Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu ja vapaa-aika » Jyväskyläläinen Vesa Ilen ehdolla olympialaisten soihdunkantajaksi: ”Haluan auttaa nuoria onnistumaan”

Samsung Electronics Nordic

Jyväskyläläinen Vesa Ilen ehdolla olympialaisten soihdunkantajaksi: ”Haluan auttaa nuoria onnistumaan”

Tiedote.
Julkaistu: 29.09.2011 klo 09:14
Julkaisija: Samsung Electronics Nordic

Jyväskyläläinen Vesa Ilen, 19, on oman uintiuransa lisäksi jaksanut innostaa myös lapsia ja nuoria uintiharrastuksen pariin. Hänen ohjaamistaan ryhmistä on noustu eteenpäin kohti kansallista kärkeä.

Armeijan harmaista tavoitettu Ilen on nyt tauolla valmennustehtävistä, mutta aikoo jatkaa siviilissä jälleen lasten ja nuorten valmentajana Swimming Jyväskylässä. Nuoren miehen työ on huomattu, sillä hänet valittiin viime vuonna seuransa vuoden valmentajaksi ylivoimaisesti.

Seuran aktiivit kertovat, että Ilen on erittäin innostava ja muistaa kuunnella niin nuoria uimareita kuin heidän vanhempiaankin. Hänen valmentamansa junioriuimarit ovat myös menestyneet erinomaisesti.

Miltä nyt tuntuu, kun sinut on valittu 10 finalistin joukkoon?

      Tämä oli todellinen yllätys. En tiennyt, että minua oli ehdotettu.

Miksi aikoinaan ryhdyit valmentamaan lapsia ja nuoria?

      Lopetin uinnin pari vuotta sitten, mutta halusin kuitenkin jatkaa seurassa. Minulla oli itselläni hyviä muistoja innostavasta valmennuksesta, ja halusin tarjota samanlaisia kokemuksia myös uusille uintilupauksille. Valmentamisen myötä jatkoin myös omaa uintiharrastustani.

Millainen on hyvä nuorisovalmentaja?

      Hänen tulisi olla valmennettavilleen hyvä esikuva ja samalla myös henkilö, jolle lapset ja nuoret voivat tulla juttelemaan. Auktoriteettiakin saa toki olla, ja tarvittaessa ryhmä tulee pystyä pitämään kurissa.

Miksi juuri sinut kannattaisi valita kantamaan olympiatulta?

      Olen valmentanut 8–13-vuotiaita nuoria ja lapsia parisen vuotta. Seuralta ja vanhemmilta olen saanut paljon hyvää palautetta. Jos minut valittaisiin soihdunkantajaksi, haluaisin tuoda soihtuviestiin sitä hyvää fiilistä ja liikkumisen riemua, mitä olen pyrkinyt tarjoamaan valmennettavillenikin.

Mitä se merkitsisi sinulle, jos juuri sinut valittaisiin?

Siitä tulisi varmasti yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. Urheilu-urallani tavoitteena oli päästä olympialaisiin, ja nyt se toteutuisi, vaikkakin vähän toisessa muodossa.

Olympialaisten pääyhteistyökumppani Samsung aloitti yhdessä Ilta-Sanomien kanssa soihdunkantajien etsimisen Lontoon 2012 olympialaisten soihtuviestiin syyskuun alussa.

Hakemuksia saatiin lähes 130, ja niiden joukosta tuomaristo valitsi 10 finalistia.

Kansa pääsee äänestämään omia suosikkejaan Ilta-Sanomien urheilun nettisivuilla. Äänestys käynnistyy keskiviikkona 28.9. ja viimeinen äänestyspäivä on keskiviikko 5.10. Kaksi eniten ääniä saanutta valitaan soihdunkantajiksi. Lisäksi tuomaristo valitsee finalistien joukosta toiset kaksi soihdunkantajaa. Valittujen soihdunkantajien nimet julkaistaan ensi vuonna alkuvuodesta.

Olympiatuli sytytetään perinteisin menoin Kreikassa ja se saapuu isäntämaahan Isoon-Britanniaan 18. toukokuuta 2012.  Tulta kuljetetaan halki Iso-Britannian 70 päivän ajan ja viestiin osallistuu 8 000 soihdunkantajaa.

Lisätietoja: 

Vesa Ilen, p. 050 4122 774

Eva Carrero, markkinointipäällikkö, eva.carrero@samsung.fi, p. 0400 807 750 

Toni Perez, OSG Viestintä, toni.perez@osg.fi, 0400 630 063 
Kuluttajakysymykset: Samsungin asiakastuki, 030 6227 515 
Kuvapyynnöt: 
samsungpr@osg.fi 
Lehdistötiedotteet ja kuva-arkisto verkossa: 
www.samsung.fi ja valitse uutiset. 
Haluatko Samsungin lehdistötiedotteita tai kokeilla uusia tuotteita? Ilmoittaudu lähetyslistalle osoitteeseen
samsungpr@osg.fi 
Uutisia RSS-syötteinä: 
www.samsung.com/fi/aboutsamsung/rss/rssFeedList.do 

Liitetiedostot

ALSO-konserni on Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-, kulutus- ja viihde-elektroniikan-tukkuri, joka on erikoistunut pitkälle automatisoituihin varasto- ja kuljetuspalveluihin. ALSO Finlandin pääkonttori ja logistiikkakeskus sijaitsevat Tampereella, jonka lisäksi Suomessa on toimipisteet Helsingissä, Turussa ja Oulussa. ALSO-konserni edustaa yli sata tuotemerkkiä, joihin kuuluvat mm. Acer, Adobe, AMD, Asustek, Canon, Electronic Arts, Fujitsu, HP, Hitachi, IBM, Intel, Kingston, Lenovo, LG, Lexmark, Microsoft, Samsung, Sony ja Viewsonic. ALSO Finland Oy on osa ALSO-Actebis konsernia, joka on Euroopan kolmanneksi suurin informaatioteknologian ja kuluttajaelektroniikan tukku- ja logistiikka-alan yritys. ALSO-Actebis toimii kahdessatoista maassa Euroopassa ja on näistä seitsemässä maassa markkinajohtaja. Työntekijöitä ALSO-Actebiksessa on yli 3000. Suomessa ALSO työllistää noin 300 henkilöä. ALSO-Actebis Holding AG:n pääkonttori on Hergiswil:ssä Sveitsissä ja se on listattu Sveitsin pörssissä.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs