Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Liikunnanohjaajaopiskelijat esittelevät työelämäprojektien tuloksia Vierumäellä 18.5.2015

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Liikunnanohjaajaopiskelijat esittelevät työelämäprojektien tuloksia Vierumäellä 18.5.2015

Tiedote.
Julkaistu: 11.05.2015 klo 20:09
Julkaisija: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen opiskelijat esittelevät työelämäprojektiensa tuloksia Vierumäellä 18.5.2015.

Vierumäen opetussuunnitelman tavoitteena on lisätä opiskelijoiden työelämälähtöisyyttä ja projektioppimista. Esittelytilaisuudessa opiskelijat esittävät vuoden aikana toteuttamiaan projekteja ja analysoivat oppimistaan.

Eri liikuntaseuroissa tehdyt kehityshankkeet ovat liittyneet kolmeen seuratoiminnan laadun keskeiseen elementtiin: seuratoiminnan organisaatioon ja strategiaan, viestintään ja henkilöstöjohtamiseen sekä urheilutoimintaan ja sen olosuhteiden kehittämiseen.

Hyvinvoinnin sekä kunto- ja terveysliikunnan opiskelijaprojektit ovat keskittyneet liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseen elämänkulun eri vaiheissa. Projekteina ovat olleet erilaisten liikuntaryhmien ohjaaminen, liikunta- ja testauspäivien suunnittelu ja organisointi sekä fyysisen aktiivisuuden lisääminen työ- ja koulupäivän aikana.

Liikuntapalvelut ovat keskittyneet käyttäjälähtöisten liikuntapalveluiden, -tapahtumien ja liikuntamatkailun kehittämiseen, tuotteistamiseen ja toteuttamiseen. Oppimisprojekteja toteutettiin yksityisen, kunnallisen sekä kolmannen sektorin toimintaympäristöissä.

Opiskelijat esittävät projektiensa tuloksia maanantaina 18.5. klo 10-16. Tilaisuus alkaa Vierumäen urheiluopiston urheiluhallin (kuplahalli) Luentokaaren luentosaleissa 14 ja 16. Tilaisuuden isäntinä toimivat toisen vuosikurssin opiskelijat.

Lisätietoja messujen vastuuopettajilta:

Terveys- ja hyvinvointi: 
Liisa Kiviluoto, opettaja, puh 040 488 7436 liisa.kiviluoto@haaga-helia.fi
Kilpa- ja Huippu-Urheilu:
Kimmo Kantosalo, lehtori, puh 040 084 7442, kimmo.kantosalo@haaga-helia.fi
Liikuntapalvelut
Teppo Rantala, lehtori, puh 050 597 7344, teppo.rantala@haaga-helia.fi

HAAGA-HELIA on yksityinen, Suomen johtava matkailualan ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa myös liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Haaga-Helian 10 500 opiskelijaa luo työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee liki 650 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.

 

 

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs