Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » WWF: Aivastava apina ja yli 200 muuta uutta lajia löytynyt itäiseltä Himalajalta

WWF Suomi

WWF: Aivastava apina ja yli 200 muuta uutta lajia löytynyt itäiseltä Himalajalta

Tiedote.
Julkaistu: 05.10.2015 klo 17:12
Julkaisija: WWF Suomi

WWF:n tänään julkaisemassa raportissa esitellään 211 itäisen Himalajan alueelta löytynyttä uutta lajia: 133 kasvia, 39 selkärangatonta, 26 kalaa, 10 sammakkoeläintä, yksi lisko, yksi lintu ja yksi nisäkäs. Raportti kuvaa vuosina 2009–2014 Bhutanin, Koillis-Intian, Nepalin, Etelä-Tiibetin ja pohjoisimman Myanmarin alueilta löytyneitä tieteelle uusia lajeja. Raportti osoittaa, että vain 25 prosenttia alueen alkuperäisistä elinympäristöistä on pysynyt koskemattomina ja sadat itäisen Himalajan ainutlaatuiset lajit ovat uhattuina ilmastonmuutoksen, väestönkasvun sekä taloudellisten kehityspaineiden vuoksi.

Kuuden vuoden aikana tehtyihin uusiin merkittäviin lajilöydöksiin kuuluu muun muassa ”kävelevä” käärmeenpääkala (Channa andrao), joka pystyy hengittämään ilmaa ja selviytymään kuivalla maalla jopa neljä päivää. Myanmarin syrjäseuduilta puolestaan on löydetty nenätön apina (Rhinopithecus strykeri), jota paikalliset kutsuvat aivastavaksi apinaksi, koska se alkaa aivastella vesisateella. Lisäksi uusiin löytöihin lukeutuvat kirkkaan sinisilmäinen sammakko (Leptobrachium bompu) ja Dracula-kala (Danionella dracula), jonka suusta sojottavat terävät vampyyrinhampaat. Raportissa esitellään myös uusi lintujen heimo (Elachuridae), johon kuuluu vain yksi, vuonna 2014 Himalajalta löydetty lintulaji Elachura formosa.

”Itäisen Himalajan alue on äärettömän rikas luonnon monimuotoisuudeltaan. WWF on edistänyt paikallisten alkuperäiskansojen hallinnoimien suojelualueiden perustamista. Näin pyrimme turvaamaan uusien sekä vielä tuntemattomien lajien ja arvokkaiden elinalueiden suojelun pikaisesti ennen kuin ne katoavat”, kertoo WWF:n Suomen metsäasiantuntija Maija Kaukonen.

Himalajalla arvioidaan elävän ainakin 10 000 kasvi-, 300 nisäkäs-, 977 lintu-, 176 matelija-, ja 105 sammakkolajia sekä 289 makeanveden kalalajia. Raportin mukaan ilmastonmuutoksen lisäksi alueen herkkää luontoa uhkaavat kestämätön vesivoimarakentaminen, kaivosteollisuus ja metsien hupeneminen.

”On välttämätöntä, että alueen valtiot sitoutuvat suojelemaan muutoksille herkkää ympäristöä ja varmistavat, että taloudellinen kehitys, kuten energiantuotanto, on myös ympäristön kannalta kestävää. WWF on jo usean vuoden ajan edistänyt vastuullisen vesivoiman standardien käyttöönottoa alueella”, sanoo WWF:n Living Himalayas -ohjelman johtaja Sami Tornikoski.

Mukana suomalaislöytöjä

Raportissa on mukana myös suomalaislöytöjä ja viittauksia arvostettuihin suomalaisiin kasvitieteilijöihin. Rauno Väisänen, Metsähallituksen luontopalveluiden johtaja ja WWF Suomen hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, on kuvannut seitsemän uutta sienisääskilajia raporttiin. Himalajalta on löydetty nyt kaikkiaan 49 sienisääskilajia, joista 7 oli aiemmin tunnettuja ja 42 Väisäsen kuvaamia tieteelle uusia lajeja. Väisänen nimesi yhden lajeista Himalajan lumimiehen mukaan (Mycomya jeti) ja yksi laji on nimetty Väisäsen vaimon mukaan (Mycomya anneliae). 

Raportti esittelee myös kolme tieteelle uutta villibanaanilajia, joista yksi, Musa markkui, on nimetty suomalaisen Markku Häkkisen mukaan. Häkkinen on itseoppinut kasvitieteilijä, jota pidetään yhtenä banaanien taksonomian johtavista asiantuntijoista maailmassa. 

Lisätietoja:
Suojeluasiantuntija Maija Kaukonen, WWF, p. 045 674 1423, maija.kaukonen@wwf.fi
Tutkija ja Metsähallituksen luontopalveluiden johtaja Rauno Väisänen, p. 0400 459574, rauno.vaisanen@metsa.fi

Kuvia uusista lajeista: https://www.dropbox.com/sh/h6ifdw2560icfrv/AADitfoyek-WQ6L1y_x_Ln96a?dl=0

Hidden Himalayas: Asia’s Wonderland -raportti (englanniksi) https://www.dropbox.com/s/qcnur2akjb737q5/WWF-LHI%20Species%20discovery%20report%2C%202015.pdf?dl=0

WWF Suomi on edistänyt ympäristön ja lajien suojelua Itäisellä Himalajalla, Nepalissa, Bhutanissa sekä Intiassa jo yli 15 vuoden ajan ulkoasianministeriön sekä yksityisten ihmisten tuella. Suojelemme uhanalaisia lajeja, metsiä sekä vesistöjä, kehitämme kestäviä elinkeinoja paikallisille ihmisille, tuemme ympäristöntilaa ja muutoksia selvittävää tieteellistä tutkimusta ja vaikutamme poliittisiin päättäjiin ja toimijoihin edistääksemme vastuullista kehitystä alueella ja turvataksemme valoisamman tulevaisuuden alueen ihmisille ja luonnon monimuotoisuudelle.

WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. wwf.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs