Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Liisa Pulliainen Mikkelistä palkittiin vuoden jääkiekkohuoltajana

Cramo

Liisa Pulliainen Mikkelistä palkittiin vuoden jääkiekkohuoltajana

Tiedote.
Julkaistu: 06.05.2016 klo 09:02
Julkaisija: Cramo

Suomen jääkiekkohuoltajien ja Cramon järjestämän vuoden jääkiekkohuoltaja -kisan voiton vei ensimmäistä kertaa naishuoltaja, Liisa Pulliainen Mikkelin Juniori-Jukureista.  Yleisön suosikkina palkittiin Heikki Bertling Haminasta. 

Tuomariston vuoden jääkiekkohuoltajaksi valitsema Liisa Pulliainen aloitti huoltajana C 95- joukkueessa vuonna 2010. Jääkiekko oli tullut tutuksi Pulliaiselle perheen kautta jo ennestään, sillä kaikki hänen neljä poikansa ovat harrastaneet jääkiekkoa.

-          Pulliainen on ennakkoluulottomasti lähtenyt mukaan huoltajan työhön ja kannustanut esimerkillään myös muita naisia mukaan. Saamamme palautteen perusteella hän pitää aina huolen siitä, että pojilla on mainio päivä jäällä. Myös Pulliaisen kova halu oppia ja kavahtamattomuus teknisiä asioita kohtaan keräävät kiitosta. Liisa sai yleisöäänestyksessä kolmanneksi eniten ääniä, tuomariston jäsen Maiju Nupponen Cramo Finland Oy:stä perustelee.

Huoltojoukkoihin toivotaan lisää naisenergiaa

Kirkkaimmasta mitalista yllättynyt Pulliainen kertoo, että huoltajan työ on antanut ja opettanut hänelle paljon.

-          Huoltajana olen päässyt luontevasti olemaan mukana teini-ikäisten poikieni harrastuksessa. Olen myös oppinut monia uusia teknisiä taitoja, kuten luistimen teroitusta.  Työ pitää myös minut nuorena, sillä pojathan haastavat minut ajattelemaan asioita uudella tavalla joka päivä, Pullinen pohtii.

Kun Pulliainen aikoinaan aloitti huoltajana, se herätti paljon huomiota jäähalleilla.

-          Moni kokenut huoltaja tuli katsomaan teroituskoppiin, että nainenko täällä tosiaan teroittaa luistimia. Huomio oli kuitenkin pelkästään positiivista, ja olen aina tuntenut oloni tervetulleeksi joukkoon.

Suomen Jääkiekkohuoltajat ry:n puheenjohtaja Hannu Soro toivoo, että Pulliaisen myönteiset kokemukset kannustavat yhä useampia naisia lähtemään mukaan huoltotehtäviin.

-          Jääkiekkohuoltajan työllä on ehkä turhankin tekninen maine, sillä myös pelaajien tsemppaaminen ja kuunteleminen ovat tärkeä osa tehtävää. Tarvittavat tekniset taidot, kuten luistimen teroituksen tai mailan teippaukset oppii kätevästi esimerkiksi meidän järjestämillämme kursseilla, Soro vinkkaa.

Huoltajakonkari voitti yleisöäänestyksen

Yleisöäänestys sai tänä vuonna ennätysmäisen suosion, ja kaiken kaikkiaan kisassa annettiin lähes 4 000 ääntä.  Yleisön suosikiksi valittiin haminalainen Heikki Bertling, joka sai yli 700 ääntä. Hän toimii kolmosdivisioonassa pelaavan Haminan Kiekkoympyröiden edustusjoukkueen huoltajana. 

-          Bertling kuuluu legendaarisiin suomalaisiin huoltajiin. Hän on tehnyt pyyteetöntä työtä jo 34 vuoden ajan. Hyvä työ huomataan, kuten tässäkin äänestyksessä nähtiin, Hannu Soro Suomen Jääkiekkohuoltajista sanoo.

Vuoden jääkiekkohuoltajan tuomaristoon kuuluivat tänä vuonna Hannu Soro Suomen Jääkiekkohuoltajat ry:stä, ex-ammattijääkiekkoilija ja A-maajoukkueen GM Jere Lehtinen sekä Maiju Nupponen Cramo Finland Oy:stä.

Voittaja saa 700 euron stipendin Kisakallion urheiluopistolla järjestettävään Jääkiekkohuoltajan täydennyskoulutukseen tai vastaavan suuruisen varustepaketin. Yleisön suosikki saa 350 euron stipendin Kisakallion urheiluopistolla järjestettävään Jääkiekkohuoltajan täydennyskoulutukseen tai vastaavan suuruisen jääkiekkoaiheisen varustepaketin.

Kuva Liisa Pulliaisesta on vapaasti käytettävissänne. Kuvan lähteenä toivotaan mainittavan Cramo.  

Lisätietoja:

OS/G Viestintä

Toni Perez

GSM: +358 400 630 063, sähköposti: toni.perez@osg.fi

Liisa Pulliainen, p. 044 3447 005

Liitetiedostot

Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka vuokraa asiakkailleen myös siirtokelpoisia tiloja sekä tarjoaa rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Cramo lupaa asiakkailleen aina mainion päivän työmaalla ja kantaa vastuun paitsi hyvästä asiakaspalvelusta, myös toimitusten aikatauluista ja kaluston ja palveluiden ensiluokkaisesta laadusta. Cramo on alansa johtavia palveluntarjoajia Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 15 maassa noin 330 toimipisteessä ja henkilöstöä noin 2 500. Vuoden 2015 liikevaihto oli 668 miljoonaa euroa. Cramo Finland toimii yli 400 työntekijän voimin noin 60 toimipisteessä. Cramo Finland on osa Cramo-konsernia, jonka emoyhtiö Cramo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.cramo.fi   

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs