Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu ja vapaa-aika » Alamäkiluistelijat suuntaavat seuraavaksi Alpeille

Alamäkiluistelijat suuntaavat seuraavaksi Alpeille

Tiedote.
Julkaistu: 27.02.2013 klo 09:29
Julkaisija: Red Bull

Sveitsin Derek Wedge yrittää siirtyä alamäkiluistelun MM-sarjan kärkeen kotiradallaan Lausannessa 2. maaliskuuta käytävässä kauden 2012–2013 neljännessä osakilpailussa. Alpeilla nähdään Wedgen ja muiden alamäkikiitureiden lisäksi myös Suomen viisihenkinen maajoukkue sekä Toni Heikkilä, joka lunasti lippunsa Sveitsin MM-osakilpailuun olemalla nopein suomalaisrookie Serenan pohjoismaitten mestaruuskilpailuissa.

Derek Wedge
kaatoi kaikki ennakkosuosikit ja luisteli voittoon Red Bull Crashed Ice 2013 -sarjan edellisessä osakilpailussa, joka käytiin Landgraafissa, Hollannissa. Rento sveitsiläinen vapaalaskuopettaja onkin ollut tämän kauden yksi varmimmista alamäkikisaajista, sillä hän on päässyt jokaisessa osakilpailussa vähintään semifinaaleihin saakka. Saman tempun on tehnyt myös Suomen joukkueen Paavo Klintrup, jolla tulevana viikonloppuna kiikarissa kauden ensimmäinen palkintopallisijoitus.

“Olen todella iloinen siitä, että kisaamme kotimaassani. Meillä tulee olemaan kovat paineet, kun kilpailemme ystäviemme sekä valtavan yleisön ja median edessä. Siitä tulee varmuudella mahtava kisa”, sanoi 30-vuotias Wedge.

Hollannin sisärataspektaakkelissa nappaamansa sykähdyttävän voiton ja siitä saamansa tuhannen pisteen turvin Wedge ampaisi kokonaispisteissä jo kakkoseksi. Hänellä on nyt kasassa 1760 pistettä – mikä vain 240,6 pistettä vähemmän kuin kärkipaikkaa pitävällä Kanadan Kyle Croxallilla. Paavo Klintrup on MM-pisteissä viidentenä ja tuore alamäkiluistelun Suomen mestari Miikka Jouhkimainen kuudes.

Maailman parhaat alamäkiluistelijat ovat mielissään päästessään Lausannessa 1. - 2. maaliskuuta takaisin ulkohommiin. Kilpailijoita odottaa haastava, 440 metriä pitkä rata, jolla on korkeuseroa 50 metriä. Landgraafin SnowWorldissä sijainneen lyhyen ja nopean, 340-metriä pitkän ja 70 metriä korkeuseroa sisältäneen sisäradan jälkeen Lausannessa tehdään tervetullut paluu ”perinteisemmille” alamäkiluisteluradoille.

Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2009 kun Red Bull Crashed Ice saapuu Lausanneen, Sveitsin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin. Ensimmäinen kisa Sveitsin maaperällä käytiin Davosissa vuonna 2008, jolloin voittoa juhli Miikka Jouhkimainen.

Alamäkiluistelussa viiletetään luistimet jalassa alas esteillä höystettyä jäärataa, neljä kilpailijaa kerrallaan. Knockout-tyyliin käytävässä pudotuskilpailussa kaksi nopeinta etenee aina seuraavalle kierrokselle, ja näin 120 kilpailijan joukosta saadaan karsittua lopuksi yksi voittaja.

Sveitsin MM-osakilpailu nähdään suorana Yle Areenassa lauantaina klo 19.45-21.00 ja kooste TV2:ssa jo samana iltana klo 23.50 sekä sunnuntaina klo 11.00.

  

 

RED BULL CRASHED ICE WORLD CHAMPIONSHIP 2013:

Niagara Putoukset, Kanada 30.11.-1.12.2012
St. Paul, USA 25.-26.1.2013
Landgraaf, Hollanti 8.-9.2.2013
Lausanne, Sveitsi 1.-2.3.2013
Quebec, Kanada 15.-16.3.2013

Lisää kuvia ja videoita löydät sivuilta www.redbullcrashedicenewsroom.com

www.redbull.fi/crashedice
www.redbullcrashedice.com
www.serenaski.fi/icdhserena

Lisätietoa: Anette Latva-Piikkilä, anette.latva-piikkila@fi.redbull.com, mob. 040 772 4124

 

Liitetiedostot

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs