Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Turvallisuus » Uudistetut ohjeet edistävät vapaa-ajan palveluiden turvallisuutta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Uudistetut ohjeet edistävät vapaa-ajan palveluiden turvallisuutta

Tiedote.
Julkaistu: 19.03.2015 klo 09:17
Julkaisija: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Murtunut jalka laskettelureissulla, yhteentörmäys vesiliukumäessä tai aivotärähdys ratsastustunnilla ovat kaikki tapaturmia, joiden välttämiseksi palveluntarjoajien tulee huolehtia riittävästi turvallisuudesta. Jos onnettomuus kuitenkin tapahtuu, tulee toimintatavat olla valmiiksi suunniteltuina vaaran poistamiseksi, nopean avun saamiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päivittänyt vapaa-ajan palveluiden valvontaohjeita. Ohjeilla pyritään parantamaan ja yhtenäistämään alojen turvallisuuskulttuuria.

Ohjeet pohjautuvat Kuluttajaviraston vuosina 2002–2006 julkaisemiin ohjeisiin palveluiden turvallisuuden edistämisestä.  Ohjeet korvaavat kyseiset aikaisemmat ohjeet.

Valvontaohjeiden tavoitteena on auttaa toiminnanharjoittajia varmistumaan tarjoamansa palvelun turvallisuudesta. Ohjeet auttavat myös valvontaa tekeviä kuntien viranomaisia työssään.

- Ohjeet ovat valvontaviranomaisen esittelemiä menettelytapoja siitä, kuinka lainsäädännön ja alan yleiset turvallisuusvaatimukset voidaan täyttää. Toiminnanharjoittajat voivat käyttää ohjeissa mainittujen lisäksi myös muita turvallisuutta edistäviä keinoja, jos niillä tavoitetaan vähintään sama turvallisuustaso, ylitarkastaja Kaarina Kärnä Tukesista kertoo.

Ohjeita on päivitetty erityisesti lainsäädännön muutoksista johtuen sekä vastaamaan nykyistä tietämystä. Ohjeissa on entistä selkeämmin kuvattu kuluttajapalveluita koskeva lainsäädäntö ja esitetty menettelytapoja riittävän turvallisuustason saavuttamiseksi. Valvontaohjeet on valmisteltu yhteistyössä viranomaisten, elinkeinon ja lajijärjestöjen kanssa. Ohjeissa esitetyt menettelyt ja käytännöt vastaavat tämän päivän toimintatapoja ja ottavat huomioon kuluttajien käyttäytymisen ja odotukset. Yhteistyötahoja ovat olleet mm. Suomen Karting liitto ry, Suomen Ratsastajainliitto ry, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry, Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry.

 

Kuluttajapalveluiden turvallisuusvaatimukset tiukentuneet 2000-luvulla

Palvelun tarjoaja on lain mukaan velvollinen huolehtimaan kuluttajapalveluiden, kuten uimahallien ja ratsastuspalveluiden turvallisuudesta. Lain noudattamista valvovat kuntien kuluttajaturvallisuusviranomaiset. Kuluttajapalveluiden turvallisuutta valvotaan usein ympäristöterveydenhuollon yhteydessä, kuntien terveystarkastajien toimesta. Viranomaiset kohdentavat valvontaa riskiperusteisesti. Valvontakäynneillä arvioidaan pistokokeenomaisesti, onko palvelun turvallisuus riittävällä tasolla.

Kuluttajapalveluiden turvallisuusvaatimukset ovat tiukentuneet 2000-luvulla. Palveluista, joihin voi liittyä merkittäviä riskejä, vaaditaan lain mukaan turvallisuusasiakirja ja palvelun tarjoajan on tehtävä ennen kuluttajapalvelun tarjoamisen aloittamista myös kirjallinen ilmoitus sen kunnan valvontaviranomaiselle, jonka alueella palvelua tarjotaan.

– Keskeinen osa palvelun tarjoajan toimintaa on turvallisuusjohtaminen ja omavalvonta. Omavalvonnan tarkoituksena on, että palveluntarjoaja tunnistaa ja hallitsee toimintaan liittyviä riskejä sekä varmistaa palvelun turvallisuus. Omavalvontaan kuuluvat turvallisuusasiakirja, onnettomuuskirjanpito, määräaikaistarkastukset, käyttötarkkailu, asiakkaiden ohjeistus sekä ilmoittaminen vaarallisesta kuluttajapalvelusta viranomaiselle. Turvallisuusasiakirjan pitää sisältää mm. käytännönläheinen riskinarviointi palvelun vaaroista ja niihin varautumisesta, mietityt toimintatavat turvallisuuden ylläpitämiseksi ja tiedot turvallisuusvastaavasta. Päivitetyt ohjeet antavat työkaluja tätä tärkeää työtä varten, kertoo ylitarkastaja Kaarina Kärnä.

Uimahallien ja kylpylöiden, ratsastus- ja laskettelupalveluiden, kartingin sekä ohjelmapalveluiden valvontaohjeet löytyvät Tukesin verkkosivuilta (linkki).

 

Lisätietoja

ylitarkastaja Kaarina Kärnä,

p. 029 5052 184, sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fi

Uudistetut valvontaohjeet http://www.tukes.fi/Palvelut/Tukes-ohjeet/Kuluttajaturvallisuus/

 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo ja edistää teknistä  turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta Suomessa. Tavoitteenamme on turvallinen, luotettava ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

Valvomme toimialojemme tuotteita, palveluita ja tuotantojärjestelmiä ja toimeenpanemme niihin liittyvää lainsäädäntöä.  Toimintamme tarkoituksena on suojella ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä.

Seuraa Tukesia somessa:

Twitter: @tukesinfo

Facebook: turvallisuusjakemikaalivirasto

LinkedIn: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Instragram: @tukesinfo

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs