Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Tänä vuonna suomalaisten pihoilla viihdytään ja viljellään - sekä kylvetään

Suomalaisen Työn Liitto

Tänä vuonna suomalaisten pihoilla viihdytään ja viljellään - sekä kylvetään

Tiedote.
Julkaistu: 21.04.2015 klo 14:15
Julkaisija: Suomalaisen Työn Liitto

Kevään koittaessa suomalaisten into kunnostaa pihoja ja puutarhoja alkaa nousta huippuunsa. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja kokosi pinnalla olevat asumiseen, pihaan ja puutarhaan liittyvät trendit.

– Asumiseen liittyen Suomessa on vallalla selvästi kaksi hyvin erilaista trendiä: yhteisöllisyydestä on tullut monille tärkeää, mutta toisaalta korostuu myös yksilöllinen ”tee se itse” -mentaliteetti, kertoo K-raudan ja Rautian trendiasiantuntija Visual Manager Päivi Laitinen-Slotte Rautakeskosta.

– Suuntaukset näkyvät esimerkiksi siinä, että samanhenkiset ihmiset kokoontuvat yhteen kerros- ja rivitalopihoille grillaamaan, talkoilemaan ja viettämään aikaa. Yhteisöllisyyden vastapainoksi moni kuitenkin esimerkiksi haluaa edelleen itse omistaa kaikki omakotitalossa tai mökillä tarvittavat koneet ja laitteet, hän selvittää.

Hieman tuoreempana asumiseen ja pihaan liittyvänä trendinä rautakaupassa on pistetty merkille kasvihuoneissa tehtävän pihaviljelyn nousu harrastukseksi, mikä on kasvattanut viljelyyn liittyvien tuotteiden kysyntää.

– Pihaviljelyharrastukseen ollaan valmiita panostamaan, eli tavoitteena ei ole saada helppohoitoista ratkaisua vaan pikemminkin vaativampaa puuhastelua sekä palkinnoksi myös hyvää satoa. Puutarha- ja työvälineosastolla vierailee jatkuvasti perheitä, joille omavaraisesti tuotettu ruoka on hyvin tärkeää, trendiasiantuntija kuvaa.

Rautakaupassa vieraillessa avautuu myös tilaisuus tukea suomalaista työtä, mistä muistuttaa Rautioissa ja K-raudoissa käynnissä oleva Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja.

– Monista tuoteryhmistä löytyy suomalaista työtä tukeva tuote, jonka tunnistaa helposti Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan tunnuksesta. Kampanjatunnuksen ohella suomalaisesta työstä tuotteiden takana kertovat tutut Avainlippu, Design from Finland ja Sirkkalehti -merkit. Ostamalla näitä Suomessa valmistettuja tai suunniteltuja tuotteita tuetaan kotimaan työllisyyttä ja luodaan uusia työpaikkoja, toimitusjohtaja Tero Lausala Suomalaisen Työn Liitosta toteaa.

Paljut ja poreammeet edelleen suosittuja hankintoja

Pihaan liittyen paljon aikaa ja varoja käytetään parhaillaan myös ulkotilojen viimeistelyyn ja yksityiskohtiin.Huomiota saavat kevään koittaessa varsinkin terassit ja pihavajat, joista tehdään kesähuoneita.

– Tällä hetkellä esimerkiksi terassien rakentamisessa suositaan laajoja yhtenäisiä ja sävyiltään yksinkertaisia pintoja. Väreissä korostuvat musta, harmaan eri sävyt, luunvalkoinen ja valkoinen, tumma tervanruskea sekä hyvin vaalea puu. Myös piharakennusten halutaan istuvan kokonaisuuteen ja maisemaan, Laitinen-Slotte kertoo.

– Kaikkiaan voisi sanoa, että maisemoinnissa eletään uutta kultakautta ja pihan sekä puutarhan viimeistelytason halutaan vastaavan kodin viimeistelyä - siksi kokonaisuuden viimeisteleviin yksityiskohtiin panostetaan.

Pihalla myös viihdytään, sillä kesäaikana suomalaisessa pihapiirissä perinteisesti grillataan, seurustellaan ja viihdytetään vieraita.

– Eikä sovi unohtaa sitä tärkeintä - kodin tai mökin pihassa olevaa saunaa, joka on edelleen suomalaiselle tärkeä, kuten myös kesän henkeen sopiva ulkona kylpeminen. Tätä tarkoitusta varten suomalaispihoihin hankitaan yhä enemmän paljuja ja poreammeita. Pihan kalusteisiin liittyen myös kesäklassikko riippumatto pitää pintansa vuodesta toiseen, Laitinen-Slotte summaa.

Lisätietoja:

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623, tero.lausala@avainlippu.fi
Päivi Laitinen-Slotte, Visual Manager, Rautakesko Oy, p. 010 53 20694

Liitetiedostot

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnushelpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. Vuoden 2015 kestävässä kampanjassa ovat mukana kaikki K-raudat, Rautiat, K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit, K-extrat sekä lähes 60 elintarvikevalmistajaa ja käyttötavara- tai rakennustuoteteollisuuden yritystä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs