Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » RAY myöntää 340 000 euroa nuorten palkkaamiseen Lapissa

Raha-automaattiyhdistys

RAY myöntää 340 000 euroa nuorten palkkaamiseen Lapissa

Tiedote.
Julkaistu: 04.02.2016 klo 09:00
Julkaisija: Raha-automaattiyhdistys

Lapissa aukeaa 15 työttömälle nuorelle työpaikka järjestössä vuoden 2016 aikana

RAY myöntää avustusta Lapissa toimiville sosiaali- ja terveysalan järjestöille nuorten palkkaamiseen yhteensä 343 000 euroa. Työpaikat on suunnattu vaikeasti työllistyville, työttömille tai vailla koulutusta oleville nuorille. Maakunnalle ohjattu tuki on valtakunnan kolmanneksi suurin Uudenmaan ja Varsinais-Suomen jälkeen.

Tuki on osa RAY:n Paikka Auki -avustusohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa työttömien nuorten työelämätaitoja sekä osallisuutta yhteiskunnassa ja työelämässä. Lapin Ensi- ja Turvakoti ry:llä on hyviä kokemuksia avustusohjelman tuella palkatuista nuorista. Toiminnanjohtaja Pirjo Kairakari pitää maakuntaan ohjattua tukea tervetulleena.

– Lapissa tarve nuorten työpaikoille on kova. On hienoa, että voimme tarjota nuorelle arvokasta työkokemusta. Toivomme myös, että nuori toisi uutta osaamista järjestöömme, Kairakari toteaa.

Lapin Ensi- ja Turvakoti ry:n lisäksi Lapissa aukeaa työpaikkoja yhdeksässä muussa järjestössä: Nuorten ystävät ry, Meri-Lapin Mielenterveysseura ry, Lapin näkövammaiset ry, Rovalan Setlementti ry, Lapin muistiyhdistys ry, Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry, Erityislasten omaiset ELO ry ja Pohjoisimman Lapin Leader ry.

– Hienoa, että Lapissa voidaan tarjota työkokemusta näin monelle nuorelle. Lapin alueen järjestöt tekevät ensiarvoisen tärkeää työtä alueen asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Nyt palkattavat nuoret pääsevät tuomaan oman panoksensa tähän työhön, toteaa RAY:n erityisasiantuntija Sini Toikka.

Sosiaali- ja terveysministeriön viime viikolla vahvistaman päätöksen mukaan avustusohjelma jakaa valtakunnallisesti tukea nuorten palkkaamiseksi järjestöihin yhteensä 5,1 miljoonaa euroa. Nuorten järjestöihin palkkaamisen lisäksi avustusohjelmassa rahoitetaan hankkeita, joiden tavoitteena on auttaa erityistä tukea tarvitsevia nuoria sijoittumaan työelämään ja kohentamaan työelämätaitojaan. Vuonna 2016 käynnissä on 22 hanketta, joille ohjattu avustussumma on 3,5 miljoonaa euroa.

Avustusohjelma toimii vuosina 2014–2017. Kahden ensimmäisen vuoden aikana sen kautta on työllistynyt 220 nuorta. Neljän vuoden aikana tavoitteena on tarjota työpaikka vähintään 500 nuorelle. Avustusohjelma on suunnattu 18–29-vuotiaille nuorille joilla on vaikeuksia sijoittua työelämään esimerkiksi puutteellisen työkokemuksen, työttömyyden, pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi.

Liitteet:
* Maakuntakohtainen lista järjestöistä, joissa aukeaa työpaikka nuorelle 2016
* Avustusohjelman kautta työllistyneiden nuorten kokemuksia työelämästä ja järjestötyöstä

Lisätiedot
Sini Toikka, erityisasiantuntija, RAY, puh.  09 4370 2049, sini.toikka@ray.fi.
Pirjo Kairakari, toiminnanjohtaja, Lapin Ensi- ja Turvakoti ry, puh. 040 550 8381, pirjo.kairakari@lapinensijaturvakoti.fi 

____________________________

RAY:n Paikka Auki -avustusohjelman tavoitteena on vahvistaa 18–29-vuotiaiden työttömien ja vaikeasti työllistyvien nuorten työelämätaitoja sekä osallisuutta yhteiskunnassa ja työelämässä. Ohjelma toimii kahdella tavalla: se tukee sosiaali- ja terveysalan järjestöjä työttömien nuorten palkkaamisessa sekä antaa tukea nuorten työelämävalmiuksia kehittäville hankkeille.

Avustusohjelma toimii vuosina 2014–2017. Kahden ensimmäisen vuoden aikana sen kautta on työllistynyt 220 nuorta. Tavoitteena on tarjota työpaikka vähintään 500 nuorelle.
www.paikkaauki.fi

 

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs