Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Ennistä vuoden lumilautailija jo toisen kerran peräkkäin

Lumilautaliitto

Ennistä vuoden lumilautailija jo toisen kerran peräkkäin

Tiedote.
Julkaistu: 03.11.2015 klo 10:44
Julkaisija: Lumilautaliitto

Spine Magazinen järjestämissä Spine X Awardseissa jaettiin lauantaina vuoden lumilautapalkinnot. Yleisö oli saanut äänestää suosikkejaan netissä raadin ennalta valitsemien ehdokkaiden joukosta sekä tuoda omia ehdokkaita myös listan ulkopuolelta.

Enni Rukajärvi palkittiin vuoden lumilautailijana  nyt jo toistamiseen. Viime vuonna hän oli ensimmäinen nainen, joka on palkinnon voittanut, ja tämän vuoden voiton myötä hänestä tulee myös ensimmäinen nainen, joka on palkittu vuoden lumilautailijana kahdesti peräkkäin.

- Onhan se iso kunnia ja tuli kyllä yllätyksenä, kun aika kovia nimiähän siellä oli ehdolla - esimerkiksi Kerkelän Toni, joka on juuri päässyt Romen protiimiin kuvaushommilla mikä on iso saavutus varsinkin tämmöisinä aikoina. Olen myös fiiliksissä siitä, että on mahdollista olla tyttönä vuoden lumilautailija eikä tarvii eritellä, vaikka veikkaan, että tulevaisuudessa vuoden naislaskija -tittelikin tulisi olemaan kova juttu - sen verran paljon kovia junnutyttöjä on tuloillaan. Eipä sitä isompaa kunnianosoitusta voi lumilautailijana saada, joten totta kai iso kumarrus ja kiitos kaikille tukijoille ja äänensä antaneille, Enni kommentoi.

Tänä vuonna naiset juhlivat erityisen runsaasti, sillä ensimmäistä kertaa nainen voitti myös Vuoden Suomipro -tittelin sekä elämäntyöpalkinnon. Vuoden Suomipro eli henkilö, joka laskee kovalla tasolla mutta ei vielä ammattilaisena lumilautailua tee, oli tällä kertaa Siv Knudsen, ja elämäntyöpalkinnon lunasti mm. vuoden 1995 maailmanmestari sekä lumilautatuomarina että managerina nykyisin tunnettu Satu Järvelä.

Muita palkittuja olivat muun muassa juuri uransa viimeisen leffapätkänsä kuvannut Eero Ettala ja valokuvaaja Harri Tarvainen.

Kaikki äänestyksen tulokset: http://spinemag.fi/2015/10/spine-x-awards-2015-aanestys/

Lataa kuva (kuvaaja: Julius Konttinen): http://www.epressi.com/media/mediabankfiles/44/images/kotimaa/enni-rukajarvi-spine-awards2015-kuva-julius-konttinen.jpg

Lisätietoja:
tiedottaja Tuukka Tams, email. tuukka.tams@fsa.fi / 044-543 1740

Lumilautaliiton mediapankki:
http://www.epressi.com/mediapankki/kuvat.html?mediabank=44 

Suomen Lumilautaliitto
Radiokatu 20 / 00240 Helsinki
http://www.fsa.fi
https://www.facebook.com/suomenlumilautaliitto
https://twitter.com/lumilautaliitto
http://instagram.com/lumilautaliitto

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs