Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Opiskelijoiden SM-kisasäännöt uudistuvat vuodelle 2016

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

Opiskelijoiden SM-kisasäännöt uudistuvat vuodelle 2016

Tiedote.
Julkaistu: 27.10.2015 klo 12:45
Julkaisija: Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

 

Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) hallitus käsitteli kokouksessaan 18/2015 Opiskelijoiden SM-kisasääntöjä. Vuoden alussa uudistuneet OSM-kisasäännöt ovat aiheuttaneet paljon kritiikkiä etenkin kisojen osallistumisoikeutta koskevan kohdan osalta. Tämän johdosta OLL laati osallistumisoikeutta koskevan kyselyn ylioppilas- ja opiskelijakunnille, opiskelijaurheiluseuroille, kisajärjestäjille sekä korkeakoulun liikuntatoimille.

Kyselyn vastauksista ilmeni, että nykyinen malli, jossa OSM-kisat ovat avoimia vain OLL:n jäsenille, on koettu epäreiluksi. Ennen kaikkea ei-jäsenille tarjottavan kisalisenssin hinta on koettu liian korkeaksi. Valtaosa vastaajiista kannattikin korotettuja osallistumismaksuja liittoon kuulumattomien osallistujien osalta.

OLL:n hallitus otti palautteen huomioon ja päätti avata OSM-kilpailut myös liittoon kuulumattomille opiskelijoille tietyin erityisehdoin:

1) OLL:oon kuulumattomat opiskelijat voivat osallistua OSM-kisoihin 50 % korotuksella osallistumismaksuun.

2) Joukkuelajeissa 75 % joukkueen pelaajista tulee olla OLL:n jäseniä, muuten osallistumismaksuun tulee edellä mainittu 50 % korotus.

3) Jos OSM-kisa järjestetään muun tapahtuman, kuten Helsinki City Runin tai Helsinki City Marathonin, yhteydessä, liittoon kuulumattomat voivat osallistua OSM-kisaan tapahtuman normaalihinnalla, ilman opiskelija-alennusta tai erillistä korotusta.

Korotettu osallistumismaksu ei sisällä OLL:n tapaturmavakuutusta. Liittoon kuulumattomat opiskelijat osallistuvat näin kisoihin omalla vastuulla. Ylioppilaskunnilla, korkeakouluilla tai korkeakoulujen liikuntatoimilla on edelleen mahdollisuus hankkia kaikille opiskelijoilleen OSM-kisalisenssi. OSM-kisalisenssi sisältää OLL:n tapaturmavakuutuksen ja oikeuden osallistua OSM-kisoihin normaaliin hintaan. OLL:n hallitus päätti OSM-kisalisenssin hinnaksi 0,20 € per opiskelija vuodelle 2016. Kisajärjestäjät tilittävät korotetuista osallistumismaksuista korotuksen osalta koituvat tulot OLL:lle.

Lisäksi hallitus korjasi OSM-kisoihin osallistuvien joukkueiden peruutusehtoja. Jatkossa joukkueen tehdessä peruutuksen lääkärintodistuksella, saa joukkue 50 % osallistumismaksustaan takaisin, mikäli lajin vaadittava minimiosallistujamäärä ei joukkueen osalta enää täyty. Muuten osallistumismaksua ei tarvitse palauttaa, ellei kisajärjestäjän kanssa olla toisin sovittu.

Myös kisojen myöntämisperiaatteita uudistettiin. Jatkossa OLL:n hallitus voi myöntää OSM-kisojen järjestämisoikeuden myös virallisen hakuajan ulkopuolella tai sen ollessa kesken. Näin OLL:n hallitus pystyy joustavasti myöntämään OSM-kisat silloinkin, kun tapahtuman järjestämisajankohta vaatii poikkeusjärjestelyjä.

Uudet, päivitetyt säännöt voit löytää täältä

Lisätietoja:

Jyrki Eriksson, koulutus- ja tapahtumakoordinaattori, jyrki.eriksson@oll.fi, 0447800217

Bennie Wardi, hallituksen varapuheenjohtaja, bennie.wardi@oll.fi, 0447800216

 

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. OLL:n edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä opiskelijaliikunnan puolesta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs