Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Turvallisuus » K2 Turvapalvelut Oy ja Suomen Turvallisuusosaaminen Oy yhdistyvät

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

K2 Turvapalvelut Oy ja Suomen Turvallisuusosaaminen Oy yhdistyvät

Tiedote.
Julkaistu: 22.12.2015 klo 09:00
Julkaisija: Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Jyväskyläläisen K2 Turvapalvelut Oy:n toiminta on perustunut aiemmin turvasuojaustoimintaan, jolloin yritys toimi vielä eri nimellä. Liikemiehet Kyösti ja Kari Kakkonen lähtivät mukaan yrityksen toimintaan, jonka myötä yritys on tänä vuonna rakentanut Finanssialan Keskusliiton hyväksymän hälytyskeskuksen ja hakenut vartioimisliikeluvan. Yrityksen liiketoiminta on kehittynyt nopeasti, kun se on pystynyt tarjoamaan asiakkailleen kustannustehokkuutta sekä vartiointiin että kiinteistöön liittyvissä kustannuksissa karsimalla muun muassa turhia hälytyskäyntejä ja optimoimaan kiinteistöautomaation avulla energiasäästöä.

Kuvassa vasemmalla on turvallisuuspäällikkö Pekka Väisänen, joka vastaa palvelukeskuksen toiminnasta, keskellä yhtiön uusi toimitusjohtaja Jyri Paasonen sekä oikealla palvelujohtaja Petri Rahikainen.

Suomen Turvallisuusosaaminen Oy on oikeustieteen tohtori Jyri Paasosen omistama mikkeliläinen yritys, joka on keskittynyt alan koulutus-, tutkimus- ja julkaisutoimintaan. Paasonen on ollut monissa eri toimialojen turvallisuuden ja riskienhallinnan tutkimus- ja kehittämisprojekteissa mukana. Lisäksi hän on julkaissut useita sekä tieteellisiä että ammatillisia julkaisuita ja alan oppikirjoja.

Yrityksien yhdistymisen myötä syntyy uusi palvelukokonaisuus ja entistä laajempi osaamispääoma, joka nopeuttaa kasvumahdollisuuksia sekä antaa pohjan kansainvälistymiselle. Yritys jatkaa K2 Turvapalvelut Oy:n nimellä, jonka uutena toimitusjohtajana Jyri Paasonen aloittaa. Entinen toimitusjohtaja Petri Rahikainen toimii palvelujohtajana, jonka vastuulla on myynti ja asiakkuudet.

- Yhdistymisen myötä meillä on tarjottavana asiakkaillemme valtakunnallisesti ainutlaatuinen palvelukonsepti, jonka myötä pystymme kehittämään asiakkaidemme riskienhallintaa ja turvallisuustoimintaa systemaattisesti ja kustannustehokkaasti. Liiketoimintamme perustuu tutkittuun tietoon ja käytännössä testattuihin palvelukonsepteihin. Pystymme tarjoamaan teknisiä ratkaisuja, palvelukeskuksen monipuolista kiinteistö- ja turvallisuusvalvontaa sekä koulutus- ja asiantuntijapalveluita. Lisäksi meillä on tulossa markkinoille uusia innovatiivisia palveluita ensi vuonna, toteaa uusi toimitusjohtaja Paasonen.

Lisätietoja:

Jyri Paasonen, toimitusjohtaja, Suomen Turvallisuusosaaminen Oy, 0102 714 291,
jyri.paasonen@turvallisuusosaaminen.fi

Marjo Niittuaho-Nastolin, kehityspäällikkö, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, 0440 361 615,
marjo.niittuaho-nastolin@mikseimikkeli.fi

Liitetiedostot

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy edistää Mikkelin elinvoimaisuutta ja vetovoimaa ja yritysten toimintaedellytyksiä sekä menestymistä toiminnan fokuksen ollessa erityisesti mikro- ja pk-yrityksissä. www.mikseimikkkeli.fi

Etelä-Savon Uudistuva Teollisuus -hankkeen tavoitteena on teollisuuden kilpailukyvyn palauttaminen. Hanketta rahoittaa Euroopan Unionin Aluekehitysrahasto. Rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon maakuntaliitto.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs