Joensuulainen Luukas Väänänen,18, ja Lempäälästä kotoisin oleva Markus Lahti,16, aloittivat keilailun junioreiden EM-kilpailut Wienissä loistavasti keilattuaan parikilpailussa EM-pronssia. Arvokisadebytantti Markus Lahti sai sensaatiomaisen alun ja keilasi heti ensimmäiseen sarjaansa arvokilpailussa täydellisen sarjan eli 300 pistettä. Suomalaiskaksikko oli kuuden sarjan jälkeen kokonaistulosten toiseksi vahvin pari, mutta välierässä Ruotsin Carl Eklund ja Robin Noberg olivat vahvempia lukemin 459-432.
Vaikka päivä päättyi välierätappioon, pelasivat Luukas Väänänen ja Markus Lahti parikilpailussa loistavasti. Lahti aloitti kilpailunsa tosiaan 300 pisteen sarjalla ja toisessa sarjassa Väänänen keilasi 279 pistettä. Kahden sarjan jälkeen suomalaiskaksikolla oli kasassa jo 981 pistettä. Haasteet alkoivat vasta neljännessä sarjassa, mutta Väänänen ja Lahti päättivät kuuden sarjan urakkansa loistavaan tulokseen 2705, jolla irtosi karsinnan kakkossija. Lahden saldo oli 1392 pistettä, minkä lisäksi Väänänen teki tulosta 1313 pistettä.
– Kyllä sen tiesin, että hyvällä pelillä Luukaksen kanssa pärjätään tänään. Harmittavasti itselläni osui huonompi sarja tuohon välierään ja ruotsalaiset olivat siinä tällä kertaa parempia. Sille ei minkään mahda. Aikaisemmat kuusi sarjaa menivätkin sitten itseltäni loistavasti ja myös Luukas pelasi hienosti. Sen se vaatii, että täällä pärjätään, Markus Lahti kommentoi ensimmäistä arvokisapäiväänsä.
Entä miltä se tuntui onnistua ensimmäisessä sarjassa EM-kilpailuissa keilata 300 pistettä?
– Kyllähän se oli hienoa ja siinä rupesi vähän jännittämäänkin, kun täällä on paljon yleisöä paikalla. Oli se hieno juttu. Sain jo kymmenen minuutin harjoittelun aikana hyvän luoton omaan tekemiseen ennen sitä avaussarjaa, Lahti kuvailee.
Luukas Väänänen oli parinsa kanssa samoilla linjoilla.
– Ruotsalaiset pelasivat kyllä hyvin välierässä ei siinä mitään. Päällimmäisenä on sellainen fiilis, että varmasti tätä mitalia osaa arvostaa myöhemmin. Parikilpailun mitali ei kuitenkaan helpolla tule. "Maken" kanssa peli lähti alusta asti kulkemaan. Selvitettiin kuuden sarjan aikana hienosti haasteet ja pelattiin hyvin. Tänään se riitti pronssimitaliin. Tästä on kiva jatkaa kilpailuiden seuraaviin osioihin. Tuntuu, että oma peli on hallussa ja radoilla kaikki tuntuu etenevän loogisesti, Väänänen sanoo.
Junioreiden EM-kilpailut jatkuvat tiistaina tyttöjen parikilpailulla. Aamupäivän erässä klo 10.00 pelaavat Tiiamari Laukkanen ja Stella Lökfors. Iltapäivällä klo 14.15 alkaen pelaavat Melina Vikström ja Emma Palermaa.
Kuvassa vasemmalta: Markus Lahti, Luukas Väänänen sekä valmentaja Juha Immonen
Koko: 2,62 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3643x3000Kuvassa vasemmalta: Markus Lahti, Luukas Väänänen sekä valmentaja Juha Immonen
Koko: 2,62 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3643x3000Seuraa junioreiden EM-kilpailuita:
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1