Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Suomen World Vision kampanjoi lapsikuolleisuuden vähentämiseksi

Suomen World Vision

Suomen World Vision kampanjoi lapsikuolleisuuden vähentämiseksi

Tiedote.
Julkaistu: 17.11.2014 klo 10:20
Julkaisija: Suomen World Vision

Kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Vision käynnistää tällä viikolla Anna lapselle syntymäpäiviä -kampanjan, jonka avulla etsitään uusia tukijoita vähentämään kehitysmaiden turhia lapsikuolemia.

17 000 lasta menehtyy joka päivä ennen 5-vuotissyntymäpäiväänsä. Viime vuonna miljoona vastasyntynyttä kuoli jo ensimmäisenä elinpäivänään.

– Pääosa näistä lapsista menehtyy täysin ennaltaehkäistäviin syihin kuten aliravitsemukseen tai sairauksiin, jotka voitaisiin helposti parantaa, toteaa Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukko.

Monipuolinen ravinto, puhdas vesi ja toimiva perusterveydenhuolto ovat tärkeimpiä keinoja pysäyttää kehitysmaiden turhat lapsikuolemat.

– Lisäksi koulutamme vanhempia ravitsemus- ja hygienia-asioissa ja tuemme ihmisiä, jotta he osaavat vaatia päättäjiltä niitä terveyspalveluita, jotka heille lain mukaan kuuluvat, sanoo Saukko.

Lapsikuolleisuuden vähentäminen on täysin mahdollista, ja globaalisti se on laskussa: alle 5-vuotiaita lapsia kuoli viime vuonna puolet vähemmän kuin vuonna 1990. Taistelua on kuitenkin tehostettava, sillä yksikin ehkäistävissä oleviin syihin menehtyvä lapsi on liikaa.

– Jokaisella on oikeus juhlia syntymäpäiviä ja kasvaa aikuiseksi vahvana ja terveenä. Lasten kärsimystä ei tarvitse katsoa tekemättä mitään, sillä jokainen meistä voi auttaa, Saukko toteaa.



Lisätiedot:

Tiina Saukko
toiminnanjohtaja
Suomen World Vision
040 509 5909
tiina.saukko@worldvision.fi

Anna Pollari
tiedottaja
Suomen World Vision
040 5154592
anna.pollari@worldvision.fi

Liitetiedostot

Suomen World Vision on lasten elinoloja ja oikeuksia edistävä kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja itsenäinen osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä. Kansainvälisesti World Visionin avun piirissä on 120 miljoonaa ihmistä. worldvision.fi 

Suomen World Visionin Anna lapselle syntymäpäiviä -kampanja käynnistyy tällä viikolla. Vuosittain yli kuusi miljoonaa lasta menehtyy ennen 5-vuotissyntymäpäiväänsä. World Vision tukijoineen tekee työtä sen eteen, että kehitysmaiden lapsikuolemat vähenevät, sillä jokaisella lapsella on oikeus syntymäpäiviin ja kasvaa aikuiseksi vahvana ja terveenä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs