Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Vincitin yt-neuvottelut päättyivät

Vincit Oy

Vincitin yt-neuvottelut päättyivät

Tiedote.
Julkaistu: 22.11.2012 klo 10:16
Julkaisija: Vincit Oy

Vahvasti kasvava ohjelmistotalo Vincit Oy aloitti 9.10.2012 yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena oli palkata kymmenen uutta työntekijää. Yt-neuvottelujen aikana sovittiin useista toimenpiteistä, joiden avulla yritys voi jatkaa menestystään myös tulevaisuudessa.

Vincitin yhteistoimintaneuvotteluissa nousivat esiin ennen kaikkea uudet potentiaaliset markkinat, joiden kautta yrityksen toimintaa ja osaamista voidaan määrätietoisesti kehittää ja jakaa nykyistä laajemmalle asiakaskunnalle. Uusia aluevaltauksia haetaan sosiaali- ja terveysalalta sekä koulutusten järjestämisestä.

– Uskomme pystyvämme antamaan sosiaali- ja terveysalan toimijoille jotain ainutlaatuista. Meillä on näkemystä ja kokemusta ohjelmistopalveluiden ennakkoluulottomasta kehittämisestä. Tämän osaamisen syventäminen uudella toimialalla on luontainen jatkumo työllemme, Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitunen kertoo. – Lisäksi laajennamme toimintaamme koulutusten järjestämiseen; haluamme jatkossa jakaa asiantuntijoidemme huippuluokan osaamista myös muille, Kuitunen jatkaa.

Yhteydenpitoa nykyisiin ja potentiaalisiin uusiin asiakkaisiin tehostetaan entisestään, kun yritykseen palkataan myyntitiimin vahvistukseksi uusi asiakkuuspäällikkö.

Uusia ohjelmistoalan ammattilaisia puolestaan etsitään Vincity on the Road -kiertueelta, joka vie vincitläiset viiteen korkeakouluun eri puolille Suomea.
– Kiertueemme tavoitteena on tehdä Vincitiä tunnetuksi myös Pirkanmaan ulkopuolella – ja samalla haluamme toki löytää meille uusia, ahkeria ja työhönsä sitoutuneita osaajia, Vincitin innokas johtaja Pasi Kovanen kiteyttää. Kiertue starttasi 14.11. Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja päättyy 27.11. Helsingin HAAGA-HELIA ammattikorkeakouluun. Välissä vieraillaan myös Jyväskylän ja Turun yliopistoissa sekä Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Vincitissä järjestetään lisäksi kesällä 2013 Summer@Vincity-ohjelma, johon valitaan viisi lahjakasta opiskelijaa eri puolilta Suomea työskentelemään hyväntekeväisyysprojektin parissa. Ohjelman avulla Vincit voi vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja saa samalla ainutlaatuisen rekrytointikanavan muiden kaupunkien parhaisiin potentiaalisiin työntekijöihin. Lisätietoja ohjelmasta löytyy Vincitin rekrytointisivustolta osoitteesta www.vincity.fi.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Mikko Kuitunen
mikko.kuitunen@vincit.fi
p. 040 589 8316

www.vincit.fi

 

Liitetiedostot

Vincit on vuonna 2007 Tampereen Hervantaan perustettu ohjelmistotalo, jossa työskentelee parhaillaan 65 asiantuntijaa. Yrityksen pääliiketoiminta on räätälöityjen ohjelmistojen tuotekehityspalvelut. Huippulaadun takeena Vincit tarjoaa toimituksilleen sataprosenttisen tyytyväisyystakuun.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs