Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » MERCURIAn Sami Strömbergistä Vuoden Aikuismerkonomi 2011

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos

MERCURIAn Sami Strömbergistä Vuoden Aikuismerkonomi 2011

Tiedote.
Julkaistu: 27.02.2012 klo 15:29
Julkaisija: MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos

Vuoden Aikuismerkonomi 2011 -kilpailun raati kokoontui helmikuun alkupuolella arvioimaan toinen toistaan näyttävämpiä kilpailuportfolioita. Mukaan saatiin jälleen ilahduttavan paljon tasokkaita ehdotuksia useista eri oppilaitoksista.

Vuoden Aikuismerkonomiksi 2011 valittiin MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa tutkintonsa suorittanut Sami Strömberg. Hänet palkitaan Liikesivistysrahaston Liiketalouden Liiton rahaston 1000 euron apurahalla ja Viking Linen luksus -risteilyllä. Lisäksi Strömbergin ohjaaja, koulutuspäällikkö Anssi Järvilehto palkitaan hyvästä ohjaustyöstä.


Kilpailussa toiseksi sijoittui Luksian Pirjo Hölttä. Jaetulle kolmannelle tilalle tulivat PSK-Aikuisopiston Satu Palomäki ja MERCURIAn Tuija Oravainen.

Aikuismerkonomikilpailu järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa ja sen tavoitteena on lisätä aikuiskoulutuksen sekä erityisesti merkonomikoulutuksen ja merkonomiosaamisen arvostusta sekä tukea ja kannustaa aikuisopiskelijoita. Kilpailun järjestävät Liiketalouden Liitto LTA, Opetushallitus sekä Liiketalouden perustutkinnon, merkonomin tutkintotoimikunta.

Palkintojuhla järjestetään kutsutilaisuutena Espoon Tapiolassa huhtikuun 24. päivä.

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos on arvostettu, osaava ja aidosti opiskelijalähtöinen yksityinen liiketalouden alan kouluttaja. Tarjoamme oppimisen elämyksiä sekä nuorille että aikuisille

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs