Ruotsi ja Australia pelasivat sunnuntain aamupelissä Vantaalla järjestettävien MM-kisojen sijoista 7-8. Molemmat joukkueet olivat ennen päätöspäivää hävinneet kisojen molemmat ottelunsa. Sunnuntaina Australia oli parempi luvuin 0-7 (0-0) ja sijoittui kisoissa seitsemänneksi.
Ruotsin ja Australian kohtaaminen oli kahden pitävän puolustuksen taistelua, jossa pistesuoritukset ja edetyt jaardit jäivät vähiin. Ottelun ratkaisua saatiin odottaa pelin viimeisen neljänneksen puoliväliin, jolloin Australian keskushyökkääjä Casey Byrne karkasi 74 jaardin touchdown-juoksuun ja siirsi joukkueensa 0-6 johtoon. Lisäpisteen potkaisi onnistuneesti haarukkaan Marissa Hayes sinetöiden lloppulukemiksi 0-7.
Sunnuntain voitto on Australian MM-historian ensimmäinen. Australia osallistui nyt toista kertaa naisten MM-peleihin. Edellisissä kisoissa kengurumaan naiset sijoittuivat viimeiselle sijalle (6.).
Ruotsin MM-kisat päättyivät pettymykseen. Joukkue hävisi kaikki kolme peliään ja sijoittui kisoissa kahdeksanneksi.
Australian parhaana pelaajana palkittiin ottelun ratkaisumaalin tekijä Casey Byrne. Ruotsalaisista parhaan pelaajan palkinnon vastaanotti takapuolustaja Frida Åkesson.
Ottelun materiaalit: WWC2022 GAMECENTER
Vuonna 1979 perustettu Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) järjestää ja hallinnoi amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa. Jenkkifutisllitto on Suomen Olympiakomitean sekä amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF:n jäsen. Vuoden 2022 alussa amerikkalaisen jalkapallon liittoon kuuluu 34 jäsenseuraa ympäri Suomea.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1