Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Avauspäivä MM-Limassa ei tuonut vielä jatkopaikkoja

Suomen Taekwondoliitto ry

Avauspäivä MM-Limassa ei tuonut vielä jatkopaikkoja

Tiedote.
Julkaistu: 30.09.2016 klo 09:40
Julkaisija: Suomen Taekwondoliitto ry

Taekwondon liikesarjojen MM-kilpailuiden avauspäivänä torstaina Perun Limassa suomalaiset eivät yltäneet karsintakierroksia pidemmälle. 

Naam Suomalainen teki todella onnistuneen MM-debyytin, vaikka Naamin omien sanojen mukaan kilpaileminen jännitti kovasti. 

Jännitys ei kuitenkaan näkynyt suorituksista, vaan Naam sai tehtyä todella ehyet ja puhtaat esitykset. 

Päävalmentaja Heikki Liukkonen näkee tason nousseen kadettien (12-14 vuotiaat) sarjassa hurjasti.

- Taso on noussut maailmalla hurjasti viime vuosina ja suurin erottava tekijä Naamin ja sarjan parhaiden välillä on voimataso. Tekniikoiden voimantuottoa on kuitenkin kehitetty jo huimasti Naamin kanssa ja eroa kärkeen ollaan kirimässä kovaa vauhtia! 

Naam ei yltänyt 12 henkilön karsinnassa kuuden parhaan kilpailijan joukkoon, joten tuloksena oli karsiutuminen jatkosta.

Hyvä esitys äkkilähdöstä huolimatta Labartille ja Kamphuisille

Essi Labart ja Christian Kamphuis kilpailivat alle 30-vuotiaiden parisarjassa. Parille tuli poikkeuksellinen äkkilähtö lavalle, mutta onneksi peruslämpö oli päällä jo aamusta. 

- Esitettävistä liikesarjoista oli jo kuitenkin hyviä suorituksia aikaisempien päivien harjoituksista ja parin esitykset lavalla eivät olisi voineet mennä paremmin. Nopea siirtyminen lavalle ei haitannut paria lainkaan, vaan päinvastoin pari sai kasattua ajatukset hienosti esityksiä varten, Liukkonen kehui.

Pelottomat esitykset ja rohkea voimankäyttö yhdistyi tasapainoiseen tekemiseen, mutta parisarjan huiman tason takia Essi ja Christian karsiutuivat kuitenkin jatkosta. Essin ja Christianin lohkossa oli 15 kilpailijaa, ja jatkoon päästäkseen olisi vaadittu vähintään kahdeksas sija karsinnasta.

- Nämä olivat ensimmäiset arvokisat parina  ja teimme ehkä parhaat kisavedot tähän mennessä. En usko, että olisimme voineet tehdä enää tätät paremmin. Kaikki semifinaaleihin päässeet olivat todella kovia, semeistä jäi ulos mm. hallitsevat Euroopan mestarit. Tasoa pitää vain nostaa vieläkin korkeammalle, Essi Labart analysoi. Myös Christian Kamphuis tunsi suoritukset hyviksi.

Huuskosella pientä jännitystä

Päivän kolmas suomalaisesiintyjä oli Matti Huuskonen alle 60-vuotiaissa miehissä. Naamin lisäksi myös Matti oli ensimmäistä kertaa mukana MM-kilpailuissa. 

Viime hetken valmistelut menivät hyvin, lämmittelyn tuoma itseluottamus ei kuitenkaan aivan kantanut jännityksen yli lavalla ensimmäisessä liikesarjassa. Toinen liikesarja sujui Matilta todella hyvin, mutta tekninen virhe lopussa tiputti Matin pisteitä tuntuvasti. 

Huuskonen oli ainut suomalainen ensimmäisenä kilpailupäivänä jonka sarja käytiin kokonaan single elimination -järjestelmällä (cup-kaavio, jossa kilpaillaan yhtä vastustajaa vastaan kerrallaan ja parempi tästä parista jatkaa seuraavalle kierrokselle). Arpaonni toi Matille vastaan heti ensimmäisellä kierroksella todella menestyneen ranskalaiskilpailijan, joka lopulta nappasi sarjasta MM-hopeaa. 

- MM-debytti oli Matilta kaikenkaikkiaan todella mallikas, ja Matin kehitys kuluneen vuoden aikana on ollut todella huimaa, päävalmentaja kehui.

 - Ensimmäiset suoritukset MM-kisoissa jännittivät hieman, joka taisi Keumgangissa näkyä pienenä horjuntana. Shipjinin lopussa tuli käännös väärällä jalalla. On tuntunut ylelliseltä, kun on ollut kisapäivänä käytössä fysioterapeutti ja henkilökohtainen valmentaja Olli Siltanen, Huuskonen kertasi.

Perjantain suomalaiskilpailijat
- Eevi Huuskonen & Veeti Koivistoinen (Juniori, parit)
- Sauli Aalto-Setälä (M U40)
- Johanna Nukari (N U40)
- Kim Rejman (M U50)
- Niina Virtala, Triin Saviauk & Johanna Nukari (N joukkue, O30)
- Kim Rejman, Jeppe Aukio & Sauli Aalto-Setälä (M joukkue, O30)

Taekwondo on olympialaji, joka tarjoaa kansainvälisestä kilpaurheilusta kiinnostuneille lähes rajattomat kehitysmahdollisuudet. Taekwondo on samalla myös perinteinen kamppailulaji, itsepuolustuslaji ja kuntoliikuntamuoto. Laji tarjoaa erittäin monipuolisen ja haastavan harrastuksen, jota kaiken ikäiset voivat harjoitella omien tavoitteiden ja kiinnostuksen mukaisesti. Taekwondossa on neljä osa-aluetta: ottelu, liikesarjat, itsepuolustus ja murskaus.

www.taekwondo.fi
office@taekwondo.fi
p.0400 519 531 (pääsihteeri Tatu Iivanainen)

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs