Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Suomen Lukiolaisten Liitto hakee pääsihteeriä

Suomen Lukiolaisten Liitto

Suomen Lukiolaisten Liitto hakee pääsihteeriä

Tiedote.
Julkaistu: 14.12.2015 klo 14:43
Julkaisija: Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukiolaiset etsivät juuri sinua, viisas, tavoitteellinen ja ihana pääsihteeri!

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) on maan suurin vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva opiskelijajärjestö, jolla on 50 000 jäsentä, lähes kahden miljoonan euron vuosibudjetti ja kokoaan isompi, erinomainen brändi. Meidän mielestämme SLL on myös maailman paras työpaikka sekä vahva, lämmin ja sopivan kreisi yhteisö, johon kuuluvat niin nykyiset luottamus- ja toimihenkilöt kuin 30 vuoden aikana kertyneet alumnit.

Nyt tarvitsemme joukkoomme uuden pääsihteerin, joka pystyy ottamaan liiton operatiivisen toiminnan ohjakset suvereenisti haltuunsa ja kehittämään järjestöä nykyistäkin tuloksekkaammaksi ja monipuolisemmaksi.

Ennen kaikkea etsimme hyvää johtajaa. Pääsihteeri johtaa liiton arkista työtä luottamushenkilöiden asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi ja toimii reilun kymmenen toimihenkilön esimiehenä. Toisaalta hänelle on selvää, että puheenjohtajat ja liittohallitus toimivat liiton keulakuvina. Pääsihteeri on tarvittaessa myös luottamushenkilöiden tuki ja turva, joka pystyy sekä ratkomaan ikävät tilanteet ammattimaisesti että heittäytymään lukiolaisten innostajaksi. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että sinulla on kokemusta johtamisesta ja esimiestyöstä – ja etenkin näyttöjä siinä onnistumisesta. Toivomme, että haluat myös jatkuvasti kehittää itseäsi paremmaksi pomoksi.

Pääsihteeri vastaa liiton taloudesta ja hallinnosta, ja muiden toimijoiden on voitava luottaa siihen, että ne hommat ovat hänellä todellakin hanskassa. Talouden kokonaisvaltaisen ymmärtämisen painoarvo kasvaa jatkuvasti, kun etsimme uusia tulonlähteitä, rakennamme kumppanuuksia ja parannamme taloushallinnon järjestelmiämme. Pääsihteeri edustaa lukiolaisia myös osin omistamamme Frank-opiskelijaetupalvelun suuntaan ja toimii Suomen Lukiolaissäätiön asiamiehenä. SLL:n toimintaa ja resursseja on kasvatettava jatkossakin kunnianhimoisesti. Siksi edellytämme sinulta visiota liiton talouden ja palveluiden kehittämisestä ja kykyä panna se toteen.

Tullaksesi mainioksi pääsihteeriksi tarvitset myös verkostoja ja ennen kaikkea kykyä luoda niitä, neuvottelutaitoja ja monipuolista viestinnän osaamista. Osaat ottaa SLL:n toimintaympäristön sujuvasti haltuusi ja löydät aina tilanteeseen parhaiten sopivan roolin esimerkiksi lukiolaisten, poliitikkojen tai vaikka median kanssa toimiessasi. Emme halua piilotella myöskään sitä faktaa, että pääsihteerin tehtävä tulee vaatimaan älyttömän paljon aikaa, energiaa ja paneutumista. Homma ei siis ole helppo, mutta oikealle tyypille se on mielettömän palkitseva ja merkityksellinen. Jos historia toistaa itseään, lähdet #teamSLL:sta aikanaan eteenpäin paljon viisaampana, varmempana ja valmiimpana ihmisenä ja johtajana kuin olit sinne tullessasi.

Mitä vielä? No, haluamme löytää pääsihteerien pääsihteerin ja älykkään, oikeudentuntoisen johtajan, joka on nähnyt muutakin (työ)elämää kuin järjestömaailman. Luotettavan ja rennon esimiehen, joka antaa asiantuntijoille tilaa olla asiantuntijoita, mutta pitää kuitenkin lempeän lujalla otteella huolta siitä, että alaiset voivat hyvin. Fiksun aikuisen, joka ei loiki liittohallituksen tontille, vaan ymmärtää oman roolinsa tukijana ja toimeenpanijana. Määrätietoisen ja aikaansaavan tekijän, joka osaa asettaa selkeät tavoitteet ja jaksaa paiskia hommia niiden saavuttamiseksi. Uudistajan ja kehittäjän, jolta ei puutu hullunrohkeita visioita tai ideoita niiden toteuttamiseksi. Ihmisen, joka tietää, milloin on aika hupsutella ja milloin taas keskittyä tiukasti asiaan.

Sinulle tarjoamme paitsi parhaan työn ja työyhteisön, myös kilpailukykyisen palkan, hyvät edut ja ympärillesi Suomen skarpeimmat ammattilaiset ja luottamushenkilöt. Saat siis parhaat mahdolliset välineet muuttaa maailmaa ja Lukiolaisten Liittoa paremmaksi – loppu on vain itsestäsi kiinni.

Hyvä ihminen: Jos uskot olevasi meille Se Oikea, hae! Sen voit tehdä viimeistään 31.12. tällä lomakkeella. Ensimmäisen kierroksen haastattelut järjestetään 7.1. ja 8.1., toisen 14.1. ja kolmannen 21.1. toimistollamme Taka-Töölössä. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin viimeistään 4.1. Työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva ja alkaa mahdollisimman pian tammi-helmikuussa.

Tehtävästä voit kysellä joko 14.-17.12. tai 28.-30.12. tarkemmin allekirjoittaneilta:

Tatu Koivisto, puheenjohtaja 2015 (p. 050 431 4995)
Elli Luukkainen, puheenjohtaja 2016 (p. 050 433 3171)
Anna Munsterhjelm, pääsihteeri (p. 040 587 9514)

Suomen Lukiolaisten Liitto on lukiolaisten oma valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvonta-, palvelu- ja harrastusjärjestö. Tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan viettävä SLL on yli 50 000 jäsenensä voimin yhtä kuin lukiolaiset lukiolaisten asialla.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs