Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Turvallisuus » PHSOTEY tiedottaa: Lahdessa Nastolan alueella saattaa liikkua valesisäilma-asiantuntijoita

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

PHSOTEY tiedottaa: Lahdessa Nastolan alueella saattaa liikkua valesisäilma-asiantuntijoita

Tiedote.
Julkaistu: 24.03.2016 klo 13:11
Julkaisija: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän ympäristöterveyskeskuksen tietoon on tullut, että Lahdessa Nastolan alueella on liikkunut neljän naisihmisen seurue, joka esittäytyy sisäilma-asioiden selvittäjinä.

He pyrkivät ihmisten koteihin. Kolme seurueesta on jäänyt rappukäytävään ja yksi kiertää asunnon ja ”tekee selvitystä”.

Ympäristöterveyskeskuksesta muistutetaan, että jos terveystarkastaja tekee tarkastuksen, on se lähtökohtaisesti aina sovittu ennakkoon asukkaan kanssa. Lisäksi tarkastus tehdään yleensä aina asukkaan pyynnöstä.

Terveystarkastajalla on lisäksi käytössä kuvallinen henkilökortti, joka on useimmiten näkyvillä ja ainakin pyydettäessä esitettävissä.

Lisätietoja:
ympäristoterveyskeskuksen johtaja Silja Mäkelä, 044 440 6551

Päijät-Hämeen suurin sosiaali- ja terveysalan palveluntuottaja ja työnantaja. Intohimona hyvinvointi. Potilaan ja asiakkaan etu edellä www.phsotey.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs