Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Honkanen pujotteli nuorten olympialaisissa seitsemänneksi

Ski Sport Finland

Honkanen pujotteli nuorten olympialaisissa seitsemänneksi

Tiedote.
Julkaistu: 18.02.2016 klo 17:19
Julkaisija: Ski Sport Finland


Suomen Riikka Honkanen, 17, on sijoittunut nuorten talviolympialaisten naisten pujottelussa seitsemänneksi. Honkanen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kuudentena, mutta putosi toisen kierroksen jälkeen seitsemänneksi ainostaan yhden sadasosan erolla. Kilpailun voittoon laski ylivoimaisesti Sveitsin Aline Danioth.

Honkanen oli päivä molempiin laskuihin tyytyväinen. Olympiapronssi jäi nuoren suomalaislaskijan kakkoslajissa 0,92 sekunnin päähän.

- Ensimmäisen kierroksen rata oli vääntävä ja radan portit oli rakennettu lyhyelle välille. Koko ajan oli paljonkin tekemistä siinä että sain pidettyä rytmistä kiinni.

- Toisen kierroksen lasku onnistui yhtä hyvin. Kummassakaan laskussa ei tapahtunut isoja virheitä. Ainoastaan toisella kierroksella radan takayläosan olisin voinut päästää menemään reippaammin. Otin laskua turhaan kiinni ja menetin siinä aikaa, Honkanen summasi olympiapäivän tapahtumat.

Honkasen olympiaurakka ei ole vielä ohi, sillä seuraavan kerran nurmijärveläinen nähdään Hafjellin rinteessä ylihuomenna lauantaina naisten paripujottelussa.

 

Nuorten talviolympialaiset, Lillehammer, Norja

Naisten pujottelun lopputulokset:

1. Aline Danioth (SUI) 1.43,21

2. Ali Nullmeyer (CAN) + 1,59

3. Meta Hrovat (SLO) + 2,65

4. Nadine Fest (AUT) + 2,97

5. Carlotta Saracco (ITA) + 3,46

6. Katrin Hirtl-Stanggassinger (GER) + 3,56

7. Riikka Honkanen (FIN) + 3,57

Liitetiedostot

Seuraa #skisportfinland

www.skisport.fi
www.facebook.com/skisportfinland
www.twitter.com/skisportfinland
www.vimeo.com/skisportfinland
www.instagram.com/skisportfinland
www.youtube.com/user/SkiSportFinlandTV

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs