Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Kunta-alan tuoreet palkkatiedot KT:n nettisivuilla

KT Kuntatyönantajat

Kunta-alan tuoreet palkkatiedot KT:n nettisivuilla

Tiedote.
Julkaistu: 03.09.2015 klo 10:54
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

Kuntien menoista puolet on henkilöstömenoja. Kuluvana vuonna kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat noin 21 miljardia euroa, josta palkkakustannuksia 16,1 miljardia ja työnantajan maksamia eläke- ja muita välillisiä sosiaalivakuutusmaksuja 4,9 miljardia euroa.

Kokonaiskeskiansiot olivat lokakuussa 2014 kunta-alan kuukausipalkkaisella henkilöstöllä 3 097 euroa kuukaudessa. Sopimusaloittain ja nimikkeittäin ansiotasot vaihtelivat. Ansiot nousivat keskimäärin 0,6 % edellisestä vuodesta. Tuntipalkkaisten kokonaiskeskituntiansio oli kunta-alalla 14,73 euroa lokakuussa 2014.

Tiedot käyvät ilmi KT Kuntatyönantajien tilastoesitteestä "Kunnalliset palkat ja henkilöstö, syyskuu 2015". Sen tilastotiedot perustuvat pääosin Tilastokeskuksen kuntasektorin lokakuun 2014 palkkatilastoon.

Henkilöstöä 429 000

Kunta-alalla työskenteli vuoden 2014 lokakuussa 429 000 henkilöä eli viidennes palkansaajista. Heistä oli kokoaikaisia 366 000, osa-aikaisia 53 000, sivutoimisia 1 000 ja tuntipalkkaisia 9 000. Edellisestä vuodesta henkilöstömäärä laski 3 000 henkilöllä. Henkilöstöstä 420 000:lle maksetaan kuukausipalkkaa.

Kunta-alan henkilöstöstä on työsuhteessa 73 % ja virkasuhteessa enää 27 %. Naisia on henkilöstöstä 80 %.

Henkilöstön keski-ikä on kunta-alalla korkeampi kuin muilla työmarkkinasektoreilla, eli 45,7 vuotta. Korkein keski-ikä on teknisellä sopimusalalla (47,7 vuotta). Vuoteen 2030 mennessä kunta-alalta siirtyy eläkkeelle vuosittain noin kolme prosenttia eli 13 000–17 000 henkilöä nykyisestä henkilöstöstä. Eläkepoistuma vaihtelee mm. ammattiryhmittäin ja alueellisesti.

Sairauspoissaolot kasvoivat kunta-alalla 2000-luvulla aina vuoteen 2008 asti, jolloin sairauspoissaoloja oli keskimäärin 19,4 kalenteripäivää yhtä henkilötyövuotta kohden. Vuonna 2014 sairauspoissaolojen määrä oli keskimäärin 16,9 kalenteripäivää.

"Kunnalliset palkat ja henkilöstö, syyskuu 2015” -tilastoesite löytyy osoitteesta www.kt.fi. Toimitukset voivat tilata sitä myös painettuna KT:n viestinnästä (ktmedia@kt.fi).

Palkat, ammatit ja tutkinnot -ohjelma löytyy KT:n nettisivuilta

KT:n verkkosivuilla voi Palkat, ammatit ja tutkinnot -ohjelmasta (http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/kunta-tyonantajana/palkat-ammatit-ja-tutkinnot/Sivut/default.aspx) hakea tietoja kunta-alan ammattinimikkeistä, keskiansioista ja koulutuksesta.

Ammattinimikkeitä voi selata aakkostettuna tai hakea suoraan tiettyä ammattinimikettä hakutoiminnolla. Ohjelmasta näkee kuinka monta henkilöä nimikkeellä työskentelee sekä kuinka paljon nimikkeellä työskentelevistä on naisia ja kuinka paljon miehiä. Ohjelman toinen valikko näyttää myös millä tutkinnoilla kyseisessä ammatissa työskennellään.

Ohjelmasta löytyy lähes 1 700 ammattinimikkeen keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat ja kokonaisansiot. Tehtäväkohtainen palkka on palkka ilman mitään lisiä, ja se määräytyy työn vaativuuden perusteella. Kokonaisansio tarkoittaa kuukaudessa maksettua säännöllisen työajan ansiota sekä mahdollisia työaikakorvauksia ja muita palkkioita lisä- ja ylityöajalta.

Ohjelman tiedot perustuvat Tilastokeskuksen keräämiin palkka- ja koulutustietoihin yli 300 000 kokoaikaisesta kuukausipalkkaisesta lokakuulta 2014.

KT:n nettisivuilla paljon tilastotietoja

KT:n nettisivujen Tilastot-sivuilta http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/ajankohtaista/tilastot/Sivut/default.aspx  löytyvät mm. viimeisimmät palkkatiedot ammattinimikkeittäin kuntakoon mukaan sekä kaupungin- ja kunnanjohtajien palkat kunnan asukasluvun mukaan. Lisäksi sivuilta löytyy paljon muuta tietoa kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöstä, palkkausrakenteesta ja työvoimakustannuksista. Siellä ovat myös tilastot kunta-alan lomautuksista vuosilta 1992–2015 (http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/ajankohtaista/tilastot/henkilosto/lomautukset/).


Lisätietoja:
johtava työmarkkinatutkija Anne Hotti, puh. 09 771 2324, 050 527 1092
työmarkkinatutkija Mika Juutinen, puh. 09 771 2131,  050 502 0300
työmarkkinatutkija Niina Paakkonen, puh. 09 771 2119, 050 384 9286

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 429 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 21 miljardia euroa.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs