Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu ja vapaa-aika » Yllätetään yhteiskunta ryminällä vuoteen 2014

Yllätetään yhteiskunta

Yllätetään yhteiskunta ryminällä vuoteen 2014

Tiedote.
Julkaistu: 16.12.2013 klo 18:02
Julkaisija: Yllätetään yhteiskunta

Kansanedustajat, yritysjohtajat ja stand-up -koomikot yhdessä romuttamaan perinteistä ajattelua

 

Yllätetään yhteiskunta -ryhmä on synnyttänyt kuuden vuoden aikana 15 kehitysideaa, kuluvan vuoden aikana niitä syntyi neljä. Vuodeksi 2014 sekoitetaan pakka täysin ja ryhmän tapaamisiin kutsutaan mm. poliitikkoja, stand-up koomikoita, kansanedustajia, huippu-urheilijoita, kuntien edustajia, yritysjohtajia, virkamiehiä ja taiteilijoita synnyttämään ja kehittämään uusia ideoita, joilla Suomesta tehdään Winland. Jokainen osallistuja joutuu pois omalta mukavuusalueeltaan – ainoastaan niin luomme jotain todella uutta!

 

Yllätetään yhteiskunta -ryhmän perustajan Jari Raitasen mukaan kutsuun on vastattu. Ryhmän seuraavaan tapaamiseen on jo nyt ilmoittautunut vaikuttava ja nimekäs ryhmä osallistujia, mm. kansanedustajia eri puolueista.

 

Nuoret liikkeelle ja saman pöydän ääreen vanhempiensa kanssa

 

Tänä vuonna syntyneistä ideoista käynnistetään vuoden alkupuolella kaksi, joilla parannetaan lasten, nuorten ja heidän perheidensä fiilistä.

 

Päivän tärkein ateria

 

Miten saamme lapsille ja vanhemmille enemmän yhteistä aikaa? Tähän haemme vastausta kokeilussa, jossa kahdeksan koulun oppilaat Helsingissä, Vantaalla ja Tuusulassa kutsuvat vanhempansa VIP-vieraiksi nauttimaan yhteisen aamupalan 29.1.2014 puoli tuntia ennen koulun alkua. Aamupalapöydässä nuori ja hänen vanhempansa viettävät hetkisen yhteistä aikaa ja samalla pelaavat noin 15 minuuttia kestävän vuorovaikutuspelin. Sekä nuoret että heidän vanhempansa antavat myös palautteen tilaisuudesta. Yllätetään yhteiskunta järjestää tiedotustilaisuuden Päivän tärkein ateria -kokeilusta ja sen tuloksista helmikuun alussa.

 

Liikkeellä parempaan fiilikseen

 

Miten saamme nuoret liikkumaan? Miten romutamme perinteisen ajattelun liikunnasta? Näihin kysymyksiin haetaan vastausta Lauttasaaren yhteiskoulussa toteutettavalla fiilisliikuntakokeilulla, jossa jokaiselle yläasteen ja lukion oppilaalle annetaan mahdollisuus liikkua ja oppia liikkumaan ilman kilpaurheilun ja urheiluseuraliikunnan asettamia paineita tai vaatimuksia. Liikunnasta tehdään oppilaille elämäntapa tekemällä siitä helppoa ja hauskaa. Kaikki tehdään oppilaiden ehdoilla, he itse valitsevat missä, miten ja milloin liikkuvat. Kaikki koulussa ja sen ulkopuolella tapahtuva liikunta pallopeleistä joogaan ja cross-trainingiin on oppilaille maksutonta. Fiilisliikkuminen viedään myös oppitunneille. Pilotti käynnistetään 22.1. klo 13 näyttävällä Kick-Offilla Lauttasaaren yhteiskoulussa. Kick-offissa ovat mukana pilotin tukijoista Duudsonit, Jussi69Eyes, Jarkko Tamminen, Marcus Sandell ja Tuuli Petäjä-Sirén.

 

 

 

Lisätietoja Yllätetään yhteiskunnasta ja piloteista:

 

Jari Raitanen, 050 995 4440

 

Keijo Mikkonen (Liikkeellä parempaan fiilikseen), 041 530 7330

Ari Inkinen (Päivän tärkein ateria) 040 041 1690

Ryhmä ennakkoluulottomia yritysjohtajia perusti Yllätetään yhteiskunta -ryhmän vuonna 2007 synnyttämään uudenlaista public-private-people -yhteistyötä. Yllätetään yhteiskunta -hankkeista pisimmälle on ehtinyt Kohti hiilineutraalia kuntaa eli HINKU, jota tällä hetkellä vetää Suomen Ympäristökeskus. Toinen merkittävä ja tunnettu idea on nuorten työttömyyden ehkäisemiseen pyrkivä Uusien mahdollisuuksien tori. Yllätetään yhteiskunta luo ennakkoluulottomia ja ennen näkemättömiä toimintamalleja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen yritysten ja julkisen sekä kolmannen sektorin yhteistyönä. 

 

Lisätietoja: Jari Raitanen, 050 995 4440

info@devoi.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs