Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Anttilan työntekijät joutuneet kohtuuttomaan tilanteeseen

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

Anttilan työntekijät joutuneet kohtuuttomaan tilanteeseen

Tiedote.
Julkaistu: 21.07.2016 klo 13:17
Julkaisija: Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

 

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin pitää kohtuuttomana, että irtisanomisilmoituksen saaneet Anttilan työntekijät joutuvat myös asiakkaiden suuttumuksen kohteeksi.

- Anttilan konkurssi tuli kaikille yllätyksenä. Olen erittäin pahoillani työntekijöiden puolesta, joita uhkaa työpaikan menetys. Monien kohdalla työttömyys voi kohdata jo kahden viikon päästä, eikä toimeentulon heikkenemiseen ole voinut mitenkään varautua, toteaa Selin.

Selin harmittelee, että Anttilan tilanne on päästetty sellaiseksi, että yrityksen johdon ainoa keino oli konkurssi. 

- Kesän alussa yritys kertoi uusien tavaratalojen avaamisesta. Vaikka tiesimme tavaratalojen ja varsinkin KodinYkkösten vaikeuksista, niin yrityksen viestit olivat ristiriitaisia. Eikö yrityksen johto ollut aiemmin ajan tasalla tilanteesta vai miten tällainen tilanne pääsi käymään? kysyy Selin.

Tilannetta pahentaa Selinin mukaan vielä se, että Anttilan myyjät joutuvat myös asiakkaiden kiukun kohteeksi.

- Anttilan työntekijät elävät epävarmuudessa ja kohtuuttomassa paineessa, jota asiakkaat voivat vielä lisätä purkamalla kiukkuaan työntekijöihin. Toivonkin, että asiakkaat ymmärtäisivät henkilökunnan paineen ja käyttäytyisivät asiallisesti työntekijöitä kohtaan, sanoo Selin.

PAM auttaa Anttilassa työskenteleviä jäseniään mm. antamalla neuvontaa ja tukea sekä työsuhde- että työttömyysturva-asioissa.

Lisätietoja:
Ann Selin, puheenjohtaja, puh. 0500 750 405
Kimmo Nikula, aluepäällikkö, puh. 050 3100 675

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ammattiliitto. PAMiin kuuluu noin 230 000 jäsentä, joista naisia on 80 prosenttia. Suurin osa PAMin jäsenistä työskentelee vähittäiskaupassa, majoitus- ja ravitsemisalalla, kiinteistöpalveluissa tai vartiointialalla. www.pam.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs