Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tuotanto » Sähkönkulutus polkenut paikallaan tänä vuonna

Energiateollisuus ry

Sähkönkulutus polkenut paikallaan tänä vuonna

Tiedote.
Julkaistu: 17.10.2013 klo 09:11
Julkaisija: Energiateollisuus ry

Kesästä lähtien teollisuuden kulutuksessa hienoista kasvua - muussa kulutuksessa laskua

Sähkönkulutus on käytännöllisesti katsoen polkenut paikallaan tänä vuonna. Vuoden alusta syyskuun loppuun kulutus väheni vaivaiset 0,2 prosenttia. Sen sijaan jos tarkastelujaksoksi otetaan viimeiset 12 kuukautta, kasvua on 2 prosenttia - lämpötilakorjattuna tosin vain 1 prosentti. Merkille pantavinta viime kuukausien tilastoissa on ehkä se, että teollisuudessa sähkönkulutus on kesästä lähtien ollut hienoisessa kasvussa, kun taas muu kulutus on ollut pienessä laskussa, ilmenee Energiateollisuus ry:n (ET) julkistamista kolmannen vuosineljänneksen sähkönkulutusluvuista. 

ET:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajan Eeva Kallin mukaan sähkönkulutus heijastaa edelleen vaikeaa taloustilannetta, joskaan ei niin selvästi kuin vuosi sitten. Paljon sähköä käyttävistä vientialoista etenkin metalliteollisuuden sähkönkulutus on kasvanut. Myös kemian teollisuudessa on kasvua havaittavissa, mutta metsäteollisuuden sähkönkulutus on pysynyt ennallaan. Koko teollisuuden sähkönkulutus on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana prosentin verran.

Muiden sektoreiden (kotitaloudet, palvelut, rakentaminen, maatalous) kulutus on sekin lisääntynyt reilun prosentin (lämpötilakorjattuna) viimeisten 12 kuukauden aikana, mutta kuluvan vuoden toukokuusta lähtien tämä ns. muu kulutus on vähentynyt kuukaudesta toiseen. Vuosi sitten tilanne oli päinvastainen: teollisuuskulutus laski, muu kulutus nousi.

Nettotuonti laskusuunnassa – vientiä koemielessä myös Venäjälle

Tammi-syyskuussa sähköä käytettiin 61,7 terawattituntia (TWh). Siitä katettiin 27 prosenttia sähkön ja lämmön yhteistuotannolla (CHP), 10 prosenttia erillistuotannolla, 27 prosenttia ydinvoimalla sekä 16 prosenttia kotimaisella vesivoimalla ja vajaa prosentti (0,7) tuulivoimalla. Nettotuonnilla katettiin lähes 19 prosenttia.

Sähkön nettotuonti on vähentynyt vuoden alusta 13 prosenttia. Pääsyynä on ollut vesitilanteen heikentyminen, mutta myös siirtoyhteyksissä on ollut ongelmia. Sähköä on tuotu pääasiassa Ruotsista, mutta tuonti Venäjältäkin on kasvanut hieman. Toisaalta Venäjälle myös vietiin sähköä syyskuussa, tosin vasta koemielessä.

Pohjoismaisen vesitilanteen heikentyessä myös kotimainen vesivoimatuotanto on pienentynyt vuoden alusta 17 prosenttia. Sen sijaan tuulivoimatuotanto on kasvanut 31 prosenttia. Ydinvoiman tuotanto on lisääntynyt 3 prosenttia, sähkön ja lämmön yhteistuotanto 2 prosenttia ja erillistuotanto peräti 77 prosenttia.

Sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt lisääntyneet noin kolmanneksen

Sähköntuotannon päästöt hiilestä, maakaasusta ja turpeesta olivat viimeisten 12 kuukauden ajanjaksolla 11,0 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, 28 prosenttia enemmän kuin tämän vuoden alussa. Kun vertailu ulotetaan vuoden takaiseen tilanteeseen, kasvua on 37 prosenttia.

Päästöjen kasvu on aiheutunut pääasiassa kylmistä alkutalven ja alkukevään kuukausista sekä sähkön tuonnin vähenemisestä. Tämä on johtanut hiililauhteella tehdyn erillistuotannon huomattavaan lisääntymiseen.

 

Avaa tästä
Sähkönkäytön neljännesvuosikatsaus -kalvosarja (ppt)
Kuukausittaiset sähkötilastot

 

Lisätiedot:
Johtaja Eeva Kalli, puh. 044 355 4400
Tilastoasiantuntija Taina Wilhelms, puh. 040 548 7145

 

Energiateollisuus ry (ET) on sähkö- ja kaukolämpöalaa edustava elinkeinopoliittinen ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs