Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Turvallisuus » Kemikaalien varoitusmerkit muuttuvat 1.6.2015 lähtien - opettele uudet merkit viimeistään nyt

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Kemikaalien varoitusmerkit muuttuvat 1.6.2015 lähtien - opettele uudet merkit viimeistään nyt

Tiedote.
Julkaistu: 25.05.2015 klo 09:49
Julkaisija: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Kemikaalien vaaroista kertovat oranssimustat varoitusmerkit korvataan uusilla punavalkomustilla merkeillä. Kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien kemikaalien valmistajat eivät saa enää painaa uusiin pakkauksiin vanhoja varoitusmerkkejä. Kuluttajien onkin syytä opetella uudet varoitusmerkit viimeistään nyt, vaikka kauppojen hyllyillä vanhoja varoitusmerkkejä voi näkyä tuotteissa vielä kahden vuoden ajan. Varoitusmerkkejä on esimerkiksi kodin pesuaineissa kuten yleispuhdistusaineissa, viemärinavaajissa ja kone- ja käsitiskiaineissa, sekä maaleissa ja autokemikaaleissa.

Syynä varoitusmerkkien uusimiseen on YK:n alaisuudessa kehitelty järjestelmä, jonka tavoitteena on yhtenäistää kemikaalien vaaraluokitukset ja varoitusmerkinnät samanlaisiksi koko maailmassa. EU:ssa tämä järjestelmä on toimeenpantu ns. CLP-asetuksella, joka antaa säännöt kemikaalien luokitukselle, merkinnöille ja pakkaamiselle.

Muutos koskee kaikkia varoitusmerkkejä. Osalla varoitusmerkeistä symboli säilyy samana, mutta niiden väritys muuttuu. Osa merkeistä taas on kokonaan uusia. Esimerkkinä uudesta varoitusmerkistä on huutomerkki, joka kertoo kemikaalin olevan ihoa tai silmiä ärsyttävä tai että se voi aiheuttaa ihoallergiaa tai olla vaarallista otsonikerrokselle. Täysin uusi merkki on myös ihmishahmo, joka hajoaa sisältäpäin. Tämä merkki varoittaa kroonisesta tai vakavasta terveysvaarasta kuten mahdollisesta syöpävaarasta tai vaarasta kehittyvälle sikiölle, tai tiettyyn elimeen kohdistuvasta pysyvän haitan vaarasta. Syövyttävyydestä tai ympäristövaarasta kertovien merkkien symbolit ovat puolestaan pysyneet samoina.

Uudet varoitusmerkit tulivat pakollisiksi aineille, esimerkiksi tärpätille, jo joulukuussa 2012. Useimmat kuluttajien käyttämät kemikaalit, kuten pesuaineet, maalit ja liimat, ovat seoksia, joiden osalta siirtymäaika jatkuu vielä kesäkuuhun 2017 asti.

Uudet varoitusmerkit ovat punareunaisia kärjellään olevia neliöitä. Kehyksen sisällä olevat symbolit ovat mustia valkoisella taustalla.

Varoitusmerkki varoittaa vaarasta ja siksi tällaisen kemikaalin merkintöihin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Varoitusmerkintöihin kuuluvat varoitusmerkkien lisäksi vaaralausekkeet ja turvalausekkeet. Vaaralausekkeet kertovat, mitä vaaroja tuote voi aiheuttaa, ja turvalausekkeet, miten kemikaalin käytöstä aiheutuneita haitallisia vaikutuksia voi vähentää tai estää. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) Facebook-sivuilla ja Twitter-tilillä on käynnissä kampanja, jossa esitellään uusia varoitusmerkkejä ja vaarallisten kemikaalien ominaisuuksia kuluttajille.

 

Lisätietoa:

Kemikaalitietoa kuluttajille Tukesin verkkosivuilla.

Näin luet kemikaalin varoitusetikettiä -kuva

 

ylitarkastaja Elina Ekokoski, p. 029 5052 009

ylitarkastaja Sari Tuhkunen, p. 029 5052 050

 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo ja edistää teknistä  turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta Suomessa. Tavoitteenamme on turvallinen, luotettava ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

Valvomme toimialojemme tuotteita, palveluita ja tuotantojärjestelmiä ja toimeenpanemme niihin liittyvää lainsäädäntöä.  Toimintamme tarkoituksena on suojella ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä.

Seuraa Tukesia somessa:

Twitter: @tukesinfo

Facebook: turvallisuusjakemikaalivirasto

LinkedIn: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Instragram: @tukesinfo

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs