Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Miesten viestimitalit jaettiin selvillä eroilla

Maastohiihto

Miesten viestimitalit jaettiin selvillä eroilla

Tiedote.
Julkaistu: 15.02.2014 klo 17:13
Julkaisija: Maastohiihto

Nuorten viestimestaruuksista käytiin ladulla kova taistelu, mutta maalissa erot olivat varsin selvät. Sekä M18-sarjan voittanut Hollolan Urheilijat -46 että M20-sarjan Ounasvaaran Hiihtoseura jättivät hopeamitalistit puolen minuutin päähän.

Nuorten SM-viesteissä mitalit jaettiin selvillä marginaaleilla niin miesten 18- kuin 20-vuotiaidenkin sarjassa.
M18-sarjan voittoon hiihti Hollolan urheilijat joukkueella Topi Taimisto, Verneri Suhonen ja Frans Vainikka.
- Lähdin tekemään omaa hiihtoa, vähän vahingossakin pääsin nousupätkän lopussa kärkeen. Vedin sitten hyvällä tahdilla loppuun. Onhan näitä latuja tullut hiihdettyä, oli siitä varmasti hyötyä, Taimisto kertoo.
Hollolan Urheilijat tulivat jokaiseen vaihtoon kärjessä.
- Alkuun lähdin aika kovaa, mäet otti kyllä voimille, mutta jaksoin loppuun saakka painaa. Hyvin kuultiin väliajat ja ero takana tuleviin, Suhonen kommentoi omaa osuuttaan.
Kaksi ensimmäistä hiihtäjää petasi ankkuriosuudelle, niin suuren aikaeron, että Vainikka sai lähteä ladulle mestaruutta varmistamaan:
- Aika rauhassa lähdin ladulle, ei tarvinnut vetää täysillä. Laskin alamäet tarkasti ja varman päälle, ettei tule kaatumisia. Hiihdettiin sen verran mitä voittoon tarvittiin.

SM-hopeaa M18-miesten 3x5km viestissä otti Haapajärven Kiilat. Perinteisen osuuden hiihti Juho Salmela, joka on 16-vuotias yläkoululainen
- Suksi oli loistava tänään ja hiihto tuntui hyvältä. Huomisen kisaan olen alaikäinen, niin sinne en lähde.
Haapajärvisten toisen osuuden hiihti Anssi Koirikivi:
- Alusta lähdin täysiillä, että hiihdetään minkä jaksetaan, viimeinen kilometri oli melkoista taistelua,  mutta onneksi oli alamäkeä, niin selvisin kunnialla. Kyllä tuo melko haastava oli kuitenkin. Melkoisia nousuja ja kohtuu jyrkkiä.
Haapajärven Kiilojen ankkuri Tero Seppälä nosti joukkueen viidenneltä sijalta hopealle.
- Tämä oli joukkueelta hieno suoritus, kaikki ollaan haapajärvisiä ja porukalla treenattu. Tämä on ollut tavoitteena. Kyllähän me pari vuotta on viestiä yhdessä harjoiteltu. Tiesimme, että Hollolan pojat on meitä kovempia, ettei siihen välttämättä pystytä. Osattiin vähän arvella, että hopeaan on saumat.

Mikkelin Hiihtäjät nappasivat SM-pronssia joukkueella Juho Neuvonen, Matias Lantta ja Joonas Ahola.
- Kyllä oli tavoitteena mitali. Tämä oli vaativa ja hyvä rata, tuli eroja. Lähdin kovaa hiihtämään, mutta ihan en pysynyt Topin perässä. Olen kyllä tyytyväinen ja suksi toimi hyvin, Neuvonen kertoo omasta avausosuudestaan.
Lantta naureskeli kisan jälkeen lähteneensä ladulle hiukan liian suurella innolla
- Lähdin liian kovaa ja loppua kohti lähti hyytymään. Ehkä joku päivä ei enää tulekaan vastaan. Mä olen kisan virallinen juniori, täytän 16 vasta parin viikon päästä.
Ankkuriosuuden hiihtäjä oli hiukan pettynyt omaan suoritukseensa, mutta joukkueen menestys ja pronssi maistui hyvältä.
- Mulla lähti ihan hyvin kulkemaan, mutta alamäessä pyörähdin. Kaaduin ja osuin suoraan aitaan. Siinä vähän henkisestikin tummui. Henkilökohtaisesti tämä oli hävitty mitali, mutta joukkueelta hyvä suoritus,  Ahola kertoo.

Voittajajoukkueessa MM-kävijöitä

Ikäluokkaa vanhemmissa eli M20-sarjassa ylivoimaiseen viestivoittoon hiihti Ounasvaaran Hiihtoseura joukkueella Markus Hietanen, Lauri Pyhäjärvi ja Joonas Sarkkinen.
- Oikein hyvä hiihto, loppua kohti nouseva. Rennosti vedin ja hyvin pystyin kiihdyttämään inkkarimäkeen. Sopi hyvin mulle, ettei ollut hirveästi tasaista, Hietanen kertoo.
Toisena ladulle heti Vaasan Hiihtäjien kantaan lähtenyt Pyhäjärvi lähti kovaa liikkeelle:
- Oli hyvä paikka lähteä ladulle, alku lähti hyvin, mutta hyydyin viimeiselle kierrokselle. Pitää olla tyytyväinen, kun mestaruus tuli.
Ankkuriosuuden hiihti Joonas Sarkkinen, jos siirtyi nopeasti keulapaikalle.
- Ekalla kierroksella ensimmäiseen nousuun otin kaverin nopeasti kiinni ja painoin ohi. Sen jälkeen hiihdin rennosti maaliin. Ei tarvinnut enää viimeisellä kierroksella puristaa. Kyllä meillä oli voitto tavoitteena ja se tuli, joten olen tyytyväinen. Oli mukava hiihtää kovalla viestiporukalla.

Kouvolan Hiihtoseuran Lauri Lepistö, Sauli Pietikäinen ja Lauri Vuorinen taistelivat SM-hopeaa.
- Tuntuu ihan hyvältä tämä hopea. Tiedettiin, mihin pystytään. Ounasvaaralla on joukkueessa kaksi MM-kisakävijää ja niin kyllä tämä oli meille realistinen tavoite. Mäen Joni (Vaasan Hiihtäjät) lähti tykittää alusta kovaa ja tuli vähän turhan kovaa lähdettyä sen perään. Olisi pitänyt vähän löysätä, Lepistö kommentoi.
- Omantasoinen hiihto ja siihen olen tyytyväinen. Mä kuitenkin kilpailen enemmän hiihtosuunnistuskisoja, Pietikäinen kertoo.
Ankkuriosuudella joukkueensa kuudennelta sijalta mitalikantaan nostanut Vuorinen piti hopeaa voitettuna mitalina.
- Totta kai tämä tyydyttää. Tämä on se, mihin pystyttiin. Jos ois kultaa halunnut, niin olisi melkoista venymistä vaatinut.  Ensimmäisen kierroksen tulin aika lujaa ja napsin muutaman päänahan, mutta toisella kierroksella pystyi ottamaan rennommin, kun tiesin, etten Joonasta voida saada kiinni, Vuorinen kertoo.

Elmo Koivunen, Timo Kurkela ja Santeri Erola muodostivat Espoon Hiihtoseuran pronssijoukkueen.
- Ylivoimaisesti vuoden paras hiihto. Ikinä ei ole noin paljon raastanut keuhkoa, tuntui kuin naulaa olisi lyöty läpi,  Koivunen kertoo.
Kakkososuuden hiihtänyt Kurkela kehui Salpausselän maastoja:
- On tämä hieno mesta hiihtää, tosi rankat ylämäet. One ne pahoja. Ihan jees pronssimitali, on otettu nyt neljä vuotta peräkkäin mitali viestissä.
Erola starttasi ankkuriosuudelle viidentenä.
- Tavoitteet oli mitalissa, ehkä tuli ammuttua liian kovaa alussa. Oma hiihto oli tänään aavistuksen pehmeää, enkä voinut taistella hopeasta. Joukkueena pronssi oli kova saavutus.

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs