Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Viroon matkataan yhä enemmän vain halvempien hintojen takia

Kaupan liitto

Viroon matkataan yhä enemmän vain halvempien hintojen takia

Tiedote.
Julkaistu: 30.04.2015 klo 09:38
Julkaisija: Kaupan liitto

Suomalaisten kulutus Virossa jatkuu vahvana. Viron vetovoima suomalaisten vaatekauppana alkaa kuitenkin hiipua ja suomalaisten käyttämien palvelujen kirjo yksipuolistua. Ostosmatkailu keskittyy yhä enemmän vanhoihin suosikkiostoksiin, joissa Viron hintaero Suomeen on selvä. Myös alkoholin haku autolla on kasvanut selvästi.

Virossa matkaavat suomalaiset eivät enää osta yhtä monipuolisesti tuotteita ja palveluita matkoillaan, vaan suomalaisten ostoskorin sisältö on yksipuolistunut. Tämä käy ilmi tuoreesta Kaupan liiton selvityksestä, jossa tarkasteltiin suomalaismatkailijoiden kulutusta Virossa.

Vaatteet ja kengät ovat edelleen suomalaisten suosikkiostosten joukossa, mutta niitä hankitaan aikaisempaa harvemmin. Tutuista suosikkituotteista alkoholi, makeiset, elintarvikkeet, kosmetiikka ja tupakka ovat pitäneet pintansa.

”Ostoksissa näkyy sekä vaatetuksen hintaeron kaventuminen Viron ja Suomen välillä että verkkokaupan suosio. Ostokset keskittyvät selvästi tuotteisiin, joissa hintaero on edelleen suuri tai verkkokauppa ei ole merkittävää”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja toteaa.

Keskimäärin suomalaismatkaajat käyttävät Virossa ja laivamatkalla tuoteostoksiin 208 euroa matkustajaa kohden. Eniten rahaa törsäävät alkoholia autolla Suomeen tuovat. Alkoholi onkin edelleen suomalaisten houkutin: runsaat 80 prosenttia Viron-matkaajista tuo alkoholia Suomeen. Aiempaa useampi myös hakee viinalastin autolla. Kun vuonna 2012 autolla alkoholia kertoi hakevansa 21 prosenttia sitä ostaneista, viime vuonna heitä oli jo 42 prosenttia.

Palveluita käytetään aiempaa vähemmän

Hinta on tärkeä matkustussyy 68 prosentille viime vuonna Virossa käyneelle, kun pari vuotta sitten näin oli puolelle matkustajista. Hintojen houkuttelevuutta selittää se, että kulutushyödykkeet ovat keskimäärin 75 prosenttia Suomen hinnoista. Hinnat houkuttelevat varsinkin päivämatkailijoita ja autolla alkoholia Suomeen tuovia, mutta myös työttömät, opiskelijat ja tupakkaa hakevat matkustavat Viroon muita useammin hintojen vuoksi. Samalla kun hintatietoisuus on matkustajien keskuudessa kasvanut, palvelujen käyttö on yksipuolistunut.

”Ehkä suomalaiset ovat jo niin tottuneita Viron-matkaajia, etteivät enää hae uusia palveluelämyksiä. Ooppera-, kylpylä- ja kartanokierrokset on koettu ja nyt keskitytään siihen, mikä Viroon todella vetää eli ostoksiin”, Kurjenoja arvelee.

Viroon matkataan etenkin Etelä-Suomesta. Selvityksen mukaan Virossa matkailevista suomalaisista kaksi kolmasosaa asuu Etelä-Suomessa. He vierailevat Virossa useamman kerran vuodessa, mutta viipyvät vain vähän aikaa, toisin kuin muualta Suomesta matkaavat.

Harva Viron matkaaja on ensikertalainen. Esimerkiksi alkuvuodesta Virossa käyneistä eläkeläisistä kaikki olivat vierailleet siellä myös aikaisemmin ja aikovat vierailla kuluvana vuotena myös uudestaan. Kaikista Viron matkaajista peräti 95 prosenttia aikoo matkustaa sinne uudestaan vuoden sisällä, Pohjois-Suomessa asuvistakin jopa 82 prosenttia.

Viron vahva vetovoima viestii osaltaan sekä kaupan kovasta kansainvälisestä kilpailusta että ostovoiman kehityksestä.

”Uuden hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on huolehtia maamme kilpailukyvystä. Nyt korkea verotus ja suuret hallinnolliset kustannukset aiheuttavat ylimääräistä painolastia suomalaisen kaupan ja palveluiden kilpailukyvylle. Kauppa tarvitsee tasaveroiset toimintaedellytykset pärjätäkseen kisassa ulkomaisten toimijoiden kanssa. Myös kansalaisten ostovoima on turvattava”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala tiivistää.

Taustatietoa tutkimuksesta:

Kaupan liiton selvitys perustuu TNS Gallupin tekemään verkkopaneeliin (n = 2761), Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin, sekä TAK Oy:n rajahaastatteluihin. Rajahaastattelut tehtiin huhtikuusta 2014 maaliskuuhun 2015 yhteensä 4166 laivamatkustajalle Tallinnan ja Helsingin välisellä reitillä.

Lisätietoja:

Jaana Kurjenoja, pääekonomisti, Kaupan liitto, p. (09) 1728 5134, jaana.kurjenoja(at)kauppa.fi

Juhani Pekkala, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, p. 0400 419 560, juhani.pekkala(at)kauppa.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä, ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs