Ammattilaiskiertue PBA:n vuoden tulokkaaksi valittu Santtu Tahvanainen keilasi maailman arvostetuimpiin kilpailuihin kuuluvan World Series Of Bowlingin PBA-Scorpion Championship-osakilpailun televisioitaviin finaalipeleihin sijoittuen karsinnassa kolmanneksi. Finaalipelit pelataan ensi viikon tiistaina.
Wauwatosa, Yhdysvallat
PBA Scorpion Championshipin karsinnassa pelattiin 20 sarjaa neljässä viiden sarjan osiossa, jonka perusteella viisi parasta selvityi viiden parhaan finaalipeleihin. Tahvanainen teki harvinaiset 300-sarjat karsinnan kolmanteen ja 14:sta sarjaan.
Tahvanaisen kolmas osio alkoi laadukkaasti ja nousujohtoisesti, hän oli ilmiselvästi jo tottunut uusiin kenkiinsä. Ensin kuuden kaadon jonon avulla 232, sitten viiden ja kolmen kaadon pötköt ja 243. Kolmanteen tahti parani edelleen, tupla ja kuusi kaatoa antoivat 245, vaikka pelipaikka oli jo vasemman rännin päällä ja tähtäys viitosmerkissä. Santtu viskasi palloaan ilmassa suoraan sinne viitosnuolelle. Neljäs sarja oli hurjan näköistä hommaa pallon lentäessä ilmassa kolmisen metriä, mutta joka kerta se kaarsi taskuun ja aina kaikki keilat lähtivät, 300! Viidennessä sarjassa keskittyminen ymmärrettävästi oli hieman laantunut, mutta silti viimeiseen tuli 225. Viiden sarjan tulos oli 1245 (keskiarvo 249,0) ja tuo veto nosti ylöjärvisen ykköspaikalle.
– Nyt alkaa tuntuu aika kotoisilta kengät. Kyllä ekaa harjotteluheittoa aina vähän varoo vaistomaisesti, mutta ei mitään ongelmia ole ollut, Santtu vastasi kysymykseen kengistä.
Kysymykseen pallon pitkälle radalla heittämisen taidosta mies vastasi;
– Jaa, siis eikai tuossa, koko kaudenhan tässä on joutunu heitteleen pidemmälle enempi tai vähempi, niin alkaa luonnistumaan tämä paremmin ja paremmin. Niin kyllä se ihan kevyesti lähtee tuon verran.
Illan peli ei aivan aamupäivän tahtiin yltänyt, mutta jokainen sarja meni päälle parin, 202, 237, 210, 222 ja 226. Viimeinen neljän sarjan osio antoi 1097 (219,4) ja yhteensä Tahvanaisen tulos 20 sarjaan oli 4594 (229,7). Kolmannen sarjan kohdalla EJ Tackett ja Jakob Butturff painelivat ohi, mutta tuon kolmannen sijan Tahvanainen piti loppuun saakka, vaikka Anthony Simonsen aivan kantaan nousikin.
– Eihän mulla mitään hätää ollut, helposti yli 100 pistettä oli eroo rajaan. Ja siis viimeinen sarjahan oli mun toiseksi paras sarja tähän blockkiin ja hallin vaikeimmalla radalla, kun seinä vieressä ja pitäisi koittaa heittää miten heitti, että hyvin selviydytty ja hyvä blocki näin vaikeessa erässä wsob:ta ajatellen, oli loppukommentti.
Viidenneksi mukaan porraspeliin nousi viimeisellä sarjallaan Ruotsin Jesper Svensson. Hän teki 233 ja kun viisi miestä edeltä antoi tilaa, saatiin loppupeleihin toinen pohjoismaalainen.
Tomas Käyhkö oli jo liian kaukana finaaliin päästäkseen ja tavoitteena oli lähinnä pelipaikka World Championshipiin. Hän rullasi kolmanteen peliin 1075 (215,0) ja oli sijalla 32. Neljäs karsintapeli sujui jonkin verran paremmin, 1118 (223,6) ja yhteistulos 4281 (214,1) ja sillä Tomas päätyi sijalle 27. Eroa viimeiseen palkintosijaan, 20. tilaan, jäi 36 pistettä.
Osku Palermaan päivä sisälsi tulokset 1067 (213,4) ja 1011 (202,2). Yhteensä Oden pöytäkirjaan merkittiin 4063 (203,2), minkä mukaan hänet sijoitettiin riville 62. Joonas Jähin kilpailu oli vaisu loppuun saakka. Aamupäivällä tuli 974 (194,8) ja iltasella 952 (190,4). Lopputulos oli 3800 (190,0) ja sijoitus 105.
PBA World Championshipin round robiniin selviää kaksitoista miestä 60 sarjan jälkeen. Nyt kun pelattuna on 40 sarjaa, on Tahvanainen kolmantena, yli 300 pistettä katkon ylläpuolella. Hyvältä näyttää täälläkin. Käyhkö on sijalla 16, eroa finaalipaikkaan on 48 pistettä ja sehän on vähän 20 sarjaan. Palermaalla sinne on matkaa yli 400 ja Jähillä noin 900 pistettä.
World Series of Bowling jatkuu Shark Championshipilla heti torstaina klo 19 Suomen aikaa. Pelitapa on sama, kuin muissakin ”eläinkisoissa”, neljä viiden sarjan karsintapeliä ja siitä viisi miestä kärjestä porraspeliin. Shark-radanhoito on pitkä, 48 jalkaa.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1