Lue lisää ja hanki omasi tästä
**
Karhunpentupainit on tuote, jota kehitetään seurojen omien harjoitus- tai salikisojen markkinoinnin ja tunnettavuuden helpottamiseksi.
Tuote ja sen materiaalit ovat vielä suunnittelussa ja niiden kehittelystä tiedotetaan lähiaikoina.
Seuravalmentajapäivillä 19.-20.8.2023 esitelty Karhunpentupainit -materiaali ja lyhyt Karhunpentupainit -videoklippi
***
Suomen Painiliitto on nimennyt seuraavan joukkueen MM-kilpailuihin, jotka järjestetään 16.-24.9.2023 Belgradissa, Serbiassa:
Kreikkalais-roomalainen paini:
77 kg: Jonni Sarkkinen, Harjun Woima Jyväskylä
82 kg: Artem Shapovalov, Koovee (Tampere)
87 kg: Toni Metsomäki, Ilmajoen Kisailijat
97 kg: Arvi Savolainen, Lahden Ahkera
130 kg: Elias Kuosmanen, Helsingin Haka
Joukkueeseen aiemmin nimetty Kooveen Elmer Mattila joutui luopumaan kisapaikastaan sairastumisen vuoksi.
Kisoissa on MM-mitalien lisäksi jaossa ensimmäiset paikat Pariisin 2024 Olympialaisiin ns. olympiasarjojen viidelle parhaalle.
Lahden Ahkeran EM-hopeamitalisti ja Tokion 2021 Olympiavitonen Arvi Savolainen lähtee ensimmäisiin aikuisten MM-kilpailuihinsa (kuva: Sakari Röyskö)
***
Elokuussa painittiin sekä U17 että U20 MM-kilpailut. U17 MM-kilpailut käytiin elokuun alussa Istanbulissa ja Suomen neljän urheilijan joukkueesta parhaiten sijoittuivat kreikkalais-roomalaisen edustajat Turun Voimamiesten Roope Rusi sarjassa 110 kg (13.) ja Ilmajoen Kisailijoiden Severi Mäenpää sarjassa 71 kg (14.). Haukiputaan Heiton Atte Suhosen sijoitus sarjassa 55 kg oli 24 ja ainoan naispainijan Koovee Tampereen Nella Honkaniemen sijoitus sarjassa 61 kg oli 16.
U20 MM-kilpailut käytiin elokuun puolivälissä Jordanian Ammanissa. Kisat piti alun perin järjestää Puolassa, mutta tieto isäntäkaupungin vaihtumisesta saatiin aivan viime tipassa vasta heinäkuun lopulla. Suomen joukkue koostui yhteensä viidestä urheilijasta kreikkalais-roomalaisessa ja vapaapainissa.
Pronssiotteluun tiensä raivasi viime vuoden tapaan Vaasan Voima-Veikkojen Nestori Mannila sarjassa 67 kg. Harmittava tappio tiesi viidettä sijaa toisena vuonna peräkkäin. Hyvin paini myös Laihian Lujan Elias Lyyski sijoittuen kahdeksanneksi sarjassa 87 kg. Kolmas kreikkalais-roomalaisen painin edustaja oli Ylä-Tikkurilan Kipinän Jesper Härkänen, jonka sijoitus sarjassa 82 kg oli 17. Vapaapainissa Porin Paini-Miesten Roope Katajan sijoitus sarjassa 125 kg oli 17 ja Helsingin Paini-Miesten Akseli Erkkolan sijoitus sarjassa 65 kg oli 24.
Nestori Mannila, Vaasan Voima-Veikot kuvattuna SM-kisoissa toukokuussa 2023 Kuortaneella (kuva: Sakari Röyskö)
***
Suomalaispainijoiden välinen cup-muotoinen kilpailu UWW Cup 2023 jatkui heinä- ja elokuussa vilkkaana niin aikuisten turnausten kuin nuorten arvokisojen merkeissä. Miesten kreikkalais-roomalaisen painin maajoukkue osallistui heinäkuussa Espanjan GP-turnaukseen ja Unkarin Ranking-kisaan sekä elokuussa Saksan GP-turnaukseen. Vapaapainijat hakivat pisteitä Romanian turnauksesta ja U20 maajoukkueella oli mahdollisuus kerätä isoja pisteitä ikäluokan MM-kisoissa Jordaniassa.
Suurimman pistepotin ajanjaksolla hankki Vaasan Voima-Veikkojen Nestori Mannila hienolla U20 MM-kisojen viitossijalla ja Arvi Savolainen, joka voitti Espanjan GP:n ja sijoittui kolmanneksi Unkarin Ranking-kisassa. Molemmat saivat näistä suorituksista 40 pistettä UWW Cupiin. 25 pisteeseen pääsivät Helsingin Hakan Elias Kuosmanen ja Laihian Lujan Elias Lyyski. 20 pistettä keräsi Vaasan Voima-Veikkojen Waltteri Latvala ja 15 pistettä heinä-elokuun kisoista onnistui hankkimaan Harjun Woima Jyväskylän Jonni Sarkkinen ja Seinäjoen Paini-Miesten Joni Komppa.
UWW Cupin 2023 kärkipaikalla jatkaa HWJ:n Jonni Sarkkinen. Toisena ovat tasapisteissä Helsingin Hakan seurakaverit Tino Ojala ja Elias Kuosmanen. Neljänneksi nousi Mannila, viidenneksi Lyyski ja kuudenneksi Latvala.
Jonni Sarkkinen, Harjun Woima Jyväskylä (kuva: UWW)
Painijoiden pistetilanne elokuun lopussa:
1. Jonni Sarkkinen HWJ 110 pistettä
2. Tino Ojala Haka ja Elias Kuosmanen Haka 75
4. Nestori Mannila VVV 65
5. Elias Lyyski LaihLu 55
6. Waltteri Latvala VVV 50
7. Roope Kataja PPM, Joni Komppa SPM ja Joni Pitkänen SuolU 45
10. Arvi Savolainen LA 40
11. Lotta Vettenranta PPM 35
12. Konsta Mäenpää IK 30
13. Jesper Härkänen YTK ja Veeti Kajanne YTK 25
15. Roberta Luostarinen JäVo, Elmer Mattila Koovee, Toni Ojala Haka, Taru Vainionpää KuKu ja Akseli Yli-Hannuksela IK 20
20. Akseli Erkkola HPM, Jenna Hemiä SPM ja Matias Lipasti IK 15
23. Niko Hynninen VuVe, Markus Latvala NJ, Onni Mäkelä KuKu, Oliver Pada VVV, Tuukka Peltokangas KuKu, Lauri Perkka IK, Roni Purolainen Koovee, Vikke Tarkkio PRDTRS ja Joona Vuoti ViVo 10
32. Jutta Ala-Ranta IK, Miko Elkala LA, Said Hossini HPM, Otto Ketonen IK, Petteri Kukkola HaHe, Juho Lamberg VaaKu, Miro Leinonen RVM, Mikko Peltokangas Virkiä, Artem Shapovalov Koovee ja Aapo Viitala IK 5
Pistetaulukko ja maajoukkueiden suunnitelmissa oleva kilpailuohjelma
Toivottavaa on, että myös syyskuussa painijat onnistuvat keräämään runsaasti lisäpisteitä UWW Cupiin, sillä ainoa kilpailu on aikuisten MM-kilpailut kuun loppupuolella Serbian Belgradissa.
UWW Cupin 2023 seurojen välisen kilpailun tilanne:
1. Helsingin Haka 170
2. Vaasan Voima-Veikot 125
3. Harjun Woima Jyväskylä 110
4. Ilmajoen Kisailijat 90
5. Porin Paini-Miehet 80
6. Seinäjoen Paini-Miehet 60
7. Laihian Luja 55
8. Ylä-Tikkurilan Kipinä 50
9. Lahden Ahkera ja Suolahden Urho 45
11. KuKu 40
12. Koovee 35
13. JäVo ja HPM 20
15. NJ, PRDTRS, ViVo ja VuVe 10
19. HaHe, RVM, VaaKu ja Virkiä 5
UWW Cupissa painijat keräävät vuoden aikana pisteitä kaikista UWW:n kalenterissa olevista kilpailuista kaikissa painimuodoissa aikuisten, U23 ja U20 sarjoissa alla olevan taulukon mukaisesti. Vuonna 2022 pisteitä saavutettiin 23 kilpailusta ja pisteille pääsi 39 painijaa 22 seurasta.
UWW Cupin tilanne julkaistaan kuukausittain Painiliiton sivuilla.
***
Nuorten Suomi Cupin toinen kausi käynnistyy syksyllä ja nyt mukana ovat krekon lisäksi myös tyttöjen sarjat. Cupin pilottikauteen osallistui noin sata krekon painijaa ja palaute kilpailujen järjestäjiltä sekä osallistuneilta seuroilta oli suurelta osin positiivista. Palautteen perusteella sääntöihin ja sarjoihin tehtiin pieniä muutoksia, mutta mihinkään merkittäviin uudistuksiin osakilpailujen määrässä tai pistelaskussa ei nähty tarvetta.
Syyskauden 2023 Nuorten Suomi Cupin osakilpailut ovat:
Keväälle 2024 haetaan (31.8. saakka) jälleen kolme NSC-osakilpailun järjestäjää. Osakilpailuja pyritään myöntämään mahdollisuuksien mukaan eri alueille ja ajankohdiltaan siten, että kilpailuihin saataisiin mahdollisimman kattava osanotto.
***
Vapaapainin U17 ikäluokan uusi kilpailusarja jatkuu syyskuussa. Cupin osakilpailujen ajankohtia on jouduttu muuttamaan, mutta seuraava kilpailu on 2.9. Helsingissä järjestettävä kilpailu.
PISTETILANNE kolmen osakilpailun jälkeen (TOP 20):
Champions Cup | osa 1 | osa 2 | osa 3 | YHT | ||
1. | Viktor Kara | HPM | 7 | 7 | 6,4 | 20,4 |
2. | Baqi Abbassoy | HPM | 6,6 | 6,4 | 6,5 | 19,5 |
3. | Daniel Liedes | MuKi | 6,2 | 6,1 | 6,1 | 18,4 |
4. | Ekku Tarkkio | Predators | 6,4 | 6,4 | 5,4 | 18,2 |
5. | Maximus Purmonen | HPM | 6,4 | 6,2 | 5,5 | 18,1 |
6. | Albarra Tsitskiev | HPM | 5,5 | 5,4 | 6,3 | 17,2 |
7. | Abdulla Tsitskiev | HPM | 5 | 4 | 6,5 | 15,5 |
8. | Amin Aleksanov | HPM | 4,5 | 5,4 | 4,5 | 14,4 |
9. | Dzhamalbek Dzhanbekov | HPM | 4 | 5 | 4,4 | 13,4 |
10. | Tahir Albayrak | VaSa | 3,5 | 4,3 | 5,2 | 13 |
11. | Abdul Kartoev | HPM | 3,6 | 3,4 | 5,3 | 12,3 |
12. | Junus Pugoev | HPM | 6 | 6 | 12 | |
13. | Daniel Jasnov | JäVo | 5,5 | 6,3 | 11,8 | |
14. | Antton Jyrkkänen | HyPk | 6,5 | 5,3 | 11,8 | |
15. | Nikita Jakovlev | HPM | 5,4 | 6,4 | 11,8 | |
16. | Arshavir Darakhshanifara | HPM | 5,3 | 6,2 | 11,5 | |
17. | Bilal Umarov | HPM | 6,5 | 4,4 | 10,9 | |
18. | Väinö Poutanen | PPM | 5,4 | 5,4 | 10,8 | |
19. | Urho Susi | JäVo | 5,4 | 4,3 | 9,7 | |
20. | Niilo Lappalainen | NoPy | 5,2 | 4,5 | 9,7 |
Champions Cupin 2023 muut osakilpailut:
Osanotto-oikeus on painijoilla, jotka ovat syntyneet 2006 tai myöhemmin.
Kauden päätteeksi palkitaan kuusi (6) eniten pisteitä kerännyttä valmentautumisstipendeillä. Palkintopotti on yhteensä 1000€.
***
Lisenssijärjestelmään ja hintoihin voit tutustua osoitteessa: https://www.painiliitto.fi/suomen-painiliiton-lisenssijarjestelma/.
Lisenssimäärät jatkavat tasaista nousuaan ja elokuun lopussa lisenssejä on hankittu 2459 kpl, jotka edustavat 86 eri seuraa. Kilpalisenssejä on hankittu yhteensä 1214 kpl, harrastajalisenssejä 992 kpl, valmentajalisenssejä 172 kpl ja tuomari/ottelujärjestäjälisenssejä 81 kpl.
Heinä-elokuussa kilpailutoiminta vähenee ja ainoat kansalliset kilpailut olivatkin Kotkan Painimiesten heinäkuun lopussa järjestämät Rantapainin SM-kilpailut ja Tampere Predatorsin elokuun lopussa isännöimä vapaapainin Champions Cupin osakilpailu.
Lisensseissä 100 lisenssin rajapyykin on ylittänyt kuusi seuraa: Helsingin Paini-Miehet, Ylä-Tikkurilan Kipinä, Harjun Woima Jyväskylä, Kokkolan Kipinä, Rauman Voimailijat ja Vaasan Voima-Veikot. Seuraavina rajapyykkiä lähestyvät Turun Voimamiehet ja Porin Paini-Miehet.
Painiliiton seurojen välisen lisenssikilpailun tilanne 31.8.2023:
1. Helsingin Paini-Miehet 173 (+6)
2. Ylä-Tikkurilan Kipinä 161 (+30)
3. Harjun Woima Jyväskylä 121
4. Kokkolan Kipinä 109
5. Rauman Voimailijat 108 (+8)
6. Vaasan Voima-Veikot 101
7. Turun Voimamiehet 94 (+17)
8. Porin Paini-Miehet 89 (+8)
9. Helsingin Haka 75 (+2)
10. Kuopion Kisa-Veikot 60
11. Nokian Pyry 59 (+1)
12. Mukkulan Riento 58
13. Kotkan Painimiehet 57 (+1)
14. Koovee Tampere 49 (+4)
15. Ilmajoen Kisailijat 46
16. Tampereen Painiseura 43 (+3)
17. Järvenpään Voimailijat 41
18. Lapin Veikot 40
19. Lappeenrannan Työväen Urheilijat ja Nurmon Jymy 37
21. Laihian Luja ja Vaasan Toverit 34
23. Lakeuden Paini ja Vantaan Sampo 32
25. Janakkalan Paini-Ilves 30
26. Ylistaron Kilpa-Veljet 28
27. Hyvinkään Painiklubi, Kemin Into, Muhoksen Voitto, Popinniemen Isku ja Tampere Predators 25
32. Haukiputaan Heitto ja Kirkkonummen Urheilijat 23
34. Lahden Ahkera ja Seinäjoen Paini-Miehet 22
36. Helsingin Tarmo, Lohjan Voimailijat ja Limingan Niittomiehet 21
39. Alavuden Urheilijat, Espoon Urheilijat, Kajaanin Juntta, Kuortaneen Kunto, Lapin Lukko ja Lapuan Virkiä 18
Yo. lisenssimäärissä on huomioitu kaikki kilpailu-, harrastaja-, tuomari- ja valmentajalisenssit.
Kilpailulisensseissä selkeänä ykkösenä on Helsingin Paini-Miehet, jonka jäsenillä on tällä hetkellä jo 98 eri ikäluokkien kilpailulisenssiä. Kakkossijalla 47 lisenssillä on Porin Paini-Miehet ja kolmantena 39 lisenssillä Ilmajoen Kisailijat. Seuraavina ovat Haka ja YTK (36), VVV (34), Koovee (32), LaKePa ja TWM (31), JäVo ja VaaTo (30). Yli 20 kilpailulisenssin ovat päässeet myös NoPy (29), NJ (28), JPI, LaihLu ja VaSa (26), LrTU, RV ja TaPS (24), MuVo ja PopI (22) sekä HaHe ja HWJ (20). Kilpailulisenssejä on hankittu 78 seurassa yhteensä 1214 kappaletta.
Valmentajalisensseissä seurojen osalta kärkipaikalla jatkaa Kotkan Painimiehet 13:llä Valmentaja/ohjaaja/seuratoimija -lisenssillä. Toisena ovat Helsingin Paini-Miehet ja Vaasan Voima-Veikot kymmenellä lisenssillä. Yhdeksässä lisenssissä on Rauman Voimailijat ja seitsemään lisenssiin ovat päässeet Koovee Tampere ja Porin Paini-Miehet. Kuusi lisenssiä on Ylä-Tikkurilan Kipinän valmentajilla. Viidessä valmentajalisenssissä ovat Haka, LapinV, LNM sekä TWM ja neljässä lisenssissä ovat KuKu, LA, MuRi, NJ, NoPy sekä PRDTRS. Kolmessa valmentajalisenssissä ovat HWJ, JäVo, KKV, LaihLu, LaLu, MuVo ja YKV. Valmentajalisenssejä on hankittu yhteensä 172 kappaletta 55 eri seurassa.
Tuomarilisensseissä ykköspaikalla on Kemin Into, jonka jäsenillä on viisi voimassa olevaa Tuomari/ottelujärjestläjälisenssiä. Neljään lisenssiin ovat päässeet Helsingin Haka, Ilmajoen Kisailijat ja Tampereen Painiseura. Kolmessa lisenssissä ovat Helsingin Paini-Miehet, Hyvinkään Painiklubi, Järvenpään Voimailijat, Kajaanin Juntta, Laihian Luja ja Turun Voimamiehet. Kahteen tuomarilisenssiin ovat päässeet AU, HWJ, Koovee, KuKu, LapinV, LrTU, SimVe, SPM, VaSa, ViVo, VVV ja YKV. Tuomarilisenssejä on hankittu yhteensä 81 kappaletta 44 eri seurassa.
Jälleen muistutetaan, että vuoden 2023 SM-kilpailuissa painijoiden kulmalla valmentajana toimivalla huoltajalla tulee olla voimassa oleva Valmentajat / ohjaajat / seuratoimijat -lisenssi! Lisenssillä valmentajat sitoutuvat myös sääntöjen mukaiseen toimintaan!
Paini tarvitsee Suomisportin rekisteriin jokaisen lajin parissa toimivan henkilön. Painin kasvupotentiaali erityisesti harrastaja- ja valmentajalisensseissä on suuri, sillä aikaisempien vuosien arvion perusteella vain 10-15 % seuratoiminnassa mukana olevista hankkii vuosittain jonkin lisenssin. Tämä on moneen muuhun lajiin verrattuna alhainen lukema ja se on jo vaikuttanut lajin resursseihin sekä liitto- että seuratasolla.
Jokaisen seuran toivotaan ottavan asiakseen saada kaikki lajin parissa harrastavat lisenssijärjestelmän piiriin ja laji nykyistä suuremmaksi. Tämän vuoksi mm. hintoja on alennettu tälle vuodelle ja tukea esim. seurakäyttäjäksi nimetyn henkilön kouluttamiseen voi pyytää matalalla kynnyksellä Painiliiton toimistolta!
Muistutus eduista, jotka jäsenmaksun maksavana Painiliiton jäsenseurana saatte veloituksetta käyttöönne vuonna 2023:
HUOM! seurojen jäsenmaksuvelvoitteet on oltava hoidettuna, jotta mm. Tuplaturva-vakuutukset ovat voimassa ja urheilijoiden sekä muiden toimihenkilöiden edustusoikeus kilpailu- ja leiritapahtumissa ei ole uhattuna!
***
Suomen Olympiakomitean sivuilla runsaasti hyödyllistä materiaalia urheiluseuratoimintaan ja -kehittämiseen.
Tutustu myös Suomisportin kesällä avautuvaan uuteen palveluun SPORTTIHAKUUN. Seuroille maksuton Sporttihaku ja kampanjanäkyvyys kannattaa hyödyntää, vaikka seuralla olisi käytössä jokin muu järjestelmä. Mukaan pääsee helposti luomalla yksittäisen mainostapahtuman seurasta Suomisportissa.
Tärkeää asiaa lapsen oikeuksista vapaa-ajalla ja harrastuksissa on nähtävissä eOppiva -sivustolla. Sivustolla voit suorittaa verkkokoulutuksen ja saada tietoa aiheesta.
Myös Liikunnan aluejärjestöt tarjoavat monipuolisesti tietoa ja koulutusta alueen seuroille. Tästä linkistä pääset näkemään oman aluejärjestösi tarjonnan.
***
Ion Cornianu & Ladislau Simon -turnaus Bukarestissa – Elkala ja Vuoti pronssille
Unkarin ranking sarjan ”Polyak Imre & Varga Janos Memorial” – Savolainen ja Kuosmanen pronssille!
***
Kaikki kilpailut, leirit ja tapahtumat: https://www.painiliitto.fi/tapahtumakalenteri/
Painiliiton vuoden 2023 arvokilpailujen valintakriteerit sekä vuosisuunnitelmat ovat nähtävissä Painiliiton nettisivuilla.
**
Valtakunnallisista tai alueellisista koronarajoituksista on luovuttu, mutta seuratkaa edelleen aktiivisesti Painiliiton sekä kuntien ja kaupunkien tiedotusta asiaan liittyen. Yleisiä hygieniaohjeita on edelleen syytä noudattaa ja ohjeistaa seurojen jäseniä ehkäisemään omalla toiminnallaan viruksen leviämistä. Lisää aiheesta löytyy Valtioneuvoston sivuilta.
***
Painin MM- ja EM-kilpailujen tulokset ja videolinkit löytyvät UWW:n sivujen kalenterista
***
Painiliiton viime vuonna hyväksyttyyn strategiaan 2023-2026 pääset tutustumaan tästä linkistä
Seuraathan meitä myös somessa: Facebook / Instagram
***
Suomen Painiliitto on 117-vuotias Suomen painin kattojärjestö. United World Wrestling (UWW) on painin kv. kattojärjestö, johon kuuluu lähes 200 maata.
Yhteystiedot:
Suomen Painiliitto ry
Valimotie 10, 00380 HELSINKI
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1