Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Lumileopardi pannoitettiin Nepalissa

WWF Suomi

Lumileopardi pannoitettiin Nepalissa

Tiedote.
Julkaistu: 05.06.2015 klo 14:43
Julkaisija: WWF Suomi

Lumileopardin pannoitus on onnistunut Nepalissa.

Noin viisivuotias, 41 kiloa painava uroslumileopardi pannoitettiin Himalajalla maailman toiseksi korkeimmalla Kanchenjunga-vuorella. Urokselle asetettiin kaulaan GPS-satelliitilla varustettu panta. Lopuksi uros päästettiin takaisin luontoon.

Panna avulla piilottelevista, erittäin uhanalaisista lumileopardeista saadaan tietoa niiden suojelua varten. Uroksen liikkeitä seuraamalla tutkijat pääsevät esimerkiksi määrittämään nykyistä tarkemmin lumileopardien elinalueita Himalajalla.

”Suojelutyömme pohjautuu tutkittuun tietoon. Siksi olemme ylpeitä siitä, että voimme viranomaisten kanssa käyttää uutta teknologiaa uhanalaisten lajien, kuten lumileopardin elintapojen tutkimukseen. Tieto auttaa meitä kohdentamaan suojelutoimenpiteet tärkeimmille elinalueille”, sanoo WWF Suomen kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Anne Tarvainen.

Pannoitus tehtiin 21.5.2015 Nepalin ja Intian rajalla. Siinä olivat mukana Nepalin valtion viranomaisten lisäksi useita järjestöjä ja asiantuntijoita, mukaan lukien WWF. Nepalissa on pannoitettu nyt kaksi lumileopardia. Ensimmäinen pannoitus tehtiin vuonna 2013.

”Olemme erityisen iloisia siitä, että pannoituksessa oli mukana paikallisyhteisöjen edustajia. He auttoivat meitä esimerkiksi kertomalla lumileopardien kulkureiteistä. Nepalin köyhimpien ja vaikeakulkuisimpien kylien asukkaat ovat mukana toiminnassamme ja pannoitus on erinomainen esimerkki siitä, mitä voimme saada aikaan yhteistyöllä.”

Himalajalla useiden valtioiden alueella arvioidaan elävän villinä enää 3500–7500 lumileopardia. Niiden suojeluun tarvittavan tiedon hankinnassa käytetään pantojen lisäksi esimerkiksi riistakameroita. Kameroiden avulla on saatu tietoja lumileopardien määrästä, liikkeistä, elintavoista ja saaliseläimistä. Lumileopardien tutkimus on haastavaa, sillä ne elävät Himalajalla 3000–5400 metrin korkeudessa.

Lisätietoja:
Anne Tarvainen, ohjelmapäällikkö, WWF Suomi, 040 756 8326

Pannoituksesta on saatavilla video: https://youtu.be/QxV7BbZVnkw

 

WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs