Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Palkansaajien äänet ratkaisevat EU-vaalit

Ääniä Suomesta-kampanjakeskus

Palkansaajien äänet ratkaisevat EU-vaalit

Tiedote.
Julkaistu: 10.03.2014 klo 12:00
Julkaisija: Ääniä Suomesta-kampanjakeskus

-         "Euroopan talouskasvun turvaaminen ja talouden hallintamekanismit ovat suomalaisen työntekijän etu, mutta on paljon muutakin, missä toivoisi tulevan Euroopan parlamentin puolustavan työssäkäyviä ihmisiä paljon nykyistä voimallisemmin. Meidän on nostettava minimitasoja ja panostettava työllisyyden hoitoon, ei kilpailtava niukkuudella", linjaa Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin.

-        "Sisämarkkinoiden kilpailuneutraliteettia poljetaan jatkuvasti teettämällä työtä eri ehdoin esimerkiksi lähetettyjen työntekijöiden osalta, irtisanomissuojat ovat hyvin vaihtelevia ja työsuojelun edistäminen on käytännössä jäissä, me tarvitsemme vähimmäistason EU-säätelyä, jolla turvataan nimenomaan suomalaisten työn äänien jatkuminen", sanoo Selin.

Kaikki kolme palkansaajakeskusjärjestöä ja lähes kaikki ammattiliitot ovat mukana yhteisessä Ääniä Suomesta- eurovaalikampanjassa. Kampanjan lanseeraustilaisuudessa pääteemat esitellyt Selin oli luottavaisella mielellä jäsenistön äänestysaktiivisuuden nousun suhteen:

-         "Kampanjan tarkoitus on tietysti tuoda työelämäteemoja vaalikeskusteluun näkyvämmin mukaan, mutta myös innostaa palkansaajia äänestämään ja onneksi nyt näyttääkin siltä, että eurovaalit kiinnostavat enemmän kuin koskaan.

-        Ei ole yhdentekevää miten asioita Brysselissä käsitellään, noin 70% myös työelämälainsäädännöstämme juontuu Euroopan parlamentin päätöksistä, joten kyse on mitä suurimmassa määrin jokaisen arkeen vaikuttavista vaaleista", kuvaa Selin.

Ääniä Suomesta-kampanja julkistetaan 10.3. klo 12.00. Lisää teemoista ja toiminnasta löytyy osoitteesta www.ääniäsuomesta.fi . Lauri Lylyn, Sture Fjäderin ja Antti Palolan terveiset löytyvät täältä https://www.youtube.com/channel/UC6sLDct0qst9gSw7aJp8Ncg

 

Lisätietoja

Hanna Kuntsi, kampanjapäällikkö, 050 3100 676, hanna.kuntsi@pam.fi

Ari Åberg, kampanjakoordinaattori, 0400 510 904, ari.aberg@tek.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs