Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Tee tauoista tapa

Selkäliitto ry

Tee tauoista tapa

Tiedote.
Julkaistu: 14.04.2013 klo 12:00
Julkaisija: Selkäliitto ry

Suomen Selkäliitto on kevätkokouksessaan Heinolassa 14.4. päättänyt antaa seuraavan julkilausuman.

Runsas istuminen on haitallista terveydelle. Selkäpotilailla istuminen lisää selkäkipuja, jotka haittaavat työntekoa ja koko elämää. Selkäoireiset tietävät istumisen haitat; monille heistä työskentely seisten onkin ainoa vaihtoehto selviytyä työtehtävistä. Siksi Selkäliitto kannustaa vähentämään istumista sekä kotona että työssä ja työskentelemään osan työajasta seisten. Selkäterveyden kannalta on edullista lyhentää sekä pitkäkestoisia istumis- että seisomisjaksoja. Istuminen kuormittaa selkää seisomista enemmän.

Istumiseen liittyviä terveysriskejä voidaan vähentää tauottamalla työtä. Tauko lisää aineenvaihduntaa lihaksissa ja aivoissa. Pienetkin taukojumppaliikkeet tekevät hyvää sekä terveelle että oireilevalle selälle.

Kokonaisterveyden kannalta on tärkeää välttää jatkuvaa istumista. Uusien tutkimustulosten mukaan jatkuva istuminen aiheuttaa myös muita terveyshaittoja, kuten ylipainoa, aikuisiän diabetesta, sydän- ja verisuonitauteja sekä lisää kuolleisuutta. Terveelliset elämäntavat, kuten säännöllinen kuntoliikunta, eivät pelasta ihmistä näiltä istumisen haitoilta.

Lisätietoja:

Selkäneuvonta- ja liikuntatoiminnan asiantuntija, TtM, ft Pirjo Ailanto
puh. 040 553 1941, pirjo.ailanto@selkaliitto.fi

Toiminnanjohtaja, TtM, ft Kirsi Töyrylä-Aapio
puh. 040 730 2150, kirsi.toyryla@selkaliitto.fi

Aiheesta lisää:

Istu ja pala! Onko istuminen uusi terveysuhka? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2013;129(1):51-6.
Liiallinen istuminen haitallista liikuntaharrastuksesta huolimatta. Terveysliikuntauutiset 2/2012, UKK-instituutti.
Terve tuki- ja liikuntaelimistö. Opas tule-sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon. Heli Bäckmand, Ilkka Vuori (toim.).
Yliopistopaino Helsinki 2010. 

Selkäliitto täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Selkäliiton järjestöpäivät ja kevätkokous pidettiin tänä viikonloppuna liiton synnyinkaupungissa Heinolassa. Järjestöpäiville osallistui nelisenkymmentä jäsentä selkäyhdistyksistä ympäri Suomen.

Suomen Selkäliitto ry 

Selkäliitto on kansanterveys-, vammais- ja liikuntajärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä selkäoireita ja -sairauksia.
Liitto tarjoaa Käypä hoito -suositusten mukaista tietoa selän terveydestä, neuvontaa ja koulutusta. 
Selkäliiton jäsenyhdistykset tarjoavat jäsenilleen eri puolella Suomea ohjattua liikuntaa, vertaistukea, luento- ja virkistystilaisuuksia ja retkiä.

http://www.selkaliitto.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs