Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » 13 suomalaisurheilijaa mitalijahtiin taekwondon liikesarjojen MM-kilpailuihin Peruun

Suomen Taekwondoliitto ry

13 suomalaisurheilijaa mitalijahtiin taekwondon liikesarjojen MM-kilpailuihin Peruun

Tiedote.
Julkaistu: 27.09.2016 klo 10:05
Julkaisija: Suomen Taekwondoliitto ry

Taekwondon 10. liikesarjojen (poomsae) MM-kilpailut kisataan Perun pääkaupungissa Limassa syys-lokakuun vaihteessa (29.9.-2.10.). 

Suomen kisajoukkueen muodostaa 13 urheilijaa, joista kymmenen osallistuu yksilökilpailuun. Lisäksi mukana on kisaamassa kaksi paria sekä kaksi ryhmää.

Oman jännityksensä näihin kilpailuihin tuo MM-kisoissa ensi kertaa käytössä oleva elimination-toteutus, jossa liikesarjat tehdään yksi yhtä vastaan ja vain voittaja menee jatkoon. 

Päävalmentaja Heikki Liukkosen mukaan joukkue lähtee Peruun hyvillä mielin erinomaisten edellisten arvokisojen jälkeen.

 - Matkaan lähdetään hyväntuulisena ja odottavissa tunnelmissa. Monipuolinen ja tunnollinen harjoittelu sekä säännölliset maajoukkueleirit ovat nostaneet sekä joukkueen henkeä, teknistä osaamista sekä henkistä valmiutta MM-kisoja varten. 

- Lähtökohdat ovat hyvä myös edellisten arvokisojen menestyksen suhteen:  MM-kilpailuista Frans Salmi voitti Suomelle kautta aikain ensimmäisen liikesarjojen MM-mitalin ja viime kesän EM-kilpailut Serbiassa olivat ennätyksellisen menestykkäät: neljä EM-mitalia (Frans Salmi, Niina Virtala, Johanna Nukari, Triin Saviauk) ja Suomen ensimmäinen liikesarjojen EM-kulta (Frans Salmi). 

Laakereille ei ole kuitenkaan jääty lepäämään, vaan systemaattista harjoittelua on Liukkosen mukaan jatkettu saumattomasti edellisistä arvokilpailuista kohti Perua. 

- Virallista mitalitavoitetta joukkueella ei ole, mutta onnistuneilla suorituksilla mitalit ovat jälleen täysin mahdollisia. Tähän peilaten tärkein tavoite kilpailulle onkin kilpailijoiden suoritus MM-lavalla, jolla saavutetaan oma henkinen ja fyysinen potentiaali.

 

FRANS SALMI

Edellisten nuorten MM- ja aikuisten EM-kisojen mitalisti on saanut valmistautua Perun koitoksiin suunnitelmien mukaan.

- Tällä hetkellä olen fyysisesti elämäni kunnossa. Henkistä puolta olen myös työstänyt urheilupsykologi Tuomas Grönmanin kanssa. Aloittiin yhteistyö 2014 ja nyt syksyllä ollaan jatkettu tätä projektia. Grönmanin kanssa ollaan panostettu kilpailuun valmistautimiseen ja itseluottamukseen.

 - Lähden positiivisilla ajatuksilla kisoihin. Nämä ovat ensimmäiset aikuisten MM-kisat minulle. Vaikka palkintokaapista löytyykin jo mitaleita, lähden haastajana kisoihin. Haastaja-asema sopii itselleni, koska näin ollen paineet siirtyvät vastustajalle. Tavoitteet olen miettinyt psykologin kanssa ja pidän ne omana tietonani. 

- Sen voin kertoa, että tavoitteena on tehdä elämäni suoritukset. Jos selaiset saan, on minua vaikea voittaa. Toki näissä kisoissa myös arpaonnella on suuri merkitys. 

Kisat käydään pudotuspelinä, jossa arvotaan vastustaja, ja vain voittaja jatkaa kaaviossa eteenpäin. 

 

CHRISTIAN KAMPHUIS

Christian Kamphuis matkaa myös hyvissä tunnelmaissa ensimmäisiin MM-kisoihinsa.

- Valmistautuminen on sujunut mainiosti ja olen lähdössä matkaan itsevarmalla asenteella. 

- Tavoite on tottakai sijoittua mahdollisimman hyvin pari- ja freestylesarjassa sekä saada kaikki itsestäni irti. En malta odottaa kisoihin lähtöä, tätä ollaan odoteltu ja pian on aika nousta kisalavalle.

 

JOHANNA NUKARI

EM-mitalisti lähtee näyttämään MM-kisoihin omaa osaamistaan luottavaisena U40-sarjassa ja joukkuekilpailussa.

- Valmistautuminen on sujunut aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Fyysisellä puolella tavoitteena on ollut voimatason lisääminen ja voiman sekä nopeuden esiin tuominen tekniikan puolella liikesarjoissa. Viimeiset viikot ovat olleet tärkeitä myös henkisen valmistautumisen kannalta ja olen tehnyt tällä saralla aika paljon työtä saadakseni keskittymisen ja kilpailuvireen viritettyä oikealle tasolle h-hetkeä varten. 

- Kaiken kaikkiaan lähden hyvin myönteisen odottavalla mielellä Peruun. Haluan näyttää tuomareille oman osaamiseni kokonaisuudessaan ilman, että mikään ylimääräinen jännitys tai hermostuneisuus syö siitä osan. Jos tähän pystyn, on mitalikin mahdollinen.

- Naisten ryhmäsarjassa olemme saaneet muutaman intensiivisen yhteisen treenipäivän toteutettua. Ryhmän tekeminen on saatu nostettua uudelle tasolle siinä suhteessa, että olemme pyrkineet pois liiasta varovaisuudesta synkrovirheiden pelossa ja tähdänneet rohkeaan, voimaa ja oikeissa kohdissa nopeutta esiin tuovaan suoritustapaan, jossa yhdenaikaisuus saadaan silti tai jopa sen ansioista säilytettyä. Ryhmän suhteen on siinä mielessä samat tunnelmat kuin yksilösarjankin; jos onnistumme tekemään kaiken mitä osaamme, on mitalikin otettavissa!

 

TRIIN SAVIAUK 

Viime vuotinen EM-pronssimitalisti lähtee tekemään omaa parasta suoritustaan, joka voi riittää aina mitaleille asti.

- Kisoihin valmistautuminen on sujunut suunnitellusti ja oikein hyvin!. Tavoitteena on mennä tekemään parhaat suoritukset ja jos kaikki menee aivan nappiin, niin toivottavasti se mitallikin olisi mahdollista. Fiilis on siis positiivinen ja vire hyvä. Yhdessä kannustetaan joukkue menestykseen.

 

NIINA VIRTALA 

Viime MM-kisoissa Meksikossa viidenneksi sijoittunut U50-sarjalainen on kärsinyt hieman vammoista, mutta hakee maailmanmestaruutta Perusta.

- Valmistautumiseni on ollut vähän puutteellista viime kuukausina lievän polvivamman ja rannekipujen takia, mutta sentään kaksi viimeistä viikkoa olen pystynyt treenaamaan 

lähes täydellä teholla muutaman kerran viikossa. Paljolti kilpailumenestys on kuitenkin kiinni keskittymiskyvystä ja paineensiedosta sillä ratkaisevalla hetkellä. 

- Noin neljän vuoden intensiivisen, kansainvälisen kilpailukokemukseni pohjalta odotan jo itseltäni, että pystyn parhaimpiin mahdollisiin suorituksiin jännittävässä ja tärkeässä kisassa antamatta minkään häiritä. 

- Tavoitteena on maailmanmestaruus yksilösarjassa ja mitalisija naisten ryhmäsarjassa.

Suomen joukkue taekwondon 10. liikesarjojen MM-kilpailuissa Perun Limassa 29.9.-2.10. 

Naiset:
Essi Labart, Taekwondourheilijat 2011, U30
Naam Suomalainen, Vihti-Nummela Mudo Taekwondoseura, Cadet (12-14 v)
Triin Saviauk, Budokwai Taekwondo, O30 (ei yksilökisassa)
Niina Virtala, Manse Taekwondo, U50
Johanna Nukari, Espoo Hwarang Team Taekwondo, U40 
Eevi Huuskonen, Espoo Hwarang Team Taekwondo, U17 (ei yksilökisassa) 

Miehet:
Christian Kamphuis, Taekwondourheilijat 2011, Freestyle O17
Jeppe Aukio, Vihti-Nummela Mudo Taekwondoseura, O30  (ei yksilökisassa)
Matti Huuskonen, Espoo Hwarang Team Taekwondo, U60 
Veeti Koivistoinen, Kuopion Taekwondo, U17
Kim Rejman, Helsingin Taekwondoseura, U50
Frans Salmi, Budokwai Taekwondo, U30
Sauli Aalto-Setälä, Rauman Taekwondo, U40 

Parit: 
U17 Huuskonen & Koivistoinen
U30 Kamphuis & Labart 

Ryhmät:
O30: Virtala, Nukari & Saviauk
O30: Aukio, Rejman & Aalto-Setälä 

Päävalmentaja: Heikki Liukkonen
Apuvalmentaja: Olli Siltanen
Joukkueenjohtaja: Ville Lehtinen
Fysio: Jasmina Nyberg
Huoltajat: Ari Koivistoinen, Sirpa Huuskonen, Vesa Suomalainen 

Suomalaisten kisa-aikataulu 

Torstai 29.9:
- Naam Suomalainen (Cadet Female)
- Christian Kamphuis & Essi Labart (Pair U30)
- Kim Rejman, Jeppe Aukio & Sauli Aalto-Setälä (Team O30 Male)
- Kim Rejman (Male U50)
- Matti Huuskonen (Male U60) 

Perjantai 30.9:
- Sauli Aalto-Setälä (Male U40)
- Veeti Koivistoinen & Eevi Huuskonen (Junior Pair)
- Johanna Nukari (Female U40)
- Johanna Nukari, Triin Saviauk & Niina Virtala (Team Female O30) 

Lauantai 1.10:
- Frans Salmi (Male U30)
- Eevi Huuskonen (Junior Female)
- Niina Virtala (Female U50) 

Sunnuntai 2.10:
- Veeti Koivistoinen (Junior Male)
- Essi Labart (Female U30)
- Christian Kamphuis (Freestyle Male O17) 

POOMSAE? 

Poomsae paljastaa armotta, hallitseeko sen tekijä tasonsa mukaiset taekwondon perusasiat, kuten tekniikoiden oikean suoritustavan, rytmityksen, tasapainon, hengityksen, voiman suuntaamisen ja keskittymisen. 
Kilpailuissa arvostelu perustuu seuraaviin seikkoihin:
Liikesarjan oikeellisuus (40%) ja esittäminen (60%)

Lisätietoja:
Tatu Iivanainen
Pääsihteeri, Suomen Taekwondoliitto ry
0400 519531 
tatu.iivanainen@taekwondo.fi 

Toni Flink
Tiedotus
040 7773396
toni.flink@gmail.com

Taekwondo on olympialaji, joka tarjoaa kansainvälisestä kilpaurheilusta kiinnostuneille lähes rajattomat kehitysmahdollisuudet. Taekwondo on samalla myös perinteinen kamppailulaji, itsepuolustuslaji ja kuntoliikuntamuoto. Laji tarjoaa erittäin monipuolisen ja haastavan harrastuksen, jota kaiken ikäiset voivat harjoitella omien tavoitteiden ja kiinnostuksen mukaisesti. Taekwondossa on neljä osa-aluetta: ottelu, liikesarjat, itsepuolustus ja murskaus.

www.taekwondo.fi
office@taekwondo.fi
p.0400 519 531 (pääsihteeri Tatu Iivanainen)

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs