Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Uudenlaista oppimista Innostamossa

Oulun ammattikorkeakoulu

Uudenlaista oppimista Innostamossa

Tiedote.
Julkaistu: 04.11.2011 klo 10:34
Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu

Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) Liiketalouden yksikössä on kehitetty työelämäyhteistyötä kolmivuotisen hankkeen aikana. Tuloksena on syntynyt työelämäyhteistyön malli Innostamo. Sen tavoitteena on mahdollistaa entistä käytännönläheisempi opiskelu työelämälähtöisten projektien avulla. Yhteistyöstä hyötyvät sekä opiskelijat että yritykset.

Tiiviimpi yhteistyö yritysten kanssa projektiopintojen merkeissä on huomioitu muun muassa uutta opetussuunnitelmaa laadittaessa. Lisäksi hankkeen aikana suunniteltiin kaksi innovointitapahtumaa, jotka olivat InnoStartti ja InnoWeek. Näissä opiskelijat innovoivat rohkeasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kehittämissuunnitelmia yrityksille. InnoStarttiin osallistuvat kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat, ja InnoWeek on tarkoitettu opinnoissaan pitemmälle ehtineille.

Muita työelämäyhteistyön muotoja ovat esimerkiksi harjoittelu, opinnäytetyöt, projektityöt, yritysvierailut, vierailevat luennoitsijat ja tapahtumat. Opiskelijat muun muassa laativat liiketoimintasuunnitelmia, markkinointisuunnitelmia ja verkkosivuja tai järjestävät erilaisia tapahtumia yritysten toimeksiannoista. Yksikkö on tehnyt partnerisopimuksia eri alojen yritysten ja yhteisöjen kanssa. Niiden kanssa yhteistyöstä tehdään erillinen toimintasuunnitelma.

Kutsu median edustajille

Kutsumme median edustajat seuraavaan tapahtumaan:

Sidosryhmätapaaminen 8.11. klo 14.00–16.00 Liiketalouden yksikön auditoriossa (Teuvo Pakkalan katu 19, Oulu)

Ohjelma

Tilaisuuden avaus, yksikönjohtaja Päivi Vesala
Innostamo-malli, projektipäällikkö Tomi Huhtamäki
Terveiset Draivi-hankkeesta, projektipäällikkö Sanna Kangosjärvi
Yhteistyössä Novia Finland Oy ja Liiketalouden yksikkö, kehittämisjohtaja Teuvo Karppinen, Novia Finland Oy
Keskustelua
Hyvä työpaikka kannattaa, konsultti Toni Eskola, Great Place to Work® Institute Finland

Lisätietoja: projektipäällikkö, työelämäkoordinaattori Tomi Huhtamäki, 050 567 0640, tomi.huhtamaki@oamk.fi, yksikönjohtaja Päivi Vesala, 050 462 4751, paivi.vesala@oamk.fi

Oamkin Liiketalouden yksikkö kouluttaa tradenomeja liiketalouden, kirjasto- ja tietopalvelun sekä tietojenkäsittelyn koulutusohjelmissa. Lisäksi yksiköllä on kaksi englanninkielistä koulutusohjelmaa ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus. Yksikössä on noin 1 600 opiskelijaa ja päätoimista henkilöstöä on noin 120.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs