Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Suomen Lähetysseura: Nepalin jälleenrakennus hidasta – 2,5 miljoonaa asuu yhä teltoissa tai peltimajoissa

Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseura: Nepalin jälleenrakennus hidasta – 2,5 miljoonaa asuu yhä teltoissa tai peltimajoissa

Tiedote.
Julkaistu: 21.04.2016 klo 10:03
Julkaisija: Suomen Lähetysseura

Maanantaina 25.4. tulee vuosi Nepalin tuhoisasta maanjäristyksestä, jossa kuoli lähes 9000 ja loukkaantui noin 20 000 ihmistä. Kotien jälleenrakennus on ollut hidasta, ja edelleen arviolta 2,5 miljoonaa nepalilaista asuu teltoissa tai väliaikaisiksi tarkoitetuissa peltimajoissa. Jälleenrakennuksen takkuamisen taustalla on hitaus kansallisen jälleenrakentamisviranomaisen National Reconstruction Authority NRA:n muodostamisessa, NRA:n henkilöstövajaus sekä syksyn 2015 kauppasaarto Nepalin ja Intian rajalla.

– NRA:n perustamisprosessi oli hidas. Perustamisen jälkeen NRA on kärsinyt henkilöstövajeesta, minkä vuoksi jälleenrakennukseen liittyvien ohjeiden ja sääntöjen laatimiseen on kulunut aikaa. Jälleenrakentamisessa tulee noudattaa NRA:n ohjeita, joten kansalaisjärjestöt tai yksittäiset ihmiset eivät ole voineet aloittaa jälleenrakennusta ilman niitä. Vääränlaisen talon rakentaminen voisi tarkoittaa kotinsa menettäneelle nepalilaiselle hallituksen lupaaman 1800 euron jälleenrakentamisavustuksen menettämistä, sanoo Lähetysseuran Nepalin aluetiedottaja Anni Takko.

NRA on nyt ilmoittanut olevansa loppusuoralla ohjeistuksen laatimisen kanssa. Tämä on odotettu uutinen. Maanjäristyksessä kotinsa menettäneet ovat viettäneet jo yhden sadekauden ja hyytävän kylmän talven väliaikaisissa asumuksissa. Pysyvien talojen rakentaminen olisi tärkeää aloittaa viipymättä, Takko sanoo.

Heti kun NRA:n ohjeistus tulee, Suomen Lähetysseura aloittaa jälleenrakennuksen tukemisen Gorkhan kylissä Sahas-kumppanijärjestönsä kautta. Myös mielenterveystyö psykososiaalisen tuen antamiseksi jatkuu edelleen. Lähetysseura aloitti kumppaneidensa kautta avustustyön heti Nepalin maanjäristyksen jälkeen. Apu saavutti kymmeniä tuhansia ihmisiä. Hätäapuun kuului pressuja, ruokatarvikkeita, saippuaa, astioita ja lukollisia peltilaatikoita tärkeiden tavaroiden säilyttämiseksi. Lähetysseuran tuella annettiin myös psykososiaalista tukea. Maanjäristyksen aiheuttama tarve henkiselle tuelle oli valtava.

Lisätiedot:

Lähetysseuran Nepalin aluetiedottaja Anni Takko (aikaero Suomeen +2h 45 min.)
puh. +977 981 3930472
anni.takko@felm.org

Kuvatekstit liitteenä oleviin kuviin:

Kuva 1: Maanjäristys tuhosi taloja Bhaldandan kylässä. Kyläläiset ovat rakentaneet jäljellä olevista materiaaleista pelti- ja pressumajoja. Kuvaaja: Anni Takko.

Kuva 2: Chandra Kumari Pariyar ja 3-vuotias Shajan-poika seisovat maanjäristyksessä tuhoutuneen kotitalonsa edessä. Perhe oli käyttänyt kaikki säästönsä kodin rakentamiseen, ja nyt se on asuinkelvoton. Kuvaaja: Kuvaaja Anni Takko.

Kuva 3: Siskokset Ranjana ja Ranjita Lamichhane asuivat perheensä kanssa kuukauden ajan ulkona maanjäristyksen jälkeen. Perheellä oli onnea, sillä he ovat pystyneet muuttamaan takaisin kotiinsa, josta murtui järistyksessä vain muutama seinä. Kuvaaja: Anni Takko.

Kuva 4: Dum Kumari Adhikarin ja Khoda Nanda Adhikarin talo tuhoutui maanjäristyksessä täysin asuinkelvottomaksi. Talon raunioihin jäivät kaikki astiat ja vaatteet. Kuvaaja: Anni Takko.

Kuva 5: Suomen Lähetysseura on tukenut väliaikaisen koulun rakentamista Alaichin kylässä. Kuvaaja Anni Takko.

Liitetiedostot

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs