Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Pelastakaa Lapset: 2500 lasta on vaarassa kuolla Välimerellä ellei Eurooppa toimi

Pelastakaa Lapset ry

Pelastakaa Lapset: 2500 lasta on vaarassa kuolla Välimerellä ellei Eurooppa toimi

Tiedote.
Julkaistu: 22.04.2015 klo 10:54
Julkaisija: Pelastakaa Lapset ry

Pelastakaa Lapset vaatii välittömiä toimia Euroopan johtajilta, jotta lisäkuolemilta vältyttäisiin Välimerellä. Mikäli nykyinen suuntaus jatkuu, voi 2500 lasta hukkua kuluvan vuoden aikana hakeutuessaan Välimeren yli Eurooppaan.

EU:n johtajat käsittelevät torstaina Välimeren siirtolaiskriisiä Brysselissä pidettävässä kokouksessa. Pelastakaa Lapset vetoaa Euroopan päättäjiin, jotta etsintä- ja pelastusoperaatio käynnistetään uudelleen Italian rannikon ulkopuolella 48 tunnin kuluessa. Operaatiolla tulisi olla samankaltainen mittakaava kuin Italian Mare Nostrumilla.

"Kokoontuessaan huomenna EU:n johtajien päätöksestä riippuu tuhansien ihmisten henki. Päivienkin viivyttely etsintä- ja pelastusoperaation käynnistämisessä voi johtaa lukuisten ihmishenkien menetykseen. Emme voi sallia, että siirtolaisten kuolonuhrien määrä kasvaisi tänä vuonna ennätyksellisen suureksi, toteaa Pelastakaa Lasten pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

”Sen lisäksi, että avustustoimia merellä on laajennettava, on haavoittuvaisessa asemassa oleville siirtolaisille tarjottava sitä tukea mitä he tarvitsevat. Erityisesti on huolehdittava ilman huoltajaa olevista alaikäisistä ja lapsiperheistä.”

Viime sunnuntaina noin 820 ihmistä hukkui siirtolaisia kuljettaneen aluksen upottua Välimerellä. Pelastakaa Lasten saamien tietojen mukaan aluksessa oli ollut 60 alaikäistä. Neljä poikaa, jotka ovat ilmoittaneet olevansa alle 18-vuotiaita, oleskelevat lapsille tarkoitetussa vastaanottokeskuksessa Italiassa.

 "Välimeren yli saapuneet lapset ovat uupuneita ja traumatisoituneita sekä meren ylittämisestä, että kokemuksistaan sitä edeltävän pitkän ja vaarallisen matkan aikana”, kertoo Pelastakaa Lasten Gemma Parkin Sisiliassa.

”Lapset ovat kertoneet meille olevansa kiitollisia siitä, että he ovat selviytyneet hengissä ja päässeensä turvalliseen paikkaan. He tietävät kyllä, että he kuuluvat onnekkaiden joukkoon.”

Pelastakaa Lapset auttaa Italiaan saapuneita lapsia Lampedusan saarella, Sisiliassa, Calbriassa sekä Apuliassa.

----------

Luku 2500 perustuu Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n arvioon, että jopa 30 000 siirtolaista saattaa tämän vuoden aikana menehtyä yrittäessään Eurooppaan. Eurooppaan saapuneista 8,3 prosenttia on lapsia. Mikäli lapsia kuolisi samassa suhteessa kuin aikuisia, tämä merkitsisi, että 2490 lasta voisi menehtyä vuoden 2015 aikana.

Pelastakaa Lapset peräänkuuluttaa EU:lta sitoumusta perustaa ja käynnistää viiden päivän sisällä etsintä- ja pelastusoperaation, jonka resurssit ja valtuudet olisivat Italian Mare Nostrum -operaatiota vastaavat:

  • Menoihin on varattava vähintään 9 miljoonaa euroa kuukaudessa ja henkilöstöä tulisi olla ainakin 900.
  • Käytettävissä olevien alusten lukumäärän ja kapasiteetin on oltava vastaavat kuin mitä Mare Nostrum -operaatiossa.
  • Etsintä- ja pelastustoiminnan toimivallan tulisi kattaa koko Välimeren alueen.

Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä lapsia ja pyrkii edistämään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Pelastakaa Lapset on osa Save the Children – järjestöä, joka toimii lasten hyväksi yli 100 maassa. Visionamme on maailma, jossa toteutuu jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallistumiseen. Tehtävänämme on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan välittömiä ja pysyviä parannuksia lasten elämään. Tue työtämme: http://www.pelastakaalapset.fi/tue-tyotamme/lahjoita/lahjoitustilit/ Lisätietoa: www.pelastakaalapset.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs