Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Coronaria Diagnostiikka laajenee Vaasassa

Coronaria

Coronaria Diagnostiikka laajenee Vaasassa

Tiedote.
Julkaistu: 03.03.2016 klo 09:23
Julkaisija: Coronaria

Coronaria on sopinut 1.3.2016 vaasalaisen Oy Microtest Ab:n kanssa sen liiketoiminnan yhdistämisestä tytäryhtiöönsä, Coronaria Diagnostiikka Oy:hyn. Nyt tehdyt liiketoimintakaupat ovat harkittu osa Coronarian vahvaa kasvustrategiaa, joka ilmenee esimerkiksi konsernin liikevaihdon tuplaantuessa vuonna 2015 edelliseen vuoteen nähden ja henkilöstön määränkin kolmessa vuodessa yli kolminkertaistuessa.

Coronaria vahvistaa edelleen erikoissairaanhoidon palvelutarjontaansa ostamalla vaasalaisen Microtestin liiketoiminnan. Jo aiemmin tänän vuonna Coronaria osti myös Pohjanmaan syöpäyhdistyksen, Cytlabin, sytologisen laboratoriotoiminnan Vaasassa. Microtest on viime vuosikymmenen ajan ollut Cytlabin alivuokralainen ja tässä tilanteessa liiketoimintan siirto Coronarialle oli luontevaa.

Kyseisen Vaasan yksikön liiketoiminta siirtyy Coronaria Diagnostiikalle heti maaliskuun alusta. Liiketoiminta-kaupassa sekä asiakkaat että henkilöstö siirtyvät Coronaria Diagnostiikalle.  Myös nyt ostetun Vaasan laboratorion toimintaa tullaan kehittämään aktiivisesti ja Coronaria Diagnostiikan lähiajan tavoitteisiin kuuluu palvelusäteen entistä kattavampi peitto koko Suomessa.

Vahvasti kotimainen

Coronaria on täysin suomalainen kasvuyritys, jolle on kotimaisuudesta myönnetty Avainlippu-tunnus. Yhden Suomen suurimman valtakunnallisesti toimivista terveys- ja hyvinvointipalveluja tuottavan yrityksen vahvuutena on paitsi asiantunteva hoito ja erittäin kattava palveluvalikoima, myös hoidon saatavuuden takaaminen. Vuonna 2015 Coronaria -konsernin liikevaihto oli 90 M€ ja henkilöstömäärä yli 2500.

 

Lisätietoja:

Antti Kärkkäinen
Toimitusjohtaja
Coronaria Diagnostiikka
Puh. 040 485 7808          
antti.karkkainen@coronaria.fi
www.coronaria.fi

Coronaria Hoitoketju Oy on Suomen suurimpia terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottajia työllistäen yli 2500 terveys- ja hyvinvointialan ammattilaista. Coronarian palveluihin kuuluvat erilaiset sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kotihoitopalvelut, kuntoutus ja palveluasuminen eri asiakasryhmille. Coronaria tarjoaa yksittäisiä palveluja tai kokonaisvaltaista kumppanuutta – aina asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Koska Coronarian tuottamat palvelut ovat kotimaisia ja olemme kotimainen yritys, on meille myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs