Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tuotanto » Teollisuuden digiroadshow pysähtyy Mikkelissä 19.5.

Miktech Oy

Teollisuuden digiroadshow pysähtyy Mikkelissä 19.5.

Tiedote.
Julkaistu: 08.04.2015 klo 08:30
Julkaisija: Miktech Oy

Teknologiateollisuus ry järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa erityisesti pk-yrityksille suunnatun kiertueen, jossa suomalaisyritykset kertovat, miten digitaalisuus on muuttanut niiden liiketoimintaa ja parantanut kilpailukykyä. Kiertue pysähtyy Mikkelin lisäksi Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Miktech ja Mamk toimivat aktiivisesti kiertueen saamiseksi myös Mikkeliin.

Ohjelmaan sisältyy yritysesimerkkien lisäksi tietoa paikallisten ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteistyöstä sekä Tekesin rahoituksesta ja asiantuntijapalveluista. Digiroadshown Mikkelin tapahtuma toimii myös Etelä-Savon Uudistuva Teollisuus (UTE) -hankkeen käynnistysseminaarina, missä hankkeen ohjelma esitellään. Tapahtumaan sisältyvällä asiantuntija- ja verkottumispalveluilla voi selvittää markkinoita, saada sparrausta liiketoimintasuunnitelman tekoon tai etsiä yhteistyökumppaneita ulkomailta.

 

Ohjelma

08:30             Rekisteröityminen ja aamukahvit

09:00             Avaus ja Watify-kampanjan esittely

09:10             Digitalisoinnin hyödyt: 2 yritysesimerkkiä ja keskustelua

10:00             Tekes: mistä rahoitusta ja asiantuntemusta digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen?

10:30             Tauko

10:45             Digitalisoinnin hyödyt: 2 yritysesimerkkiä ja keskustelua

11:30             Ammattikorkeakoulujen yritysyhteistyö

11:45             Yhteenveto ja loppukeskustelu

12:00             Lounas: verkottumista ja keskustelua

13:00             Tilaisuus päättyy


Lisätietoja ohjelmasta ja ilmoittautuminen 12.5. mennessä: https://tapahtumat.tekes.fi/tapahtuma/digiroadshowmikkeli

 

Lisätiedot:

Kimmo Haapea, kehityspäällikkö, Miktech Oy, 0440 361 613, kimmo.haapea@miktech.fi

Miktech Oy on innovaatio- ja teknologiakeskus, joka edistää tutkimustoiminnan ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä keskittyen uuden teknologian synnyttämiseen ja käyttöönottoon sekä teknologiayhtiöiden toiminnan kehittämiseen. Miktechillä on keskeinen rooli alueen kehittämistyössä, sillä Miktech koordinoi Mikkelin kaupungin kehittämisstrategian mukaisia kehityshankkeita teknologian saralla. www.miktech.fi

Etelä-Savon Uudistuva Teollisuus -hankkeen tarkoitus on eteläsavolaisten teknologia-, muovituote- ja rakennusteollisuusyritysten monipuolisen uudistumisen edistäminen. Miktechin ja Mamkin kumppanuushanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto, Mamk, Mikkelin ja Savonlinnan kaupungit, Kangasniemen kunta ja hankkeeseen osallistuvat pk-yritykset. EU-rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon maakuntaliitto.

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs