Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Korkeakoulutettuja työnhakijoita sparraava yhdistys: Oman alan asiantuntijuus ei tee ihmisestä automaattisesti taitavaa työnhakijaa

Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry

Korkeakoulutettuja työnhakijoita sparraava yhdistys: Oman alan asiantuntijuus ei tee ihmisestä automaattisesti taitavaa työnhakijaa

Tiedote.
Julkaistu: 19.04.2016 klo 13:39
Julkaisija: Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry

– Työnhaku on kovaa työtä ja rankasti kilpailtu laji myös korkeakoulutetuille. Oman alan asiantuntijuus ei tee ihmisestä automaattisesti taitavaa työnhakijaa, toteaa korkeakoulutettujen työnhaussa Uudellamaalla auttavan yhdistyksen puheenjohtaja Suvi Liikkanen. Työnhakuveturi, jonka takana on kahdeksan akavalaisen liiton muodostama Omaehtoisen Työllistymisen Tuki OTTY ry, kampanjoi parhaillaan keskustelemaan, millainen on mielikuva työttömyydestä.

– Meidän mielikuvamme työttömyydestä ei syyllistä työnhakijaa, sillä tiedämme, että töitä etsii iso joukko motivoituneita ja ammattitaitoisia ihmisiä. Syyllistäminen ei lisää työpaikkojen määrää, mutta tuo lisää paineita työttömälle, Liikkanen sanoo.

Työnhakuveturi järjestää asiantuntijaluentoja sekä Työnhakuboosterin nimellä kulkevia pienryhmiä työnhakutaitojen kehittämiseen. Toiminta keskittyy erityisesti yli 50-vuotiaiden, pitkäaikaistyöttömien sekä vastavalmistuneiden auttamiseen. Uutena ryhmänä on tänä vuonna huomioitu korkeakoulutetut maahanmuuttajat. Toiminta on erittäin tuloksekasta.

– Noin puolet vertaisryhmävalmennuksen käyneistä on päättänyt työttömyytensä 3,5 kk kuluessa pienryhmän päättymisestä, Liikkanen kertoo.

Mukana olevat akavalaiset jäsenliitot rahoittavat Työnhakuveturin asiantuntijaluennot ja täten ne on suunnattu näiden liittojen jäsenille. Työnhakuboosterin nimellä kulkeva vertaisryhmävalmennus on Uudenmaan ELY-keskuksen rahoittamaa ja se on avointa kaikille Uudellamaalla asuville työttömille sekä työttömyysuhan alaisille korkeakoulutetuille.

 

--

KUTSU LEHDISTÖLLE

 

Millainen kuva työttömyydestä on työelämän tutkijalla, työnhakijalla, työntekijäjärjestön edustajalla, maahanmuuttajalla? Akavalaisten liittojen yhdistys Työnhakuveturi osallistuu keskusteluun osana AkavaAsia -kampanjaa. Mielikuvistaan kertovat nopeatempoisin pecha kucha -esityksin mm. professori Heikki Hiilamo sekä bloggaaja Natalia Tolmatsova. Toivotamme median edustajat paikalle Akavan Pop Up -tilaan (Unioninkatu 25) maanantaina 25.4. klo 18-19.30. Esitykset ovat nähtävissä myös suorana Periscopessa ja Twitterissä (@Työnhakuveturi).

--

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Suvi Liikkanen p. 050 3829 263, suvi.liikkanen@luonnontieteilijat.fi

Tunnisteet some-keskustelussa: #mielikuviatyöttömyydestä #AkavaAsia

 

 

Omaehtoisen Työllistymisen Tuki OTTYn jäsenliitot ovat Helsingin Insinöörit HI, Luonnontieteiden Akateemisten Liitto, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ, Suomen Ekonomit, Tekniikan Akateemiset, Tradenomiliitto, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut sekä Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY. OTTY on perustettu vuonna 1993.

www.tyonhakuveturi.fi

 

 

 

 

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs