Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Tutkimus: suomalaisyritykset kammoavat epäonnistumisia

Tutkimus: suomalaisyritykset kammoavat epäonnistumisia

Tiedote.
Julkaistu: 16.09.2014 klo 10:30
Julkaisija: Dassault Systemes

Tutkimus: suomalaisyritykset kammoavat epäonnistumisia

 Suomalaiset johtajat pitävät innovaatioita tärkeinä yrityksensä menestykselle, mutta sekä ajallinen että rahallinen panostus niihin on kuitenkin suhteellisen pientä.

 

16. syyskuuta 2014. Maailman johtava tuotteen elinkaaren hallintaratkaisuihin (PLM) ja 3D-mallintamiseen keskittynyt ohjelmistoyritys Dassault Systémes toteutti erityisesti suomalaisten yritysten IT-johdolle suunnatun teemahaastattelun, jossa selvitettiin yrityksissä vallitsevia asenteita innovaatioita kohtaan. Kyselyyn vastasi 30 eri asemissa olevaa johtohenkilöä, jotka toimivat esimerkiksi päivittäistavarakaupan, teollisuuden ja logistiikan aloilla.

Haastatteluun osallistuneista suomalaisista johtajista kolme neljästä ilmoittaa innovoinnin olevan omalle yritykselleen tärkeää. 70 prosenttia vastaajista kertoo heidän yrityksessään tuotekehitykseen käytettävän vain 0-10 prosenttia liikevaihdosta. Eniten parantamisen varaa nähdään kuitenkin ajankäytössä. Kysyttäessä työntekijöiden mahdollisuuksista omistaa aikaa innovoinnille, joka ei liity käynnissä oleviin projekteihin, vain 14 prosenttia antaa omalle organisaatiolleen hyvän arvosanan. 28 prosenttia arvioi kuitenkin tämän tärkeäksi tekijäksi organisaation innovoinnin kannalta.

Epäonnistumisten hyväksyminen tärkeä

Tärkeimpänä yksittäisenä tekijänä innovaatioiden syntymisen kannalta koetaan epäonnistumisten hyväksyminen ja riskinoton kulttuuri. Toiseksi tärkeimpänä tekijänä Suomessa nähtiin kouluttaminen innovatiiviseen ajatteluun ja innovoinnin prosesseihin. Kolmanneksi tärkeimpänä tekijänä haastattelussa tuli esiin tavoitteiden selkeys ja innovoinnin mitattavuus.

Johtajat saivat tehtäväkseen arvioida myös sitä, miten hyvin kyseiset tekijät toteutuivat heidän omissa organisaatioissaan. 38 prosenttia suomalaisista johtajista arvioi yrityksensä sietävän hyvin työntekijöidensä epäonnistumisia. 35 prosenttia ilmoitti myös IT-järjestelmiensä tukevan hyvin innovointia.

-        Halusimme kyselyllä selvittää, minkälainen asenneympäristö Suomessa vallitsee, koska ilman innovointia on vaikeaa ylläpitää menestystä. Innovointi on aina ollut Dassault Systèmesille tärkeä arvo, ja esimerkiksi Forbes on listannut yrityksemme maailman 60 innovatiivisimman yrityksen joukkkoon, kertoo Dassault Systèmesin maajohtaja Matti Saarenoksa kyselyn taustoista.  

Kone Suomen innovatiivisin

Suurin osa haastateltavista nimeää Koneen Suomen innovatiivisimmaksi yritykseksi. Mainintoja ansaitsivat myös esimerkiksi teknologiayritykset Supercell ja Jolla. Haastateltavat kehuivat myös Wärtsilää, UPM-Kymmentä sekä kolmivaiheisia IT-ratkaisuja yrityksille tarjoavaa 3 Step IT:ä.

 

Teemahaastatteluiden tulokset tiivistettynä

Haastateltavilta kysyttiin, mitä he ymmärsivät sanalla innovaatio

83 % liitti innovaatioihin sanan luovuus

70 % ilmoitti sanan tarkoittavan tutkimusta ja kehitystä

67 % sana tarkoitti kilpailukykyisyyttä ja kustannustehokkuutta

 

Vastaajista 77 % ilmoitti innovoinnin olevan heidän yritykselleen tärkeää tai erittäin tärkeää.

Kysyttäessä kuinka suuri osa vastaajayritysten liikevaihdosta sijoitettiin tuotekehitykseen:

70 % ilmoitti summan olevan 0–10 %

17 % panosti liikevaihdostaan tuotekehitykseen 11–20 %

7 % sijoitti tuotekehitykseen 21–30 % liikevaihdostaan

 

Heistä 67 % odotti summan pysyvän samana seuraavan vuoden aikana. 30 % odotti summan kasvan. Vain yksi vastaaja arveli summan pienenevän vuoden sisällä.

93 % haastateltavista määritteli epäonnistumisten hyväksymisen ja riskinoton kulttuurin tärkeäksi innovaatioiden syntymisen kannalta. 38 % antoi yritykselleen hyvän arvosanan tämän toteutumisesta.

30 haastateltavasta 7 nimesi Koneen Suomen innovatiivisimmaksi yritykseksi. 13 vastaajaa ei osannut nimetä yhtään yritystä tai jätti vastaamatta kysymykseen.

Haastateltavat olivat iältään keskimäärin 40–60 –vuotiaita ja heistä 80 % oli miehiä.

 

### 

Lisätietoja:

Dassault Systèmes, lehdistön yhteyshenkilöt

Mari Kuusinen, OS/G Viestintä, mari.kuusinen@osg.fi, p +358 40 1964374

Liitetiedostot

Dassault Systèmes on maailman johtava 3D-mallintamiseen ja tuotteen elinkaaren hallintaratkaisuihin (PLM) keskittynyt ohjelmistoyritys. Dassault Systèmesin 3DEXPERIENCE-ratkaisujen avulla on mahdollista digitaalisesti mallintaa ja simuloida sekä tuotteita että prosesseja, mutta myös resursseja, joita käytetään tuotteiden valmistamiseen, ylläpitämiseen ja kierrättämiseen ympäristöystävällisellä tavalla. Dassault Systèmesillä on noin 190.000 asiakasta yli 140 maassa. Suomessa Dassault Systèmes on toiminut huhtikuusta 2010. Lisätietoja: www.3ds.com

CATIA, SOLIDWORKS, SIMULIA, DELMIA, ENOVIA, GEOVIA, EXALEAD, NETVIBES, 3DSWYM ja 3D VIA ovat Dassault Systèmesin tai yrityksen alihankkijoiden rekisteröimiä ohjelmistoja.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs