Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Suomen Lähetysseura tukee nälänhädästä kärsivien avustustyötä Namibiassa

Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseura tukee nälänhädästä kärsivien avustustyötä Namibiassa

Tiedote.
Julkaistu: 08.08.2013 klo 09:04
Julkaisija: Suomen Lähetysseura

Luterilainen maailmanliitto on aloittanut nälänhädästä kärsivien avustustyön paikallisten kirkkojen kanssa Namibiassa. Apua tarvitsee noin 330 000 ihmistä ennen kaikkea maan pohjoisosassa. Lähetysseura on lähettänyt nälkäalueelle avustusta 80 000 euroa.

Namibiaa koettelee pahin kuivuus 30 vuoteen. Ruokavilja on kuivunut pelloille, ja kotieläimet kärsivät kuivuudesta, koska ruokaa ja vettä ei ole. Noin 14 % maan väestöstä tarvitsee avustusta.

”Maaseudun asukkaat koettavat saada rahaa karjan myynnistä, mutta hinnat ovat romahtaneet, ja karjasta saatava tulo on vain murto-osa normaalista”, kertoo Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Katri Suhonen.

Suhonen kertoo myös, että tietyillä alueilla on pulaa juomavedestä, sillä maaseudulla ei ole kunnallisia vesijohtoverkkoja.

Luterilaisen maailmanliiton ja paikallisten luterilaisten kirkkojen työntekijät ovat kartoittaneet ne alueet ja asukkaat, jotka tarvitsevat apua kaikkein kipeimmin. Varsinaiseen avustusten jakeluun Suhonen arvelee päästävän elo-syyskuun vaiheessa.

”Nälkätilanne pahenee vuodenvaihdetta kohti, sillä silloin asukkaiden ruokavarastot loppuvat”, Suhonen kertoo. ”Uutta satoa saadaan aikaisintaan ensi vuoden maaliskuussa, jos sateet tulevat ajallaan.”

Katri Suhonen toimii Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattorina eteläisessä Afrikassa. Hän on parhaillaan työmatkalla Pohjois-Namibiassa ja tutustuu siellä nälkätilanteeseen sekä avustustyön etenemiseen.

Suomen Lähetysseura on toiminut Namibiassa vuodesta 1870. Lähetysseuran yhteistyökumppani, Namibian evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954.

Lisätietoja: Timo Frilander +358 438241407 ja Katri Suhonen +264 818 192 242

Kuvateksti: Veteen sekoitettu maissijauho oli ainoa ruoka, jota tämä tyttö sai ruuakseen. Kuva: Dirk Haarmann Luterilainen maailmanliitto

***

Katastrofirahaston keräystili

IBAN: FI60 8179 9710 0312 86
BIC: DABAFIHH
kirjoita viestikenttään AUTA

Soita katastrofikeräyspuhelimeen 0600-11320 (Puhelun hinta 20,28 e + pvm.)

Lahjoita tekstiviestillä kirjoittamalla viestiksi 
AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e). 
Lähetä viesti numeroon 16155 

Keräyslupa: Manner-Suomi 2020/2012/2695, voimassa 2013-2014, myönnetty 27.9.2012, Poliisihallitus. Ahvenanmaa 2012/6893, voimassa 2013, myönnetty 27.8.2012, Ahvenanmaan maakuntahallitus. Kerätyt varat käytetään vuosien 2013-2015 aikana Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön.

 

 

Liitetiedostot

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs