Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Medialähetyspäivillä kuultiin, kuinka radio vie toivoa Syyriaan

Medialähetys Sanansaattajat

Medialähetyspäivillä kuultiin, kuinka radio vie toivoa Syyriaan

Tiedote.
Julkaistu: 15.06.2014 klo 16:15
Julkaisija: Medialähetys Sanansaattajat

– Syyrian sisällissota on yksi tämän sukupolven suurimpia katastrofeja. Arabikeväästä on tulossa arabimaiden kristityille vainon talvi. Kristittyjä vainotaan entistä enemmän. Toisaalta kolmen viime vuoden aikana olemme nähneet enemmän muslimeita tulevan uskoon kuin koskaan ennen, sanoi TWR:n arabiankielisen työn johtaja Medialähetyspäivillä Oulussa.

Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) ja Oulun ev.-lut. seurakuntien yhteisiä Medialähetyspäiviä vietettiin viikonloppuna Oulussa teemalla Lähetä vahva viesti.

Neljättä vuotta jatkuvassa Syyrian sodassa on kuollut yli 160 000 ihmistä. Pakolaisia on yli 6,5 miljoonaa, ja humanitääristä apua tarvitsee yli 13 miljoonaa. TWR:n arabiankielisen työn johtaja muistutti, että nyt on aika viedä alueelle rauhan ja sovituksen sanomaa.

– Kaikesta huolimatta arabimaissa näkyy valoa. Vaikka kristityt ovat vähemmistö, he ovat suolana ja valona alueella. Kristityillä on nyt hyvä mahdollisuus puhua arabimaiden asukkaille Jeesuksesta.

Kristittyjen velvollisuus on kertoa

TWR toteuttaa yhdessä muutaman muun järjestön kanssa Toivoa Syyriaan -radio-ohjelmaa, johon syyrialaiset voivat soittaa ja purkaa mieltään. Ohjelma on avoimesti kristillinen, mutta siinä annetaan myös käytännön ohjeita esimerkiksi pakolaisleirillä elämiseen.

Toivoa Syyriaan -ohjelma on saanut kiittävää palautetta. Myös joukko kristittyjä syyrialaisnuoria jatkaa nuortenohjelman tekemistä sodan keskellä Damaskoksessa.

TWR:n arabiankielisen Hanna-työn koordinaattori jatkoi Medialähetyspäivillä toivon teemasta ja kristittyjen velvollisuudesta:

– Meillä kristityillä on viesti toivosta. Velvollisuutemme on kertoa siitä niille, jotka miettivät, onko elämässä toivoa. Ajatellaanpa naista, joka on menettänyt sodassa taistelleen lapsensa tai miehensä. Tai naista, joka joutuu jättämään kaiken ja elämään pakolaisleirissä. Vain Jumala voi vapauttaa naiset ja nostaa heidät näiden olosuhteiden yläpuolelle.

Kokonaisia kyliä tulee uskoon

Terveisiä arabiankielisestä televisiotyöstä toivat Medialähetyspäiville Sansan työntekijät Marja-Liisa ja David Ezzine Studio Al Morsalista. David Ezzine on arabikristityille tuttu kasvo ja radioääni jo vuosien takaa.

Studio Al Morsalin uusin aluevaltaus on tammikuussa alkanut virtuaalinen kotikirkko-ohjelma. SAT-7:n arabiankielisellä kanavalla näkyvä Tule mukaan -ohjelma rohkaisee erityisesti hajallaan asuvia pohjoisafrikkalaisia kristittyjä ja näyttää, kuinka jumalanpalveluksen voi järjestää myös omassa kodissa.

– Pohjois-Afrikassa on paljon ihmisiä ja kokonaisia kyliä, jotka ottavat vastaan Jeesuksen. Siellä missä kirkkoja on, esimerkiksi Algeriassa, ne ovat täynnä. Ihmisiä on kirkkojen ulkopuolellakin. Tälläkin hetkellä miljoonat arabit kuulevat evankeliumin televisiosta, Marja-Liisa ja David Ezzine vakuuttivat.

2,5 miljardia seuraa kristillistä ohjelmaa

Median tehokkuudesta puhui myös Sansan medialähetysjohtaja Juha Auvinen. Jopa 2,5 miljardin ihmisen tiedetään kuukausittain seuraavan kristillisiä ohjelmia.

– Jumala on tarkoittanut nykyaikaiset viestimet lähetystyön käyttöön. Rajoittamattomuudessaan, monipuolisuudessaan, kulttuurisidonnaisuudessaan, ympäristöystävällisyydessään ja kustannustehokkuudeltaan media on lyömätön väylä ihmisten sydämeen, Juha Auvinen sanoi.

Sansan työn painopiste on Aasiassa, missä elää yli 60 prosenttia maailman väestöstä ja yli 83 prosenttia ei-kristityistä. Näkynä on viedä evankeliumi median avulla kahden miljardin ihmisen ulottuville vuoden 2015 loppuun mennessä. Tällä hetkellä työn ulottuvilla on noin 1,8 miljardia.

– Kun evankeliumi Jeesuksesta saavuttaa ihmisen sydämen kuulemisen ja uskomisen kautta, tämä muuttaa häntä, hänen ympäristöään ja koko yhteiskuntaa, Juha Auvinen vakuutti.

Kirkon työssä on tavallisia ihmisiä

Medialähetyspäivien messussa Oulun tuomiokirkossa piispa Samuel Salmi siunasi Sansan tv-tuottajan Mikael Tunérin kolmannelle työkaudelle farsinkieliseen tv-työhön ja vihki diakonian virkaan 35 Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistunutta.

– Kirkon työssä on vain tavallisia ihmisiä, koska muitakaan ei ole tarjolla. Täydelliset ja omavoimaiset ihmiset eivät voi olla Jumalan palveluksessa, sanoi Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Eeva Mertaniemi saarnassaan.

– Oksalla on erilainen tehtävä kuin rungolla eikä oksa voi kasvaa runkoa suuremmaksi. Minun kasvuni on sitä, mihin Pyhä Henki minua kasvattaa. Meidän ei tarvitse huolehtia hedelmistä, ne ovat puutarhurin vastuulla. Meidän tehtävämme on pysyä rungossa, Eeva Mertaniemi jatkoi.

Medialähetyspäivien päätteeksi luovutettiin viestikapula Raumalle, jossa vietetään seuraavia Medialähetyspäiviä 13.–14.6.2015.

Lisää Medialähetyspäivä-uutisia löytyy Sansan nettisivuilta sansa.fi sekä seurakuntalainen.fi. Medialähetyspäivien suorat nettilähetykset ladataan lähiaikoina katsottaviksi tänne.

Lisätietoa ja kuvapyynnöt:
Tiedottaja Annaleena Pakkanen, 050 437 2155

Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) on Suomen ev. lut. kirkon lähetysjärjestö. Se perustettiin Hyvinkäällä vuonna 1973. Sansa tukee kristillistä mediatyötä noin 40 kielellä Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa. Nykyajan tekniikka vie viestin Jeesuksesta suoraan vastaanottajan korvaan tai silmien eteen, ajattomasti ja rajattomasti.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs