Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Lehtonen perinteisen 30 kilometrin Suomen mestariksi

Maastohiihto

Lehtonen perinteisen 30 kilometrin Suomen mestariksi

Tiedote.
Julkaistu: 01.02.2015 klo 16:13
Julkaisija: Maastohiihto

Imatran Urheilijoiden Lari Lehtonen hiihti 30 kilometrin Suomen mestariksi Jämillä. Kouvolan Hiihtoseuran Ville Nousiainen otti hopeaa ja Riistaveden Urheilijoiden Perttu Hyvärinen otti SM-pronssia.

Imatran Urheilijoiden Lari Lehtonen uusi viime kevään Suomen mestaruutensa Jämin 30 kilometrin perinteisen kisan ajalla 1.26.51,6: ”Puolustusvoitto tänään. Onnistuminen oli todella tärkeää.  Eilen jäi pettynyt maku suuhun. Yritin vaan keskittyä pitämään paketin kasassa ja väliajat alkoi kuulostaa siltä, että nyt menee hyvin. Ensimmäisen kympin jälkeen alkoi kulku tuntua raskaalta. Alkuviikko meni silleen, että vedin monot jalkaan ja yritin mennä lenkille. Välillä teki mieli kääntyä ovelta takaisin ja peiton alle nukkumaan, mutta loppuviikkoa kohti helpotti. Täällä oli mielestäni kansainvälisen tason kisa, maasto on vaativa.  Vaihdoin suksimerkkiä tälle kaudelle, nyt näkee, että on hyviä suksia löytynyt ja oma kuntokin on hyvä, niin koko paketti alkaa olla kasassa.”

Kouvolan Hiihtoseuran Ville Nousiainen johti kisaa pitkään, mutta ylitti maaliviivan 10,7 sekuntia voittajalle jääneenä: ”Kahdenkympin kohdalla pimeni vintti, sen jälkeen oli taistelua maaliin asti. Alkuvauhti oli sellaista, mitä pystyy kolmekymppiä hiihtää. Energia loppui koneesta. Tänään oli aika kova keli, ei pystynyt hiihtämään normaalisti vuorohiihtoa, kun jalkojen väli oli pahimmillaan puoli metriä, kun latujen väli on niin iso. Ei sitä voinut korjata muuten kuin tasatyönnöllä. Sai kunnon tillin tallin olo.”

Riistaveden Urheilijoiden Perttu Hyvärinen hiihti SM-pronssia ja tuuletti rajusti maalilinjan ylitettyään.  ”Usko oli koetuksella, mutta eihän sitä uskolla hiihdetä, vaikka on hyvä apu, mutta suksilla ja sauvoilla se hiihdetään”, Hyvärinen veisteli tiedotustilaisuudessa: ”Eilinen mitali oli tavoite. Voi jopa sanoa, että ennakko-odotuksiin nähden tänään oli kovempi veto olla mitaleilla. Aika ahtaalla olin viimeisen kaksikymmentä kilometriä, viimeisen vitosen aikana en tajunnut mitään ja vielä vähemmän oli tajua maalissa. Oli äärimmäisen kova kisa, latu muljui ja oli tosi raskas latu. Tämä oli äärimmäisen tärkeätä minulle itselle, että tulee onnistumisia.”

Tulokset: http://www.jamism.fi/kilpailijat/getfile.php?file=3100

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs