Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Mäkihypyn naisten valmennusryhmät valittu

Ladies Skijumping Team

Mäkihypyn naisten valmennusryhmät valittu

Tiedote.
Julkaistu: 12.05.2015 klo 14:00
Julkaisija: Ladies Skijumping Team

Suomen Hiihtoliitto on valinnut mäkihypyn naisten valmennusryhmät kaudelle 2015–16. Maajoukkueessa on Julia Kykkänen, haastajaryhmän muodostavat Susanna Forsström ja Jenny Rautionaho. Päävalmentajana jatkaa Kimmo Kykkänen.

”Kolmikosta Julia on jo kansainvälisellä tasolla, hänen tavoitteenaan on olla top 6 -tasoa. Susannan ja Jennyn osalta tärkeintä on nyt saada harjoittelua tehokkaammaksi, että mahdollisuus on päästä kansainväliselle tasolle ja pärjätä siellä”, Kimmo Kykkänen sanoo.

Talvella Kykkäsen tähtäin on maailmancupissa, Fosströmin continental-cupin kautta maailmancupissa ja Rautionahon vielä nuorten MM-kisoissa. Kolmikon lisäksi nuorempia naismäkihyppääjiä on yhdistetyn Lidl-ryhmässä.

”Se on heille yleisen taidon kannalta hyvä, on tärkeää harrastaa monipuolisesti. Lajivalinta tulee sitten luontaisesti 14–15-vuotiaana”, Kimmo Kykkänen sanoo.

Julia Kykkänen osallistuu kesäkuun alussa Ljubljanassa kutsukisoihin, jonka jälkeen hän aloittaa leirityksen Vuokatissa 8. kesäkuuta alkaen. Fosströmin ja Rautionahon osalta leiritys alkaa Kuopiossa, mutta jatkuu niin ikään Vuokatissa juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Mäkihypyn naisten valmennusryhmät 2015–16:

Maajoukkue:

Julia Kykkänen, Lahden Hiihtoseura

Haastajaryhmä:

Susanna Forsström, Lahden Hiihtoseura

Jenny Rautionaho, Ounasvaaran Hiihtoseura

Päävalmentaja: Kimmo Kykkänen

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs