Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu ja vapaa-aika » Hokkanen ylivoimaiseen voittoon Suomen Cupin vapaalla

Maastohiihto

Hokkanen ylivoimaiseen voittoon Suomen Cupin vapaalla

Tiedote.
Julkaistu: 11.01.2014 klo 14:25
Julkaisija: Maastohiihto

Naiset hiihtivät Keuruun Suomen Cupissa vapaan hiihtotavan 5,4 kilometriä. Kisan voitti Heini Hokkanen ajalla 13.32,0 ylivoimaisella erolla toiseksi sijoittuneeseen Susanna Saapunkiin ja kolmanneksi hiihtäneeseen Laura Monoseen.

Keuruulle saatiin ajettua 2,7 kilometrin kisalatu, jonka naiset kiersivät lauantaina vapaan kisassa kahteen kertaan. Räväkässä kisassa Kangasniemen Kalskeen Heini Hokkanen voitti, hiukan yllätyksenä itselleen.
- Mietin, että voittamaan lähden, mutta tuli se silti yllätyksenä, kun oli kovia tyttöjä ladulla. Keli oli aika haastava, suksi ei millään meinannut pysyä jalan alla, potku lähti sinne sun tänne.  Pystyssä ei meinannut pysyä, mutta näköjään tarpeeksi hyvin pysyi kuitenkin ja sain kohtuullisen hallitun hiihdon tehtyä, Hokkanen kertoo.
89 naista starttasi 2,7 kilometrin ladulle kahdenkymmenen sekunnin välein, joten paikoittain ladulla oli ruuhkaa.
- Aika hyvin porukka antoi latua, muutama ohitus tuli.

Toiseksi sijoittunut Vuokatti Ski Team Kainuun Susanna Saapunki jäi voittajasta 14,1 sekuntia.
- Hienoa, että sijoituin toiseksi, mutta olisin halunnut hiihtää pidemmän matkan. Tuntuu aika pikamatkalta, kun hiihdetään vitosta, mieluummin itse hiihtäisin kymppiä tai pidempää, Saapunki kertoo.
Kisajärjestäjät paiskivat yön töitä saadakseen ladun mahdollisimman hyvään kuntoon aamun nuorten PM-katsastusta sekä Suomen Cupin vapaan kisoja varten.
- Olin positiivisesti yllättynyt olosuhteista, kun aamulla tulin stadionille ja kiersin ladun. Odotin paljon pahempaa. Järjestäjät ovat tehneet kovan työn, että ovat saaneet ladun tänne kisaan, Saapunki kertoo.
Lumipula vaikutti kuitenkin ladun pituuden lisäksi myös sen leveyteen ja luonnollisesti lumen laatuun.
- Tuntui, ettei uskalla potkaista kunnolla ja olisi pitänyt kuitenkin saada hyvä rytmi. Ei siinä oikein mitenkään rennosti päässyt missään vaiheessa hiihtämään. Ei tuolla radalla päässyt missään palautumaan.

Tour de Skillä sairastunut, Hämeenlinnan Hiihtoseuraa edustava Laura Mononen sijoittui kolmanneksi 25,4 sekuntia Hokkasesta jääneenä.
- Eka kierros tuntui ihan kohtuulliselta, mutta sitten toisella kierroksella oli todella vaikeaa. Ei ole tällä hetkellä ihan kaikki kunnossa, nytkin vielä tärisen. Hengitys on ihan ok, mutta lihakset eivät ole vielä siinä tikissä kuin pitäisi, Mononen kertoo.
Keuruun kisassa Mononen pääsi parin viikon tauon jälkeen lumille.
- Tällä viikolla olen tehnyt yhden kevyen tehotreenin, en kovia treenejä ollenkaan ja edellisen viikon sairastin. Lumille olen päässyt edellisen kerran Oberhofissa, rullasuksilla olen käynyt hiihtämässä. Olosuhteet harjoitteluun on ollut omalla kohdalla vähän heikot. SM-kisojen jälkeen suuntaan jonnekin pidemmille laduille. Kyllä se varmaan on kaikille jo selvää, että mun tuloksilla ei minnekään Sotshiin lähdetä, kyllä siellä pitää vauhdikkaampi olla.

Tulokset:

http://ski-keuruu.fi/keuruunhiihdot/tulokset/Nyl_la.pdf

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs