Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Harrasteiden koko kirjo esittäytyy Lasten ja nuorten harrastemessuilla Lahdessa

Lahden kaupunki

Harrasteiden koko kirjo esittäytyy Lasten ja nuorten harrastemessuilla Lahdessa

Tiedote.
Julkaistu: 19.08.2014 klo 09:39
Julkaisija: Lahden kaupunki

Lukuisat lahtelaiset nuoriso- ja kulttuuriyhdistykset sekä liikunta- ja urheiluseurat esittelevät tarjoamiaan harrastusmahdollisuuksia Lahden urheilu- ja messukeskuksessa 28.–29. elokuuta järjestettävillä Lasten ja nuorten harrastemessuilla. Näytteilleasettajia tapahtumaan saapuu yhteensä liki 70.

Runsaasti toiminnallista ohjelmaa sisältävät messut levittäytyvät Urheilu- ja messukeskuksen Treeni-, Vesijärvi- ja Salpausselkähalleihin sekä ulkoalueelle. Liikunnan puolella pääsee jännittelemään jousia, seuraamaan kartingin näytösajoja sekä kokeilemaan joukkuelajeja, kuten ringettea, korista, lätkää ja salibandya. Kulttuurin puolella pääsee tutustumaan muun muassa ilmaisuun, tanssiin, teatteriin ja sirkukseen. Karvaisia kavereita löytyy kotieläinpihalta ja koirien näytösalueelta. Luvassa on myös erilaisia visailuja ja kisailuja sekä askartelua.

Lasten ja nuorten harrastemessut ovat ensimmäiset laatuaan Lahdessa. Messut tuottaa Lahden kaupungin Sivistystoimiala. Torstaina 28.8. kello 9−14 messuilla vierailevat Lahden alakoulujen 4.−6.-luokkalaiset ja perjantaina 29.8. yläkoululaiset, lukiolaiset ja 2. asteen opiskelijat. Molempina päivinä kello 14–19 messut ovat avoinna kaikille. Messuille on vapaa pääsy.

Lisätietoja

Inkeri Määttä
Lahden kaupunki
p. 044 416 3890
inkeri.maatta@lahti.fi

Petteri Peltonen
Lahden kaupunki / nuorisopalvelut
p. 050 559 4123
petteri.peltonen@lahti.fi

Tapahtuman Facebook-sivu

Näytteilleasettajat

Liikunta ja urheilu

Capoeira Forca Natural, FC Reipas, Kiekkoreipas ry, Lahden Ahkera ry, Lahden Formula K-kerho (Lahden FK), Lahden Ampumaseura ry, Lahden Keilahalli Oy, Lahden Purjehdusseura ry, Lahden Karate ry, Lahden Frisbee Club ry, Lahden Sugata ry, Lahti Ringette ry, Lahden Hiihtoseura ry, Lahden Uimaseura ry, Lahden Vasama ry, Lahden Parkour Akatemia, Lahden Taitoluistelijat ry, Lahden naisvoimistelijat ry, Lahti Yûkô Aikikai, LastenLeikki ja Liikunta ry (LaLeLi), Päijät-Hämeen Salibandyseura ry, Päijät-Häme Panthers, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, Vesisamoilijat ry ja Wau ry.

Kulttuuri ja muutoiminta

Country Heels & Toes ry, Hot Club Liikuntakoulu, Kansallinen Lastenliitto ry, Kankurin Ilo, Kino Iiris, Lahden Taideyhdistys ry, Lahden kaupunginkirjasto, Lahden Kaupunginteatteri, Lahden Tanssiopisto, Lahden Nuorisoteatteri, Lahden radioharrastajat ry, Lahden Radioamatöörikerho ry, Lahden ensi- ja turvakoti ry, Lahden Vasemmistonuoret ry, Lahden elävän musiikin yhdistys ry (Lahen Elmu), Lahden Tanssiurheiluseura Nicks Dance Sport ry, Lahden 4H-yhdistys ry, Lahden seurakuntayhtymä, Lahden Aurinkoiset, Lahden Samba Maracanã ry, Lahden Shakki ry, Lahden nuorisovaltuusto, Lahden alueen Partiolaiset ry, Lahden Vihreät Nuoret ry, Lahden nuorisopalvelut, Lahden museot, Lahden kaupunginorkesteri, Lahden Tanhuujat, Lahti UNICEF-kaupunki 2014, Liikenneturva, Monon Side ry, Matit ja Maijat ry, Möysän nuorisoseura ry , Nuokun Sirkus ry, Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry, Päijät-Hämeen Taidemuseoyhdistys, Rytmiikka tanssistudio, Suomen Nuorisoseurat ry, SPR, Salpausselän kennelpiirin nuorisojaosto, Sibeliustalo, Tanssiklubi Dancing ry, Wellamo-opisto ja Valopilkku-projekti.


Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs