Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Turvallisuus » TVL: Rusnattava kivi putosi louhintatyöntekijän päälle

Tapaturmavakuutuskeskus

TVL: Rusnattava kivi putosi louhintatyöntekijän päälle

Tiedote.
Julkaistu: 14.01.2015 klo 09:00
Julkaisija: Tapaturmavakuutuskeskus

Työpaikkaonnettomuuksien tutkintaryhmä tutki vuonna 2011 tunnelityömaalla tapahtuneen työntekijän kuolemaan johtaneen työpaikkatapaturman.

Kolme työntekijää työskenteli nostokorissa kallioluolan perällä. He tarkastivat luolan seiniä ja kattoa, joista oli aiemmin irrotettu liuskeista kiveä hydraulivasaralla. Suuri, noin 600 kiloinen lohkare, putosi luolan katosta ja nostokorissa ollut louhintatyöntekijä jäi sen alle. Työtekijä puristui kuoliaaksi kiven ja nostokorin kaiteen väliin.

Tapaturmatekijät

Käytetty työmenetelmä, jossa samaan aikaan sekä tutkittiin että irrotettiin irtolohkareita, oli vaarallinen.

Aiemmin hydraulivasaralla räjäytystyön jälkeen aloitettu komujen eli irtolohkareiden poisto on saattanut irrottaa lähes kokonaan alas pudonneen ja tapaturman aiheuttaneen kiven. Kun kattoa on tarkasteltu kangella koputtelemalla, irtonainen lohkare on pudonnut äkisti.

Nostokorissa ei ollut työn vaatimusten mukaista turvakatosta.

Miten vastaavat työtapaturmat olisi vältettävissä?

Tutkintaryhmä suosittaa tutkintaraportissa vastaavien tapaturmien välttämiseksi:

• Työmenetelmään ja työolosuhteisiin liittyvät vaarat on tunnistettava. Turvalliset työtavat ja työvälineet tulee valita yhteistyössä työstä vastaavien yritysten johdon sekä työtä tekevien työntekijöiden kanssa.

• Räjäytys- ja louhintatyössä käytettävien koneiden ja laitteiden on oltava käyttötarkoitukseensa sopivia, riittävän lujarakenteisia ja suojakatoksella varustettuja.

• Komujen rusnaus eli osittain kalliosta irronneiden lohkareiden irrottaminen tulee tehdä ensin koneellisesti. Koneellinen rusnaus tulee uusia, jos työssä on ollut pitkä tauko, jonka aikana kallion jännitystila on saattanut muuttua.

• Rusnatut kohteet tulee varmistaa koputtamalla seinämää rautakangella riittävän vahvan ja laajan suojakatoksen alta. Tarkastuksessa havaitut komut tulee merkitä esimerkiksi maalaamalla koneellista rusnausta varten. Työssä tulee aina varautua odotettua suurempaan sortumaan.

TOT 1/11 -tutkintaraportti http://totti.tvl.fi/totcasepublic.view?action=caseReport&unid=896

Tutkintaryhmän työtä johti erikoistutkija Hannu Tarvainen, joka antaa tutkinnasta lisätietoja, p. 040 516 9255.

Työpaikkaonnettomuuksien tutkintajärjestelmä Suomessa

Työpaikkaonnettomuuksien tutkintajärjestelmä (TOT) tutkii useimmat Suomessa työpaikoilla sattuvat kuolemaan johtaneet työtapaturmat. TOT- tutkintajärjestelmä perustuu keskeisten työmarkkinajärjestöjen ja Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) väliseen sopimukseen. Tutkinnat aloitettiin vuonna 1985. Vuodesta 1998 lähtien tutkintaan on otettu myös yrittäjille ja itsenäisille ammatinharjoittajille yhteisellä työpaikalla sattuneet tapaukset (YTOT).

Kaikki valmiit tutkintaraportit, TOT- ja YTOT-raportit, löytyvät sivulta totti.tvl.fi Raportit ovat vapaasti hyödynnettävissä.

TOT-tutkintajärjestelmästä lisätietoja antavat:

johtaja Mika Tynkkynen, p. 040 771 1582, etunimi.sukunimi@tvl.fi, työturvallisuuspäällikkö Janne Sysi-Aho, p. 0400 157 936, etunimi.sukunimi@tvl.fi.

Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TVL

  • koordinoi lakisääteisen tapaturmavakuutuksen toimeenpanoa
  • tilastoi työtapaturmat ja ammattitaudit sekä analysoi niiden syyt ja seuraukset
  • kehittää lakisääteistä tapaturmavakuutusta ja sen toimeenpanojärjestelmää
  • edistää korvausjärjestelmän yhtenäisyyttä sekä eri osapuolien ja toimeenpanojärjestelmän yhteistyötä
  • tekee työtä työtapaturmien ja ammattitautien ehkäisemiseksi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs