Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Lahden mitali Mikko Iloselle

Lahden kaupunki

Lahden mitali Mikko Iloselle

Tiedote.
Julkaistu: 23.10.2014 klo 08:28
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lahden kaupunginhallitus on myöntänyt Lahden mitalin golfammattilainen Mikko Iloselle. Mitali luovutettiin Iloselle Lahdessa 23.10.

Mikko Ilonen on tehnyt Lahden kaupunkia tunnetuksi niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin ja samalla edistänyt myönteisellä tavalla kuvaa Lahdesta urheilukaupunkina.

Mikko Ilonen on syntyperäinen lahtelainen ja saanut oppinsa lajin perusteisiin Takkulan golfkentällä. Edelleen Lahdessa asuva Ilonen on ollut Suomen ykköspelaaja keväästä 2001 lähtien. Ilonen on ensimmäinen suomalainen pelaaja, joka on voittanut golfin European Tour -osakilpailun vuonna 2007. Tämän jälkeen Ilonen on voittanut osakilpailun kolmesti, viimeksi kesäkuussa 2014 käydyn Irlannin avoimen osakilpailun.

Ilonen on pelannut ainoana suomalaisena miehenä golfin arvostetuimmassa turnauksessa eli majoreissa yhteensä 7 kertaa. Viime viikonloppuna Ilonen voitti Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskilpailun.

Ilonen on vakiinnuttanut vuosien kuluessa paikkansa golfin maailman huipulla ja on noussut tänä vuonna lajin 40 parhaan joukkoon.

Lahti on Suomen UNICEFin kaupunkikumppani vuonna 2014. Mikko Ilonen on toiminut kaupunkivuoden lähettiläänä tuoden näkyvyyttä vuodelle ja samalla antanut oman panoksensa eri hyväntekeväisyystapahtumiin.

Tietoa Lahden mitalista

Lahden mitaleita on jaettu 60-luvulta lähtien tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta. Ansiokkaaksi toiminnaksi on katsottu esimerkiksi Lahden nimen tunnetuksi tekeminen tai mittava työpanos Lahden kaupungin palveluksessa.

Mitalin on suunnitellut veistostaiteilija Heikki Varja vuonna 1965. Ensimmäiset mitalit jaettiin vuonna 1966.

Aiemmin Lahden mitalin saaneet löytyvät kaupungin verkkosivuilta: http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/44576FD62197D42FC22575AD003FB804

 

Lisätietoja:
Mika Kari, mitalitoimikunnan puheenjohtaja, 050 398 5601

Mediatilaisuuden 23.10. kuvatiedustelut: viestinta@lahti.fi, 044 416 3896

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva yli 100 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs